Kaunis on myös Elämälle kiitos, ainakin Liisa Tavi laulaa sen.
Elämälle kiitos, sain siltä paljon. Sain lyhtyä kaksi, kun niillä katson, erotan selvään kirkkaan ja mustan, korkean taivaan, sen tähtisen pohjan, läpi ihmisjoukon puolison, jonka tahdon.
Elämälle kiitos, sain siltä paljon. Sain siltä kuulon leveän virran, se imee öin ja päivin liverryksen, laulun, hylyn, naputuksen, haukun, sateen pauhun
ja ne hellät äänet, joilla minua kutsut.
Elämälle kiitos, sain siltä paljon. Sain siltä äänen ja kirjainten muodon. Ne sanoiksi yhtyy ja lausuu selvään nimet äidin, veljen ja valon heittää sille tielle, jota yksin kuljet.
Elämälle kiitos, sain siltä paljon. Jalat, joilla kuljin uuvuttavat matkat kaupunkien halki, poikki lammikoiden, arojen ja hiekan, vuorien ja soiden, lattiasi poikki, pihas puutarhoiden.
Elämälle kiitos, sain siltä paljon. Se sydämen antoi, joka ilosta takoo, kun kasvavan huomaan ihmisen taidon, kun pahasta irti näen hyvän ja aidon, kun silmies syvää kirkkautta katson.
Elämälle kiitos, sain siltä paljon, kun sain siltä naurun, sen vierelle itkun. Niin erotan selvään onnen ja tuskan, jokaisen laulun läikkyvän pohjan, yhteisen laulun, jota itsekin laulan.
Elämälle kiitos, sain siltä paljon.