Anna Wahlgrenin lapsikirja? Kukaan lukenut?

jido


[/quote] Kyllä siinä mun mielestä potkitaan äitejä pois kotoa. Eipä sillä, lähdinhän itsekin aika aikaisin. Ja sitten huvitti se kohta, missä kuvailtiin lapsen päivärytmiä. Oli syömistä ja leikkimistä ja sitten se teki isän kanssa Tärkeitä Aikuisten Asioita, kun isä opiskeli. Se oli hyvin tärkeää lapsen kehitykselle. Juu. Onhan se. Mutta tällaisia jos alkaa sanasta sanaan pitää ohjenuoranaan, niin huhhuh. Ja hihhuh.[/quote]

Et vissiin oo lukenu kirjaa? Ainakaan ajatuksen kanssa tai alkusanoja edes?
 
Lila
Oi, tää on ihan paras! Oon lukenut ihan hiirenkorville. Sain sen käsiini kun minulla oli jo ainakin yksi lapsi. Mielenkiintoista oli, että innostuneena nuorena äitinä olin vaistonvaraisesti toiminut hyvin monessa asiassa juuri "lapsikirjan" neuvomalla tavalla. Ihan synnytyksiä myöten.
Nyt, itsekin 9 lapsen äitinä arvostan Lapsikirjaa edelleen. Myönnän vaan tehneeni nuorempien lasteni kanssa monia virheitä, kun en oman väsymykseni ja viitsimättömyyteni vuoksi ole jaksanut noudattaa niitä ohjeita aina. Olis pitäny! :)
 
no jaa?
Hyviä ja "hyviä" neuvoja. Wahlgren olettaa että lapsilla ei ole erilaisia tempperamentteja, koska kaikille pitäisi samat toimet toimia(esim nukuttaminen). Sairasta olettaa että kaikkien äitien lasten pitäisi robottina toimia samalla tavalla kuin hänen omansa.(ja hänhän nimenomaan on nämä keinot keksinyt ITSELLEEN koska on yh, eli tarvitsi tiukantarkkaa tapaa että oma pää tai lapset pysyivät aisoissa!!)

En siis kannata että pitää kaikki ohjeet lukea kirjasta, silloin oma intuitio ja OMAN vauvan lukeminen jää ihan varjoon ja kaikesta tehdään vaan sääntöä ja teoriaa! Naurettavaa!
 
Halikatti
Mulla lähti uskomus kirjaan melkein ekoilla sivuilla kun Wahlgrenin mielestä synnytyksessä ei tarvitse mitään kivunlievitystä, kun vain osaa "sukeltaa" supistustuntemukseen. Siis okei, hänellä ei sattunut, mutta ei se välttämättä ollut hänen omaa ansiotaan. Ihmiset on niin erilaisia.

(Itse en edes aikonut ottaa sitä riskiä, että mua sattuisi ja otin epiduraalin heti kun annettiin. Hän siis väitti että kipua ei ole pakko tuntea jos ei halua tai muuta yhtä typerää. )

Lisäksi hän oli tupakoinut jokaisessa raskaudessaan, eli se siitä, että voisin häneen luottaa jos perusasioissa toimii noin.
 
Lipsikka
Ihan hyviäkin mielipiteitä Wahlrenilla on kasvatukseen, mutta mielestäni vähän turhan ehdoton, musta-valkoinen ajattelija. Kirjassa toistaa ja pyörittelee samoja asioita ja ideoitaan uudelleen ja uudelleen.
 
birbe
Nykuaikasuodattimen kanssa hyvä ja näpsäkkä opus. Mä aina välillä sanon miehelle "anna wahlgrenkin tekisi näin" on meidän keskinäinen vitsi vaikka pohjaakin totuuteen ;-)
Jos ei ole mitään lukemista koko talossa niin tulee kirja otettua hyllystä, siellähän on joka ikävuodesta lopussa kirjoitus joka pitää välillä käydä lukemassa.
On se välillä niin osuva että kyynelkin tullut kun kolahtaa.
 
Äiti 18v
Hänellähän on kamala määrä lapsia ties kuinka monen eri miehen kanssa ja sitäpaitsi yksi hänen lapsistaan kuoli ollessaan jotain 4v eli ei kyseessä voi olla kovin hyvä äiti. Ja muutenkin kyseisestä Lapsikirjasta oikein huokuu se, että Anna on kirjoittanut sen mielessään sellainen ajatus, että "Koska nämä neuvot ovat toimineet minun kohdallani, niin ne toimivat myös kaikkien muiden kohdalla ja vain minä tiedän, että miten lapsia kuuluu kasvattaa".
 
"mie"
Hyviä ja "hyviä" neuvoja. Wahlgren olettaa että lapsilla ei ole erilaisia tempperamentteja, koska kaikille pitäisi samat toimet toimia(esim nukuttaminen). Sairasta olettaa että kaikkien äitien lasten pitäisi robottina toimia samalla tavalla kuin hänen omansa.(ja hänhän nimenomaan on nämä keinot keksinyt ITSELLEEN koska on yh, eli tarvitsi tiukantarkkaa tapaa että oma pää tai lapset pysyivät aisoissa!!)

En siis kannata että pitää kaikki ohjeet lukea kirjasta, silloin oma intuitio ja OMAN vauvan lukeminen jää ihan varjoon ja kaikesta tehdään vaan sääntöä ja teoriaa! Naurettavaa!
Anna Wahlgreniä lukeneet uskovat tuon, ettei tempperamenttieroja ole-ja se on kyllä PAHIN VIRHE lapsenkasvatuksen kannalta. Jotenkin ihaillaan sitä että saadaan lapsi hiljaiseksi ja tottelemaan jo pienenä-yölläkään ei vauva saa syödä, eli kaikki tahto revitään lapselta pois.
Tuleeko näin sitten terveitä lapsia??? Epäilenpä suuresti. Mutta jotkut äidit saa kicksejä siitä että lapsi on alistunut äidin tahtoon ja on "kiltti vauva/lapsi".
 
"Jep"
Meilläkin aikuiset määräävät. Mutta selväjärkiset tavalliset aikuiset. Eivät 17 eri-isäisen lapsen yh:t tai ruotsalaistaustaisen feminismin läpikyllästämät aikuiset. Kirjan mukaanhan puolivuotias vauva vahingoittuu, jos hän ei näe äitinsä osallistuvan yhteiskunnalliseen toimintaan tai työelämään, hänelle ei voi kehittyä tervettä itsetuntoa, kun hän ajattelee vanhempiensa luopuneen maailmasta hänne vuokseen - hei haloo! kyllä minä monesta kissanrisiäisestä vauvan takia luovuinkin. Ja kenelle minä altruistista rakkautta osoittaisin jos en lapselleni ja puolisolleni.

Kieltää pitäisi koko kirjan myynti. Varsinkaan väsyneille, epävarmoille äideille ei saisi edes vilauttaa.
Itse nakkasin koko kirjan roskiin sen ALE-korista ostettuani. Osa tekstistä ok, mutta osa... huh. Vauvalle ei ole vaarallista altistua sisätilojen tupakinsavulle 3 kk:n iän jälkeen? Tuon 3 kk:n ajankin tarvitsee vain "tupakoida toisessa huoneessa missä vauva on"??? Raskausaikana tupakointi on suositeltavaa, eikä yhtään vaarallista, jos on taipumusta saada suurikokoisia lapsia. Anna päivittelee, kuinka hänen lapsensa olisivat olleet tavattoman yli-isoja, mikäli hän ei olisi ketjutupakoinut jokaisen raskautensa aikana :O. Annan mielestä on ok jättää 5 pientä mukulaa vähän isompien sisarusten vastuille, kun Anna-äiti lähtee kännäämään 3 kertaa viikossa? Anna-äiti pitää luonnollisena, ettei äiti, joka on riidoissa lapsensa isän kanssa, välttämättä halua pitää lastaan ollenkaan, jos lapsella on "isän piirteitä". Samasta syystä Anna otti yhden lapsistaan luokseen vasta myöhemmällä iällä, ja kertoo kirjassaan kuinka vaikeaa oli oppiarakastamaan tätä lasta, joka niin paljon muistutti ulkonäöllisesti isäänsä, jota Anna inhosi.

Kirja voi olla paikoin hauskastikin kirjoitettu jne., mutta kun järjellä lukee, näkee, ettei Anna, sitoutumiskyvyttömänä kukasta kukkaan hyppäävänä, ketjukessuttaja-ryyppääjänä mikään esimerkki muille äideille. Ei se suuri lapsiluku tee kenestäkään huippuäitiä.

Jokaisella äidillä, jolla normaali mielenterveys, on tarvittavaa maalaisjärkeä oman mukelon hoivaamiseen ja kasvattamiseen.
 
"jepjepjep"
[QUOTE="Jep";23314676]Itse nakkasin koko kirjan roskiin sen ALE-korista ostettuani. Osa tekstistä ok, mutta osa... huh. Vauvalle ei ole vaarallista altistua sisätilojen tupakinsavulle 3 kk:n iän jälkeen? Tuon 3 kk:n ajankin tarvitsee vain "tupakoida toisessa huoneessa missä vauva on"??? Raskausaikana tupakointi on suositeltavaa, eikä yhtään vaarallista, jos on taipumusta saada suurikokoisia lapsia. Anna päivittelee, kuinka hänen lapsensa olisivat olleet tavattoman yli-isoja, mikäli hän ei olisi ketjutupakoinut jokaisen raskautensa aikana :O. Annan mielestä on ok jättää 5 pientä mukulaa vähän isompien sisarusten vastuille, kun Anna-äiti lähtee kännäämään 3 kertaa viikossa? Anna-äiti pitää luonnollisena, ettei äiti, joka on riidoissa lapsensa isän kanssa, välttämättä halua pitää lastaan ollenkaan, jos lapsella on "isän piirteitä". Samasta syystä Anna otti yhden lapsistaan luokseen vasta myöhemmällä iällä, ja kertoo kirjassaan kuinka vaikeaa oli oppiarakastamaan tätä lasta, joka niin paljon muistutti ulkonäöllisesti isäänsä, jota Anna inhosi.

Kirja voi olla paikoin hauskastikin kirjoitettu jne., mutta kun järjellä lukee, näkee, ettei Anna, sitoutumiskyvyttömänä kukasta kukkaan hyppäävänä, ketjukessuttaja-ryyppääjänä mikään esimerkki muille äideille. Ei se suuri lapsiluku tee kenestäkään huippuäitiä.

Jokaisella äidillä, jolla normaali mielenterveys, on tarvittavaa maalaisjärkeä oman mukelon hoivaamiseen ja kasvattamiseen.[/QUOTE]

Uusimmasta painoksesta on siistitty esim. noi röökijutut pois (en ainakaan ole huomannut). Sinänsä huono, koska niiden kautta ehkä avautuisi paremmin, että ei se tosiaan ihan täyspäinen ole...

Jotain ihan fiksunkin kuuloisia juttuja, mutta sit on näitä käsittämättömiä esim. lapsen "itsenäistäminen", että puolivuotiaana ehdottomasti huspois omaan huoneeseen - justjoo...
 
"vieras"
[QUOTE="jepjepjep";23314731]Uusimmasta painoksesta on siistitty esim. noi röökijutut pois (en ainakaan ole huomannut). Sinänsä huono, koska niiden kautta ehkä avautuisi paremmin, että ei se tosiaan ihan täyspäinen ole...

Jotain ihan fiksunkin kuuloisia juttuja, mutta sit on näitä käsittämättömiä esim. lapsen "itsenäistäminen", että puolivuotiaana ehdottomasti huspois omaan huoneeseen - justjoo...[/QUOTE]

Olisi mielenkiintoista lukea ko. kasvatuksen saaneiden lasten kirja äidistään.
 
"vieras"
[QUOTE="mie";23250970]Anna Wahlgreniä lukeneet uskovat tuon, ettei tempperamenttieroja ole-ja se on kyllä PAHIN VIRHE lapsenkasvatuksen kannalta. Jotenkin ihaillaan sitä että saadaan lapsi hiljaiseksi ja tottelemaan jo pienenä-yölläkään ei vauva saa syödä, eli kaikki tahto revitään lapselta pois.
Tuleeko näin sitten terveitä lapsia??? Epäilenpä suuresti. Mutta jotkut äidit saa kicksejä siitä että lapsi on alistunut äidin tahtoon ja on "kiltti vauva/lapsi".[/QUOTE]

Järkyttävää että jotkut uskovat sen olevan hyvä juttu, ettei lapsella ole tahtoa. Sehän voi olla vauvalla masennuksen merkki!

En koskaan ole tajunnut näitä Wahlgrenin fanittajia, tuntuu ettei omassa päässä ole järkeä,vaan ottaa kirjaimellisesti kaiken kirjasta totena...huh!!
 

Yhteistyössä