Lapinkoiria ei suurin osa kasvattajista edes anna pelkästään ulkokoiriksi. On niin seurallinen rotu, ettei koiran elämä pelkästään pihakoirana ole täytty koiranelämää koskaan, vaikka kuinka paijattaisiin pihalla. Ei, vaikka lapinkoira vaatiikin huomattavasti enemmän ulkoilua kuin joku muu rotu. Silti yöksi otettava sisään ja perheen aktiviteetteihin mukaan myös sisätiloihin.
Itselläni on siis myös allergiaa ja kaksi lapinkoiraa, joten tiedän mistä puhun. Meillä koirat saavat olla ulkona ja sisällä niin paljon kuin haluavat ja itse kärsin sit oireita pahimpina allergiakausina. Suurin osa vuodesta menee kyllä ilmankin, kunhan syö säännöllisesti lääkkeitä.
Tiedän, että varmasti haluaisitte koiran sinne kaveriksi ja paijattavaksi. Miettikää kuitenkin vielä. Jos otatte pelkästään ulkokoiran, ehdottomasti kannattaa ottaa sitten kaksi, jotta niistä on toisilleen seuraa. Hankalampaa varmaan vaan löytää kaksi, jo ulkokoiriksi totutettua koiraa samasta perheestä. Aikuisia kun on vaikeampi totuttaa toisiinsa ja pentua ette voi ottaa.
Niin ja sen vielä sanon, että lapinkoira ainakin elää keskimäärin lähemmäs 20 vuotta, että se 10 vuotta on vain puolet siitä ajasta, mikä siihen koiraan täytyy sitoutua. Että harkitkaa vielä tarkkaan, myös niitä haittapuolia (rajoittaa perheen menemistä ja reissuja). Ja tutustukaan (esim. koirat.com) etukäteen kunnolla eri ulkorotuihin. Älkääkä ottako ulkokoiraksi rotua, jota ei ole varsinaisesti ulkokoiraksi tarkoitettu.