vierailija
Oon 1-vuotiaan lapsen äiti ja ihan uupumisen rajamailla. Päivän ainoat hetket jolloin pystyy ajattelemaan ja tekemään jotain vähänkään keskittymiskykyä vaativaa on hetket, kun lapsi nukkuu. Yleensä pyrin nukkumaan päiväunet samaan aikaan kun lapsikin, ja silloin ei tietenkään mitään saa aikaiseksi. Illalla lapsen mentyä nukkumaan nautin omasta ajasta, mutta tuntuu että silloin tunnit juoksevat hirveän nopeasti ja yhtäkkiä on kello 2 yöllä, ja en ehdi nukkua tarpeeksi kun lapsi taas herää klo 8-9 aamulla. Lapsi vaatisi hirveästi huomiota, välillä malttaa keskittyä johonkin leikkiin mutta jos yritän jotain lukea, tehdä tietokoneella tai kännykällä niin lapsi haluaa ne itselleen. Ja ymmärtäähän sen, kaikki mitä vanhempi tekee on kiinnostavaa. Ja silti se on tosi rasittavaa.
Iso ongelma meillä on se kun lapsi ei suostu syömään kunnolla, ei niin millään. On painokäyrällä jossain reippaasti miinuksella. Kaikki keinot on kokeiltu, ja oon lopen kyllästynyt kaikkiin neuvoihin ja vinkkeihin mitä jokainen tunkee joka tuutista. Kokeiltu on ihan kaikkea, lapsi vaan vihaa syömistä, tai ainakin kunnon ruokaa. Hedelmäsmoothieita söisi suoraan pussista varmaan joka aterialla jos saisi (ei saa kuin kerran päivässä).
Ja joka luojan kerta kun joku ottaa lapsen syliin ja sanoo "ootpas kevyt!", tekisi mieli huutaa. Niin on kevyt, kun ei syö. Alkoi jo pienenä vauvana rintalakkoilemaan, ja siitä paino sitten notkahti eikä sen jälkeen ole kunnolla enää noussut. Tai nousee, mutta hitaasti. Pituutta kuitenkin tulee ja siksi neuvolassa ei ole oltu huolissaan. Öljylisät sun muut on laitettu ja annettu sormiruokaa, mutta itse syöminen (sormiruokaillen) on edelleen lähinnä sotkemista, suuhun tai varsinkaan vatsaan ei mene juuri mitään. Ja lusikasta syömistä on vastustellut säännöllisesti viimeiset puoli vuotta, mutta se on ainut tapa jolla lapsi edes jotain syö (poislukien pussiruuat).
Alan olla ihan loppu. Päivät on pelkkää sotkujen siivoamista ja lapsen viihdyttämistä. Mitään järkevää ei yleensä jaksa. Mies on töissä ja hoidan käytännössä 90% ajasta yksin kaiken, yöllä myös minä olen se joka herää kun lapsi huutaa (vähintään 2 kertaa yössä edelleen). Unenpuute, oman ajan puute jne, kaikki ilo tästä toihusta on kadonnut jo aikaa sitten. Muisteöen kaiholla aikaa jolloin lapsi oli vielä pieni vauva, söi hyvin rintaa ja nukkui hyvin. Nykyään ei syö eikä nuku täysiä öitä, ja ylipäätään kaikesta saa taistella. Ei jaksaisi joka päivä miettiä, miten vähän lapsi tänään syö.
Oon tosi turhautunut ja tuntuu että oon maailman p*skin äiti, eikä koko äitiys napostele yhtään. Eli oonko ainut vai onko teitä muitakin? Joku vertaisryhmä olisi hyvä, mistähän sellaisen löytäisi?
Iso ongelma meillä on se kun lapsi ei suostu syömään kunnolla, ei niin millään. On painokäyrällä jossain reippaasti miinuksella. Kaikki keinot on kokeiltu, ja oon lopen kyllästynyt kaikkiin neuvoihin ja vinkkeihin mitä jokainen tunkee joka tuutista. Kokeiltu on ihan kaikkea, lapsi vaan vihaa syömistä, tai ainakin kunnon ruokaa. Hedelmäsmoothieita söisi suoraan pussista varmaan joka aterialla jos saisi (ei saa kuin kerran päivässä).
Ja joka luojan kerta kun joku ottaa lapsen syliin ja sanoo "ootpas kevyt!", tekisi mieli huutaa. Niin on kevyt, kun ei syö. Alkoi jo pienenä vauvana rintalakkoilemaan, ja siitä paino sitten notkahti eikä sen jälkeen ole kunnolla enää noussut. Tai nousee, mutta hitaasti. Pituutta kuitenkin tulee ja siksi neuvolassa ei ole oltu huolissaan. Öljylisät sun muut on laitettu ja annettu sormiruokaa, mutta itse syöminen (sormiruokaillen) on edelleen lähinnä sotkemista, suuhun tai varsinkaan vatsaan ei mene juuri mitään. Ja lusikasta syömistä on vastustellut säännöllisesti viimeiset puoli vuotta, mutta se on ainut tapa jolla lapsi edes jotain syö (poislukien pussiruuat).
Alan olla ihan loppu. Päivät on pelkkää sotkujen siivoamista ja lapsen viihdyttämistä. Mitään järkevää ei yleensä jaksa. Mies on töissä ja hoidan käytännössä 90% ajasta yksin kaiken, yöllä myös minä olen se joka herää kun lapsi huutaa (vähintään 2 kertaa yössä edelleen). Unenpuute, oman ajan puute jne, kaikki ilo tästä toihusta on kadonnut jo aikaa sitten. Muisteöen kaiholla aikaa jolloin lapsi oli vielä pieni vauva, söi hyvin rintaa ja nukkui hyvin. Nykyään ei syö eikä nuku täysiä öitä, ja ylipäätään kaikesta saa taistella. Ei jaksaisi joka päivä miettiä, miten vähän lapsi tänään syö.
Oon tosi turhautunut ja tuntuu että oon maailman p*skin äiti, eikä koko äitiys napostele yhtään. Eli oonko ainut vai onko teitä muitakin? Joku vertaisryhmä olisi hyvä, mistähän sellaisen löytäisi?