P
"piku"
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Niinpäti;21942711:En minä niin ole väittänyt, lue myöskin ne muut kohdat kirjoituksista niin ymmärrät mitä tarkoitan, voit toki lukea kommenttejani kuin piru raamattua se on oikeutesi.
Niin minä luenkin
"Minusta käytös oli sopimatonta, mutta sellaisia me ihmiset ollaan, aika kaukana täydellisestä. Enhän minä voi tietää minkälainen ihminen on kyseessä tai mitä hänen päässä liikkuu, voin vain arvailla, mitä tässä koko ajan teen, sekä yrittää selittää miksi ihmiset joskus käyttäytyvät ei toivotulla tavalla.
Tokihan voin lähteä sellaiseen tuomitsevaan joukkohysteriaan mukaan jossa ratkaisuna aina on, että jätä se, täyssika ei siitä mihinkään ole. Olisiko sellainen hienompi lähestymiskulma, kuin se että edes yrittää ymmärtää toista."
Luetaan tuo sitten kokonaan; inhimillisiä ihmisiä tässä vaan ollaan eikä kukaan ole täydellinen. Sillä lailla sinä selität kauheaa käytöstä. Minusta tuo selitys on ihan turhanaikainen, kun silminnäkijänä on pieni ja pelokas lapsi, jota mies ei olisi antanut vaimon edes lohduttaa. Syistä emme tietenkään tiedä, mutta minusta noin pelottavaa käytöstä ei saa selittelyillä muutettua normaaliksi ihmisen elämään kuuluvaksi.