unohdetut lestadiolaistytöt

Tässä on aineistoa Unicef Suomen sivuilta:

Lapsella on oikeus...
...olla oma itseni ja samanarvoinen kuin muut
...elää ja kasvaa omaan tahtiin
...huolenpitoon ja hoitoon
...elää turvassa
...sanoa mielipiteensä ja vaikuttaa
...tietää ja saada tietoa
...oppimiseen ja koulunkäyntiin
...leikkiin, vapaa-aikaan ja lepoon


Jotta lapsen oikeudet toteutuvat, aikuisen täytyy:

- tietää ja ymmärtää, mitä lapsen oikeudet ovat.

- kuunnella lapsia ja ottaa lasten näkemykset huomioon.

- muistaa aina, että lasten hyvinvointi on kaikkein tärkeintä.

- selvittää aina päätöksiä tehdessään, mikä on lapsen etu asiassa.

- muistaa, että lapsilla on oikeus olla lapsia.

- kantaa oma vastuunsa aikuisena lasten hyvinvoinnista.

Nämä on hyvää luettavaa kaikille, mutta haluaisin tässä nostaa esille lestadiolaistytöt. Mielestäni useimmissa lestadiolaisperheissä nämä kaikki kohdat eivät täyty. Esimerkiksi lapsen oikeus leikkiin, vapaa-aikaan ja lepoon. Aikuisten pitäisi muistaa, että lapsilla on oikeus olla lapsia. Varsinkin vanhimmilla tytöillä lestadiolaisperheissä lapsuus loppuu lyhyeen. Kukaan ei tästä välitä, koska "jokainen hoitakoon omat asiansa".

 

Miten tuo lestadiolaisuus nyt taas mihinkään liittyy? Olisit laittanut vaikka suurperheet.

 

Mitenniin loppuu lyhyeen, mä ainanki oon saanu olla lapsi ja leikkiä ihan niin paljon kun ikinä jaksan, vielä kutosluokallakin leikin heppaa... Sori nyt vaan.

 

On paljon muitakin ryhmiä, joissa lasten oikeus olla lapsi jää vajavaiseksi. Perheet, joissa vanhemmat tekee liikaa töitä, perheet joissa on mielenterveysongelmia, perheet, joissa on päihdeongelmia, perheissä joissa on vammainen lapsi muut jää omilleen jne...

 

okei, suurperheet...

 

On paljon muitakin ryhmiä, joissa lasten oikeus olla lapsi jää vajavaiseksi. Perheet, joissa vanhemmat tekee liikaa töitä, perheet joissa on mielenterveysongelmia, perheet, joissa on päihdeongelmia, perheissä joissa on vammainen lapsi muut jää omilleen jne...

Näin. Elämä ei ole - eikä ole ikinä ollutkaan - "reilua".

 

Luinkin 12-vuotiaan tytön kertomuksen eräästä lehdestä, joka oli tosi surullinen.

 

okei, suurperheet...

Eikä tuo sun juttu todellakaan koske kaikkia suurperheitä.

Eikö oikeasti tullut mieleen suurperheen ja lestadiolaisperheen ero, "ope"?

 

lestadiolaisuudesta ei saa puhua eikä heidän lapsistaan.

 

lestadiolaisuudesta ei saa puhua eikä heidän lapsistaan.

äläs yritä komennella!

puhu vain omasta puolestasi.

 

Noita lukiessani tajusin, etti mulla ole ollut noista mitään lapsena, muuta kuin oikeus oppimiseen ja koulunkäyntiin, mutta siitäkään en nauttinut koulukiusaamisen takia. Olen 11 lapsisen perheen toisiksi vanhin tyttö, ja mun vanhemmilla oli aikoinaan sekä alkoholi- että mielenterveysongelmia. Ei olla lestadiolaisia vaikka meitä lapsia monta onkin, äiti ei vaan osannut pitää huolta ehkäisystä.

 

Mä en usko, että ongelma on niinkään lestadiolaisuus tai perheen koko.
Mä tunnen muutamia lestadiolaisperheitä ja muita uskovaisia ja ok, osalla on kaikki hyvin, mutta yllättävän monelle se uskonto on peitto jollekin paljon syvemmille perhettä seuraaville tunne-elämän vammoille. esim. mun omat vanhemat on paennu kotiensa alkoholismia uskontoon. Ei tarvi käsitellä tunne-elämäänsä kun saa uskonnosta normit joiden sisällä pysyä. Ei tarvi oetella kanssakäymistä lasten kanssa eikä kohdata perheenjäseniä tunnetasolla, kun uskonto antaa turvalliset raamit joiden siällä kaikkien odotetaan pysyvän ilman eri kasvatusta. Tavallaan saa jättää lapset tunnetasolla kasvattamatta, kun uskonto hoitaa sen kasvatyuspuolen. Saa pitää kiinni toimimattomien perheiden kirjoittamattomista säännöistä : Älä puhu! Älä luota! Älä tunne! ja on ihan hyväksyttävää vastata kysymykseen "mitä kuuluu" hymyillen "kiitos hyvää" vaika kaikki ympärillä tietäs että se on hevonpaskaa, nyt ei mene hyvin.
Toisaalta tiedän isoja perheitä, joissa kaikki voivat oikeasti hyvin ja pieniä perheitä jotka voi huonosti, ei se ole kiinni uskonnosta tai perheen koosta. Perheen tunne-elämä syntyy jostain ihan muusta!

 

Hmm.. sain mä lapsi olla, mutta oli vahva vietti lasten hoitamiseen ja kodin siivoukseen, ei siihen koskaan pakotettu eikä mua aivopesty/manipuloitu - vaan itse HALUSIN, oikein pakottamalla pakotin äitiä jättämään vauvan mun hoitoon ja menemällä kauppaan yksin tai menemään viikonlopuksi isän kans jonnekin ja jättämään pienet lapset mun hoitoon. Mä HALUSIN hoitaa lapsia, se oli ihanaa. Ja siitä kyllä aina maksettiin rahaa, ilmaseksi mä en niitä ikinä tehnyt

 

Luinkin 12-vuotiaan tytön kertomuksen eräästä lehdestä, joka oli tosi surullinen.

Mistä lehdestä? Millainen juttu? Kerrotko siitä tai löytyykö juttu netistä?

 

Mä en usko, että ongelma on niinkään lestadiolaisuus tai perheen koko.
Mä tunnen muutamia lestadiolaisperheitä ja muita uskovaisia ja ok, osalla on kaikki hyvin, mutta yllättävän monelle se uskonto on peitto jollekin paljon syvemmille perhettä seuraaville tunne-elämän vammoille. esim. mun omat vanhemat on paennu kotiensa alkoholismia uskontoon. Ei tarvi käsitellä tunne-elämäänsä kun saa uskonnosta normit joiden sisällä pysyä. Ei tarvi oetella kanssakäymistä lasten kanssa eikä kohdata perheenjäseniä tunnetasolla, kun uskonto antaa turvalliset raamit joiden siällä kaikkien odotetaan pysyvän ilman eri kasvatusta. Tavallaan saa jättää lapset tunnetasolla kasvattamatta, kun uskonto hoitaa sen kasvatyuspuolen. Saa pitää kiinni toimimattomien perheiden kirjoittamattomista säännöistä : Älä puhu! Älä luota! Älä tunne! ja on ihan hyväksyttävää vastata kysymykseen "mitä kuuluu" hymyillen "kiitos hyvää" vaika kaikki ympärillä tietäs että se on hevonpaskaa, nyt ei mene hyvin.
Toisaalta tiedän isoja perheitä, joissa kaikki voivat oikeasti hyvin ja pieniä perheitä jotka voi huonosti, ei se ole kiinni uskonnosta tai perheen koosta. Perheen tunne-elämä syntyy jostain ihan muusta!

Mihin hyvänsä manipuloivaan porukkaan voi paeta kun ei ole voimita/taitoa/rohkeutta kohdata omaa itseään ja oman lähipiirin todella ratkaisua kaipaavia asioita.

Kiitos viisaista sanoistasi, harvinaista tällä foorumilla.

 

Lisään vielä, jatkaakseni viisaista sanoista, että oman minuutensa kutistamiseen uskonto käy vallan mainiosti... Mielenkiintoinen pohdinta siitä on tässä linkissä.
Ihmistä ei saa kutistaa

 

Aikuisten pitäisi muistaa, että lapsilla on oikeus olla lapsia. Varsinkin vanhimmilla tytöillä lestadiolaisperheissä lapsuus loppuu lyhyeen. Kukaan ei tästä välitä, koska "jokainen hoitakoon omat asiansa".

Vl.tytölle kohdistetut velvoitteet ovat osa hänen kasvattamistaan omaksumana se naisen rooli joka hänelle on varattuna, jotta liikeken jäsenmäärä ei romahtaisi. Ulkopuolisiahan ei lestadiolaisuutene jurui liity, vaan liikkeen elivoima perustuu ehkäisykieltoon. Tämän liikeken johtajat myönsivät esim. Liperin suviseuroissa lehdistölle.

Seppo Lohi joka on vl pappi ja SRK.n historiantuntija on todennut MTV3:n haastattelussa:
"Jos säännöstelemättömyydestä luovuttaisiin, vanhoillislestadiolaisuus katoaisi viidenkymmenen vuoden sisällä. "

Suurperheitä ei ole jos ei kouluteta jo pikkutytöstä näitä vl tyttöjä omaksumaan ehkäisykielteinen suurperheen tuottajan rooli.

 

Tuli jostain syystä tämä uutinen mieleen.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200812228821619_uu.shtml

Tällä kertaa kävi hyvin, mutta ei jumalauta pienen lapsen tarvitse olla mikään vara-äiti

olivat lestadiolaisia!

 

En jaksanut lukea ketjua läpi, mutta mitenkäs tämä lestadiolaisiin liittyy?
Mä olen ainakin saanut olla lapsi, saanut vastauksen kysymyksiin, saanut leikkiä niin vanhaksi kuin halusin ja mua on huomioitu kuten muitakin sisaruksia. Ei mun ole myöskään tarvinnut hoitaa sisaruksia muuten kuin omasta tahdostani. Meitä on yhteensä 13 ja oon vanhimmasta päästä. Miksi pitää aina yleistää?

 

En jaksanut lukea ketjua läpi, mutta mitenkäs tämä lestadiolaisiin liittyy?
Mä olen ainakin saanut olla lapsi, saanut vastauksen kysymyksiin, saanut leikkiä niin vanhaksi kuin halusin ja mua on huomioitu kuten muitakin sisaruksia. Ei mun ole myöskään tarvinnut hoitaa sisaruksia muuten kuin omasta tahdostani. Meitä on yhteensä 13 ja oon vanhimmasta päästä. Miksi pitää aina yleistää?

Täys peesi!!
Inhottavaa tuollainen yleistys... :/

 

En jaksanut lukea ketjua läpi, mutta mitenkäs tämä lestadiolaisiin liittyy?
Mä olen ainakin saanut olla lapsi, saanut vastauksen kysymyksiin, saanut leikkiä niin vanhaksi kuin halusin ja mua on huomioitu kuten muitakin sisaruksia. Ei mun ole myöskään tarvinnut hoitaa sisaruksia muuten kuin omasta tahdostani. Meitä on yhteensä 13 ja oon vanhimmasta päästä. Miksi pitää aina yleistää?

Samaa mieltä että yleistäminen on tyhmää ja loukkaavaa. Siihen syyllistytään netissä melkein joka kerta... :-(

Olen itse 10-lapsisesta vl perheestä ja ihan OK.

Olisi mielenkiintoista kuulla miten sinä ajattelet nyt, haluatko itse omille lapsillesi samantyyppisen kasvuympäristön suurperheessä kuin itselläsi oli?

 

Vl.tytölle kohdistetut velvoitteet ovat osa hänen kasvattamistaan omaksumaan se naisen rooli joka hänelle on varattuna, jotta liikkeen jäsenmäärä ei romahtaisi. Ulkopuolisiahan ei lestadiolaisuuteen juuri liity, vaan liikkeen elivoima perustuu ehkäisykieltoon. Tämän liikkeen johtajat myönsivät esim. Liperin suviseuroissa lehdistölle.

Seppo Lohi joka on vl pappi ja SRK.n historiantuntija on todennut MTV3:n haastattelussa:
"Jos säännöstelemättömyydestä luovuttaisiin, vanhoillislestadiolaisuus katoaisi viidenkymmenen vuoden sisällä. "

Suurperheitä ei ole jos ei kouluteta jo pikkutytöstä näitä vl tyttöjä omaksumaan ehkäisykielteinen suurperheen tuottajan rooli.

Siis eräänlainen suomalaisversio talebanien käsityksistä. :-(

 

Mä en usko, että ongelma on niinkään lestadiolaisuus tai perheen koko.
Mä tunnen muutamia lestadiolaisperheitä ja muita uskovaisia ja ok, osalla on kaikki hyvin, mutta yllättävän monelle se uskonto on peitto jollekin paljon syvemmille perhettä seuraaville tunne-elämän vammoille. esim. mun omat vanhemat on paennu kotiensa alkoholismia uskontoon. Ei tarvi käsitellä tunne-elämäänsä kun saa uskonnosta normit joiden sisällä pysyä. Ei tarvi oetella kanssakäymistä lasten kanssa eikä kohdata perheenjäseniä tunnetasolla, kun uskonto antaa turvalliset raamit joiden siällä kaikkien odotetaan pysyvän ilman eri kasvatusta. Tavallaan saa jättää lapset tunnetasolla kasvattamatta, kun uskonto hoitaa sen kasvatyuspuolen. Saa pitää kiinni toimimattomien perheiden kirjoittamattomista säännöistä : Älä puhu! Älä luota! Älä tunne! ja on ihan hyväksyttävää vastata kysymykseen "mitä kuuluu" hymyillen "kiitos hyvää" vaika kaikki ympärillä tietäs että se on hevonpaskaa, nyt ei mene hyvin.
Toisaalta tiedän isoja perheitä, joissa kaikki voivat oikeasti hyvin ja pieniä perheitä jotka voi huonosti, ei se ole kiinni uskonnosta tai perheen koosta. Perheen tunne-elämä syntyy jostain ihan muusta!

Viisaita sanoja!

 

Mä en usko, että ongelma on niinkään lestadiolaisuus tai perheen koko.
Mä tunnen muutamia lestadiolaisperheitä ja muita uskovaisia ja ok, osalla on kaikki hyvin, mutta yllättävän monelle se uskonto on peitto jollekin paljon syvemmille perhettä seuraaville tunne-elämän vammoille. esim. mun omat vanhemat on paennu kotiensa alkoholismia uskontoon. Ei tarvi käsitellä tunne-elämäänsä kun saa uskonnosta normit joiden sisällä pysyä. Ei tarvi opetella kanssakäymistä lasten kanssa eikä kohdata perheenjäseniä tunnetasolla, kun uskonto antaa turvalliset raamit joiden siällä kaikkien odotetaan pysyvän ilman eri kasvatusta. Tavallaan saa jättää lapset tunnetasolla kasvattamatta, kun uskonto hoitaa sen kasvatyuspuolen. Saa pitää kiinni toimimattomien perheiden kirjoittamattomista säännöistä : Älä puhu! Älä luota! Älä tunne! ja on ihan hyväksyttävää vastata kysymykseen "mitä kuuluu" hymyillen "kiitos hyvää" vaika kaikki ympärillä tietäs että se on hevonpaskaa, nyt ei mene hyvin.

Tuo on niin totta, niin totta! uskonnolla ja siihen liittyvällä puuhastelussa piilotetaan ja estetään AITO läheisyys, johon uskaltautuminen vasta oikeasti luo perheen. Mutta se vaatii rohkeutta kohdata toinen ihminen ilman mitään leimoja, fraaseja ja liturgioita.

Uskonto ei tosiasiassa yhdistä perheenjäseniä vaikka niin valtavasti sitä yhteisöllisyyttä ja perheonnea ry-piireissä vouhkataan.

Minusta kasvoi vl surperheessä yksinäinen ja tunnevammainen ihminen, yksi sisaruksista teki itsemurhan, ennkä itse koskaan oppinut tuntemaan vanhempiani - eikä he minua. heitä ei kiinnostanut tai he eivät pystynet olemaan läsnä lähellä toista.

Todella viisas kirjoitus. Kiitokset LisaMarielle, olet tarkkanäköinen ihminen ja hyvä ilmaisemaan ajatuksiasi.

Puhumattomuudesta yksi näkökulma on tämäkin:
Onko omakohtainen usko itse asiassa tabu?