Kokemuksia Arimidexista

Tästä kun mitä luultavammin alkoi nyt uusi kierto, niin tässä kierrossa terot kp 15-24. Seuraavassa kierrossa taas anazol 1tbl/vrk kp 3-7 ja loppukiertoon luget. Sanoi, että taitaa olla turhaa mennä sinne verikokeeseen ja voin perua ajan. Toisaalta kyllä tekisi mieli mennä sinne, joten taidan miettiä perumista vielä hetken... Vuoto on tänään ollut runsaampaa kuin eilen, suurinpiirtein mun normaalin niukan menkkavuodon veroista, joten "pari vaaleanpunaista viirua paperiin"-tyylisestä kiinnittymisvuodosta ei ikävä kyllä taida olla kyse. Pääasia että nyt on selkeät ohjeet jatkoa varten, joten eiköhän tästä vielä nousta.
 
Hydrangea, tänään tosiaan on pp14 ja lääkärin antama testipäivä. Toivo alkoi muuttua peloksi jo silloin tiistai-iltana kun tuli menkkamaiset kivut ja häivähdys vuotoa. No, se jäi siihen yhteen wc-käyntiin kunnes sama toistuivat taas eilen illalla. Eli kumpanakin päivänä tuli kerran ihan vaaleaa verta paperiin, eilen tosin kyllä vähän selkeämmin kuin tiistaina, mutta tuon yhden kerran jälkeen ei taas mitään tuntemuksia tai vuotoja. No, tänään aamulla sitten testasin ja se oli kyllä ihan yhtä selkeä nega kuin aina tähän asti. Testi oli joku verkkokaupasta tilattu herkkyydeltä 25miU/ml, mutta kai siinäkin nyt näillä päivillä jo jotain haamua näkyisi jos olisi näkyäkseen? Nyt kai siis odotellaan vain, että vuoto alkaisi oikeasti. Ihan kun tässä ei nyt olisi saanut odotella jo tarpeeksi sen kaikkein parhaimman palkinnon toivossa :) Mutta olen mä kyllä oikea ajoituksen mestari. Tähän mennessä mun tuomiopäiviksi (eli kuukautisten alkamispäiviksi) on sattunut jouluaatto, äitienpäivä, miehen synttärit ja nyt näyttää kovasti siltä, että myös omat synttärit :)

Alkoiko sulla Hydrangea tosiaan nyt uusi kierto? Jos näin on, niin teillähän taitaa sattua seuraava ovulaatio aika lähelle joulua :) Sanoiko lääkäri mitään, liittyikö ne pitkittyneet ovisplussa tähän kuvioon jotenkin? Mitä teit sen proge-testin kanssa? Kävitkö otattamassa sen?
 
Sandaali, ikävä kuulla. Pahoittelut negasta. :hug: Mullekin on annettu dpo 14 testipäiväksi, joten eiköhän silloin useammilla pitäisi testissä ainakin haamu näkyä. Testaa kuitenkin ihmeessä uudestaan, jos menkat ei pian ala. Eihän sitä koskaan voi olla varma ennen niiden alkua. :)

Mä en tiedä nyt yhtään, mitä mun kroppa sekoilee! :( Tosiaan dpo 3 tuli pientä tiputtelua, dpo 4 oli mulle normaalia menkkavuotoa, dpo 5 tuhrua ja tänään dpo 6 ei ole toistaiseksi ollut vuotoa ollenkaan! Laskin sitten, että tuosta dpo 4 olisi alkanut uusi kierto ja se olisikin ollut kp 1. Tosin vielä eilen oli lämmöt koholla. Ne on ollut nyt dpo 1 lähtien 36,9-37,1 astetta, kun mulle normaalilämpö on noin 36,5 astetta. Normaalisti mun menkat kestää noin 5-6 päivää ja vuoto on aika niukkaa. Edelliset menkat kesti 8 päivää. En sitten tiedä, pitäisikö noi yhden päivän menkat tulkita ihan oikeiksi menkoiksi vai oliko vain jokin kummallinen välivuoto? Noin runsasta ja aikaista kiinnittymisvuotokaan tuskin on.

Kuulemma pitkittyneet ovisplussat on ihan normaaleita. Joillakin LH:n nousu ja lasku on vain laakeampaa, toisilla LH-piikki voi taas olla hyvin lyhyt.

Kävin kuitenkin eilen prog-testissä, vaikka lääkäri sanoi, että siihen ei olisi nyt tarvetta, kun vuoto on alkanut. Tuloksia joudun kuulemma odottamaan reilun viikon! Kävin Fimlabissa, kun meidän lääkäri sattui sen esimerkiksi mainitsemaan, mutta jos olisin tiennyt kuinka pitkään sieltä joutuu tuloksia odotteleen, olisin mennyt jonnekin ihan muualle.

Tilasin taas läjän ovistestejä. Kovin suuret odotukset ei kyllä tämän kierron (jos nyt on edes uusi kierto) suhteen ei ole, kun ei ole lääkitystäkään (muuta kuin terot) ja ilman lääkitystä en ole tainnut tämän yrityksen aikana ovuloida.
 
Jos nyt vielä vähän jatkan pohdintaa...

Oon käsittänyt, että PCO:ssa välivuodot on hyvin yleisiä. Oon myös ymmärtänyt, että niitä tulee kierron loppupuolella lähellä menkkojen alkua, kun kierto on pitkittynyt ja limakalvo alkaa kasvettuaan liian paksuksi vuodella pois.

Clomittarissa Lugesteronin käyttäjät on taas sanonut, että heillä pienet tuhrut on alkanut aikasintaan noin dpo 6 ja Luget on pitänyt jatkossa vuodot pois.

En ymmärrä, mitä tää on. :O
 
Hydrangea, onpa tosi ikävää tuollainen kropan temppuilu. Ihan kun muuten ei olisi jo tarpeeksi pään vaivaa tässä yrittämisessä. Vaikka me molemmat aika minimaalisella lääkkeistyksellä viime kierrot vedettiinkin, niin tokihan sekin voi varmasti sekoittaa luonnollista kiertoa.

Eikös noista proge-tuloksista saa sitten selvyyden, tarkoittiko tuo vuoto uutta kiertoa? Sen tulostahan verrataan kyseiseen kiertopäivään joka sulla oli siis dpo7, eikö? Ja silloin tuon arvon pitäisi olla huomattavasti korkeampi kuin alkukierrossa. Jos näin on, miksiköhän lääkäri ei kehottanut sinua menemään testeihin jotta saisitte tuosta varmuuden? Tai sit mä olen vaan ihan pihalla näiden mun omien analyysien kanssa :) Niin tai näin, harmi silti, että joudut odottamaan tuloksia niinkin pitkään.

PCO:ssa välivuodot taitaa tosiaan olla aika yleisiä, mutta en tosiaan tiedä missä vaiheessa kiertoa niitä tulee. Toisaalta, satunnaisia välivuotoja voi mun lääkärin mukaan tulla kenellä tahansa, ilman että se tarkoittaa vielä mitään.

Mulla ei ole vieläkään vuoto alkanut. Tänään on nyt kolmannen kerran toistunut tuo vaalea tuhru paperiin, mutta muuten ei mitään merkkejä mistään. On tainnut mulla(kin) nuo lääkkeet sotkea kropan luonnollista toimintaa. Puuh, alkaisivat nyt jos ovat alkaakseen niin pääsisi yk17 vauhtiin.
 
Sandaali, toivottavasti prog-tulokset selventäis asiaa. Mä kävin kokeissa lääkärin ohjeen mukaan viikko LH-plussasta, joten silloin taisi olla vasta dpo 5. Oon lukenut, että se ei kai ole niin päivälleen tarkkaa, noin dpo 5-8 tienoilla on ok. Päätinkin muuttaa mielipidettäni, että se päivän vuoto ei ollutkaan menkat, vaan tänään onkin kp 28 ja dpo 8. Katsotaan tilannetta uudestaan, kun tulokset tulee. Lämmöt on yhä ylhäällä (äsken mitattu 37,0). Tuskin tässä kuitenkaan kauheasti piinaltavaa enää on, kun vuoto oli dpo 4 sen verran runsasta, että eiköhän sen myötä mennyt mahkut kiinnittymiseen. Ehkä se vuoto oli sittenkin vaan joku kumma välivuoto. Luin myös, että oviksen jälkeen olikohan se nyt estrogeeni voisi laskea niin rajusti, että aiheuttaa vuotoa.

Oletko testaillut uudestaan? :)
 
Hydrangea, enpä ole enää testaillut uudestaan. Lauantaina alkoi kunnon vuoto ja suorastaan poikkeuksellisen kovat vatsakivut joten kyllä se yk oli nyt tässä. Lauantain ja sunnuntain aikana tuli myös aikalailla hyytymiä, en sit tiedä olisko mahdollista että jotain yritystä olisi ollut. Nyt vuoto alkaa olla jo ohi. Hain tänään uuden setin Arimidexia, tai itseasiassa sain nyt Anastrazolia, tähän luomukiertoon tueksi. Ovista pitäisi alkaa tikuttamaan heti joulun jälkeen.

Olisipas hienoa, että sun muutaman päivän vuoto olisikin ollut vain jotain harmitonta, vaikkapa sitten siitä ovulaatiosta johtuvaa. Näin maalikon järjellä ajateltuna, niin onhan se ovulaatio aikamoinen myllerrys sun kehossa jollei sitä ole koskaan ennen tapahtunut. Muistan lukeneeni jostain myös hematoomista joita voi olla kohdussa(?) ja jotka puhjetessaan tulee vuotona ulos. Tällä on ainakin joskus selitetty runsasta verenvuotoa raskauden aikana.

Sähän pääsetkin pian testailemaan :) Kuinka pitkään meinasit jaksaa piinailla?
 
Sandaali, ikävä kuulla. :( :hug: Toivottavasti uudessa kierrossa olisi parempi onni.

Tänään on dpo 9. Ajattelin, että dpo 12, siis torstaina, voisin aamulla testata, jos maltan odottaa sinne asti. Kovinkaan suuret odotukset tältä kierrolta ei kyllä ole tuon vuodon takia, mutta silti salaa mieli toivoo, jos ihme olisi tapahtunut. Vieläkään en ole täysin varma, mitä vuoto oli, mutta ihmetellään ja kuulostellaan kroppaa. Eiköhän se pian selviä. Jos testiin ei tuu plussaa tai menkat ei itsellään ala, niin sitten lasken siitä vuodosta uuden kierron alkaneen ja kp 15 alkaen terot. Ärsyttää kyllä, jos menkat tulee juuri jouluna.
 
Uii, mua jännittää Hydrangea sun puolesta :) Maltatko odottaa huomiseen asti? Onko mitään fiiliksiä? Huomenako sä saat ne proge-tuloksetkin?

Tuliko suulla noista Anazoleista paha olo? Mulla on ollut tänään jotenkin tosi heikko ja paha olo, olen ottanut noita lääkkeitä nyt siis kahtena päivänä. Jotain flunssaakin meinaa vähän pukkaa, mut ei se ole mulle koskaan tälläistä kuvottavuutta tehny.
 
Sandaali, mulla ei tullut muita oireita Anazoleita, vaan ainoastaan jonkinmoinen ketutus. :D

Huomenna aamulla ajattelin testailla. Lämmöt oli ainakin vielä eilen koholla, mutta eilen tuli väriltään hitusen rusehtavaa valkkaria ja äsken huomasin pari tippaa punertavaa valkkaria, joten olisiko kenties täti tulossa. Mitään oloja ei kyllä ole mihinkään suuntaan. Jotenkin vahvasti vaan tuntuu, että nega sieltä testiin tulee.

Proge-tuloksia ei ole vielä tullut. Toivon, että olisivat tänään tulleet postilaatikkoon tai tulisivat viimeistään huomenna. Tyhmää, jos joutuu vielä joulun yli odottaan.
 
Joko Hydrangea testasit? Mä täällä malttamattomana sormet ja varpaat ristissä odotan sun tuloksia :D

Mulla tulee edelleen paperiin ihan ruskeaa tuhrua, nyt kp 6. Varsinaista vuotoa ei ole ollut enää kp 2 jälkeen. En kyllä muista että olisin koskaan näin kauaa tuhrutellut, saati sitten niin "vanhaa" verta. Mutta kaipa nämä kaikki on merkkejä siitä, että lääkkeillä oli jotain vaikutusta. Mutta saisihan tuo jo loppua. Tekee jo niin kauheasti mieli.... :D :D
 
Sandaali, testasin sen negan, vaikka jo täällä hieman vuodan. :( Varasin myös samantien varmuuden vuoksi jo folliultraan ajan joulutauon jälkeen, jos tästä nyt ihan oikeasti kunnon menkat alkaa. Tässä kierrossa ei sitten tarvikaan taukoilla, kun ei menekään ultra joulun kanssa päällekäin, jes. En kyllä asiaa jaksanut varmistaa, mutta ei kai siinä mitään ongelmaa sitten ole. Kun mun follit oli viimeksi niin hitaasti kasvavaa sorttia, niin meen sitten vasta vähän myöhemmin, siis kp 15, folliultraan. Tikuttelut lääkäri käski muistaakseni jo aloittaan kp 13 varmuuden vuoksi.

Onko sulla folliultra tässä kierrossa?

Olisi mukavaa jatkaa täällä kokemusten vaihtoa jatkossakin. :)

Mukavaa ja touhukasta joulua! :xmas: ;)
 
No voi harmi ettei tästä vielä tärpännyt. Mutta pääasia, että sulla kroppa näyttää toimivan nyt kutakuinkin normaalisti kun sen oviksenkin sieltä bongasit ja kierron pituuskin taitaa olla ihan kohdillaan. Niitä proge-tuloksia et ilmeisesti ole vielä saanut?

Meillä ei tule folliultraa tähän kiertoon koska joulutauon takia mitään hoitojakaan ei saada nyt tähän ympättyä. Ovista alan tikuttelemaan varmasti jouluna, mut todennäköisesti se on vasta josku 26.-28.pvä. Vuorossa on siis luomuihmeen odotus. Jospa joulu toisi siihen just sen ripauksen taikaa ja tuuria mitä kaivataankin :)

Olisi todellakin mukavaa jatkaa ajatusten ja kokemusten vaihtoa joten eiköhän jatketa tilanteitten päivittelyä entiseen malliin. :) Mitä lääkityksiä sulla tähän uuteen kiertoon nyt olikaan? Mä menen siis noilla pelkillä anazoleilla ja pyhällä hengellä :D
 
Proge-tulokset eivät olleet ainakaan vielä eilen tullut. Toivottavasti tänään tai sitten viimeistään huomenna tulisivat. En haluaisi joulun yli odotella. Hieman pelottaa, millaiset tulokset sieltä tulee. : / No, selkeä lämmönnousu ja nyt alkavat menkat kyllä enteilisi sitä, että jotain on kerrankin tapahtunut. Aika huikeaa, jos näin on! :)

Mulla siis tuttuun tapaan Anazol kp 3-7 1tbl/vrk ja sitten Lugesteroni muistaakseni dpo 3 alkaen. Toivon, että Luget estäisi tiputtelut!

Aika jännä, jos sulla ei ole ultraa, kun ilman sitä ei voi olla varma monta follia kasvaa. Mulla olisi nyt tullut tauko, jos se edellinen vuoto olisikin ollut menkat, kun en olisi jouluna päässyt ultraan. Onneks kai useamman follin kasvu on aika harvinaista tällä lääkkeellä.
 
Prog-tulokset tuli. Dpo 5 otettu arvo 28 nmol/l. Taitaa olla siinä rajoilla (pitäis olla yli 25 nmol/l), mutta ehkä ei ollut vielä tohon mennessä ehtinyt kasvaan huippuunsa. Joten eiköhän tuon perusteella voi todeta oviksen oikeasti tapahtuneen. :)

Lisäys. Jossain sanottiin, että yli 15 nmol/l riittäis.
 
Viimeksi muokattu:
Mahtavaa Hydrangea! Eiköhän se siis ollut ihan oikea ovulaatio :D Olipa hyvä, että menit kuitenkin tuon testin ottamaan vaikka lääkäri taisikin muuta ehdottaa. Tuosta on hyvä lähteä uuteen yritykseen jos ja kun teidän ainoa ongelma oli tuo sinun ovuloimattomuutesi. Paljon sulla oli nyt tuo luteaalivaiheen pituus? 14 päivää?

Mietin itsekin vähän tuota folliultrattomuutta, mut viimeksi sieltä oli niin selkeästi yksi johto folli eikä aikaisemminkaan ole ollut mitään merkkejä useamman munasolun irtoamisesta, että tuskin sieltä nytkään kovin montaa lähtee liikkeelle. Ja niin kuin sanoit, tämä lääke ei ilmeisesti varsinaisesti kasvata useampia folleja, toisin kuin ymmärtääkseni punktioon valmistavat lääkkeet.
 
Sandaali, tänään on vasta dpo 12. : / Luteaalivaihe jää siis todennäköisesti vaan 11-12 päivän mittaiseksi. Vielä en ihan varmaksi osaa sanoa, onko tänään kp 1, kun vuoto ei sittenkään oo runsaantunut odottamallani tavalla, mutta ei sitä kyllä kaukana olla. Kuinka pitkä lutis sulla oli?

Juu, etköhän sä siellä voi ihan turvallisin mielin olla, kun annoskin on niin pieni. Tuu sitten kertoon, mitä ovistestit kertoilee. :)
 
Täällä kp 7 ja illalla taas viimeisen Anazolin vuoro. Täti tehnyt jo eilisen päivän lähtöään. Toivottavasti tajuaisi jo poistua. Muutaman päivän päästä (kp 13) pitäisi sitten aloittaa tikuttelut oviksen toivossa ja tasan viikon päästä folliultraan. :)
 
Täällä bongattiin ovis keskiviikkona eli kp12. Mulla tulee noista lääkkeistä kyllä niin selvät ovisoireet, että testit on melkeinpä turhia :)

Mitään vatsatautia siitä viime viikon pahasta olosta ei tullut, ja samat olot toistuivat vielä tiistainakin eli kp11 joten uskoisin, että niillä oli jotain tekemistä tuon lääkityksen kanssa. Tai sit ei :)

Nyt toivotaan siis sormet ja varpaat ristissä pienoista joulun ihmettä. Viimeksihän tiputtelu alkoi dpo9/10 eli ensimmäiset jännät paikat on jo viikon päästä. Enpä olisi uskonut että sanon näin, mutta kylläpä aika menee nopeasti.

Mulla on lutis luonnollisesti 12 päivää, mutta viime kierrossahan se venyi 15 päivään. Tuota 14-15 mä siis nytkin odotan koska samat tropit on käytössä. On kyllä jotenkin niiiin paljon toiveikkaampi olo kun on jotain apukeinoja käytössä, vaikkakaan sitä inssiä ei tähän kiertoon tullut.

Tsemppiä Hydrangea ovulaation metsästykseen :D
 
Sandaali, hieno juttu, että siellä on ovis bongattu. Tsemppiä piinapäiviin! :)

Täällä jo odotellaan malttamattomana tikutteluja ja folliultraa. Eilen hain jo Luget odottamaan. Toivottavasti se ovis sieltä nyt tulis, niin tulis noillekin lääkkeille käyttöä. Kävin tuolla odottajien puolella ihailemassa masukuvia. Voi kunpa itelläkin joskus olis tuollainen! Toiveet on nyt taas korkealla tämän kierron suhteen. :)
 
Joko sä olet Hydrangea alkanut tikuttamaan ovista? Minä päivänä olitkaan menossa folliultraan?

Taidan joutua syömään sanani tuosta nopeasta ajankulusta :D Tuntuu, että ovulaatiosta on jo ikuisuus, mut nyt on menossa vasta dpo 6. Tämä jälkimmäinen kaksi viikkoa on todellakin se hitaampi puolisko kuukaudesta :) Ainut hyvä puoli tässä on, että lomakin on tuntunut todellista pidemmältä :D Olin huomaavinani eilisen aikana muutamia aika ikäviä vihlaisuja alavatsalla, mutta tällä taustalla voin hyvin uskoa vain toiveissani kuvitelleeni ne. Lämpöjä en ole varsinaisesti mittaillut, mutta viikontakaisen flunssan jäljiltä olen niitä muutaman kerran mitannut (lähinnä katsoakseni joko uskaltautuisin jo treenaamaan) ja ne ovat kyllä olleet edelleen koholla (37,2-37,4C). Mutta eiköhän tuo ole pitkittyneen flunssan tekosia, sikäli kun sillä on mitään merkitystä.

En ole oikein osannut asennoitua tähän kiertoon mitenkään. Toisaalta pidän tätä pakonsanelemaa luomukiertoa vain välikiertona jotta päästään mahdollisimman pian tammikuussa jatkamaan hoitoja. Mutta toisaalta jossain takaraivossa kytee pieni luomuihmetoivo jota buustaa miehen viimekertaiset simppatulokset.
 
Sandaali, pitikin tulla jo kyseleen, mikä dpo siellä on ja onko oloja. :) Täällä ei ole vielä ovista bongattu, tikuttelut aloitin jo kp 10. Huomenna olisi folliultra. Hieman jännittää, onko tällä kertaa vaste yhtä hyvä. Ovistikuissa viiva on ehkä hieman tummenemaan päin, mutta ei se välttämättä mitään kerro, kokemuksesta tiedän. Nippailuja on ollut molemmin puolin. Aluksi epäilin, että vuorostaan vasemmalla tapahtuis jotain, mutta nyt enää en ookaan varma. Tosi pettynyt olen, jos ultrassa ei mitään näy.
 
Limis surkea 3 mm ja loput varmaan arvaatkin. :(

Lääkäri kysyi, että meneekö jo hermot ja suositteli, että jos jaksaisin vielä odottaa noin kp 40 asti ja aloittaisin sitten terot vuodon aikaansaamiseksi. Sanoi, että voin aloittaa hetikin, mutta suositteli sinne asti odottamista, jos vaikka menkat alkaiskin itsekseen, niin saadaan lisää tietoa mun kierroista. Sanoi myös, että terot voi haitata onnistumista seuraavassa kierrossa näin kuuriluontoisesti käytettynä, koska voivat sotkea kehon luonnollista toimintaa. Päätin, että odottelen sitten kp 40 asti.

Sanoi, että voitais kyllä vielä tähän kiertoon pistoksia kokeilla, mutta koska mun munasarjat näyttää niin aktiivisilta (rakkuloita on siis paljon), niin luultavasti folleja vois pian tulla liikaa. Pistoksilla on myös hintaa huomattavasti enemmän.

Anazolit todistettavasti toimi viime kierrossa, mutta koska plussa tuli vasta myöhäisillä kiertopäivillä (kp 19), niin annos on luultavasti siinä rajalla. Joten ens kiertoon tuplataan annos, 2 tbl/vrk kp 3-7. Folliultraan menen sittenkin taas aikasempaan (kp13-15), koska isompi annos voi aikaistaa ovista. Tikuttelut aloitan kp 12.

Lääkärin mielestä oli myös loistava juttu, että kävin prog-kokeessa vuodosta huolimatta, koska arvo oli hyvä ja se varmistaa ovulaation tapahtuneen. Sanoi, että harkitaan lugeja vielä uudestaan, koska piti mun 11 päivän lutista vielä ihan hyvänä. Sanoi, että ei mielellään määrää lugeja, vaan enemmänkin pyrkii lääkityksellä saamaan kunnon ovulaation aikaiseksi, koska kunnon ovulaatiosta seuraa kyllä sitten myös hyvä keltarauhanenkin. Piti myös loppukierron seuraamista tärkeänä, että saadaan kierrosta ja lutiksen pituudesta lisää tietoa, ja lugethan voivat vaikuttaa tähän luonnolliseen kiertoon.

Tällä kertaa pystyin olemaan itkemättä ja luulen selviäväni tästä päivästä, kunhan en asiaa liikaa ajattele.

Lääkäri epäili, että viime kierron välivuoto olisi voinut olla epäonnistunut kiinnittymisyritys. :(
 
Voi surkeus Hydrangea. Ikävä kuulla ettei lääkkeet riittäneet tällä kertaa tuota ovulaatiota tuomaan. Mistä tuo kp 40 tulee? Miksi juuri sinne asti tulee odottaa? Pystyikö lääkäri tuosta sun limakalvon paksuudesta päättelemään, ettei vuodon pitäisi sitä aikaisemmin alkaa?

Odottaminen on tylsää, varsinkin silloin kun joutuu odottamaan jotain muuta kuin että pääsee tekemään raskaustestin. Mutta mitä paremmin oman kierron ja kropan tuntee, sitä nopeammin oikeanlainen lääkityskin löytyy. En tiedä miten sä asiaan suhtaudut, mutta mä pitäisin itse virallista (eli lääkärin esittämää) kiinnittymisepäilyä positiivisena uutisena risukasan keskellä. Tyyliin kyllä se mahdollista on ja nyt oli jo lähellä, muttei ihan vielä onnistunut. Toki tämä on sellaisen ihmisen ajatuksia joka ei ole vielä sitä ensimmäistäkään plussaa onnistunut testiin samaan. Toki ajatukset varmasti vähän muuttuu, jos kiinnittymisyrityksiä tai varhaisia keskenmenoja tulee useita, mutta nyt olisin iloinen siitä kuuluisasta haamustakin testissä.

Tsemppiä Hydrangea tähän ja tuleviin päiviin :heart:
 

Yhteistyössä