Katso, kuulutko sähkötuen voittajiin vai häviäjiin
Aalto-yliopiston tutkijalta kritiikkiä hallituksen uudelle sähkötuelle: suosii hyvätuloisia ja sorsii pienituloisia.
www.iltalehti.fi
"
Aalto-yliopiston tutkijalta kritiikkiä hallituksen uudelle sähkötuelle: suosii hyvätuloisia ja sorsii pienituloisia.
Datahuoneen laskelmien mukaan sähkötukea saavat eniten hyvätuloisin kymmenys suomalaisista.
Hallituksen kuluttajille suunnatun sähkötuen kuukausittainen tukikatto on 700 euroa ja omavastuu on 100 euroa kuussa.
Sähkötukea saavat neljän kuukauden ajan kaikki kuluttajat, jotka mahtuvat näiden ehtojen piiriin.
Sähkötuki maksetaan marras-joulukuun kulutuksen perusteella könttäsummana siten, että se helpottaa neljän talvikuukauden ajan sähkölaskujen maksamista.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) mukaan tuki tulee olemaan noin 50 prosenttia sähkölaskusta.
Kuka hyötyy
Aalto-yliopiston vanhempi tutkija Iivo Vehviläinen kertoo nyt, ketkä ovat uuden tuen hyötyjät, häviäjät ja väliinputoajat.
–
Tuki suosii niitä kuluttajia, joiden sähkölaskut ovat isommasta päästä, koska 100 euron omavastuu leikkaa kaikkein pienimmät kulutukset pois, ja yläraja leikkaa kaikista suurimpien sähkölaskujen maksajat pois, Vehviläinen kertoo.
Tutkijan mukaan tuesta euromääräisesti eniten hyötyvät henkilöt ovat hyvätuloisia eli yli 70 000 euroa vuodessa tienaavia asuntokuntia.
–
Määrällisesti eniten tukea saavat hyvätuloiset asuntokunnat. Myös rahamäärällä mitattuna tuesta hyötyvät kaikkein eniten hyvätuloiset, Vehviläinen sanoo.
Aalto-yliopiston tutkijan mukaan euromääräisesti laskettuna
yli puolet hallituksen päättämästä sähkötuesta kohdentuu yli 70 000 euroa tienaaville asuntokunnille eli hyvätuloisimmalle neljännekselle suomalaisista.
–
Kaikista pienituloisimmalle kymmenykselle tukea menee vähiten. Sen jälkeen tukisummat kasvavat tasaisesti tulojen kasvaessa, ja
kaikista suurituloisimman kymmenyksen kohdalla tuki nytkähtää vielä hieman ylös, Vehviläinen sanoo.
Tiedot perustuvat Datahuoneen analyysiin. Datahuone toimii VATT:n alaisena yksikkönä yhteistyössä Helsinki GSE:n ja VATT:n taloustutkijoiden ja Tilastokeskuksen kanssa."
Sähkön hintakaton ALLE 20 snt/kWh luvannut
Sanna Marinin SDP petti kansalaiset, erityisesti matalatuloiset suomalaiset. Elinkeinoelämän ja suurituloisten asiaa ajavalta Saarikon ja Lintilän Kepulta tätä osasi jo odottaakin, onhan Lintilällä kontollaan liuta muitakin mokia ministerikausiltaan mm. Fortumin Uniperkauppojen hyväksyminen Sipilän hallituksessa, Lapin matkailun kansan edun eteen laittaminen koronakriisissä, Business Finland ja Ely -tukien löperö jako koronakriisin varjolla jne. jne.