Lapsettomuushoidoissa olevat

Miten muilla piinaviikot ovat sujuneet? Onko ollut oireita vai pysynyt oireettomana?

Tällä kertaa ei ole sellaista lääketokkuraa tukilääkkeistä, mikä sotkisi olon. Vähän on epäuskoinen olotila, mutta pyrin olee mahdollisimman rento. Pieniä tuntemuksia on, mutta voivat johtua cyclogestistäkin. Oon huomannut, että korianteri maistuu. Sitä on mennyt salaattiin reippaanlaisesti. Hyvä vai huono juttu niin enpä tiedä 😅
 
vierailija
Meille ei oo vielä puhuttu lahjamunasoluista. Meille kyllä heti ensikäynnistä lähtien tuputettiin tanskalaisia siittiöitä, sillä meidän lapsettomuus johtuu miehestä. Mutta meillä kävi tuuri, että saatiin top luokan alkiot. Muttei sekään takaa vielä mitään. Nyt on 3.alkio menossa 8 soluisena sisällä ja ei voi tietää miten käy.

meillä mies söi Q10 kuurin extra vahvana joten saatiin ne tarvittavat siittiöt. Itse myös vedin kunnon kuurit eri vitamiineja ja aminohappoja. Meillä on molemmille ikää +40v joten tämä kierros on meidän ensimmäinen sekä viimeinen. Omilla sukusoluilla on tarkoitus ainoastaan toteuttaa tätä haavetta. Joten näillä mennään.
Kiinnostaisi kuulla minkälaista annosta siis Q10 piti syödä että siittiöitä muodostui tarpeeksi? Monenmoista vitamiinia ja mm.Q10 ollut käytössä monta kuukautta, siittiö ongelma täälläkin 😕😔 Ei olla hoidoissa kun ei sopivaa hoitoa ole meille.
 
Kiinnostaisi kuulla minkälaista annosta siis Q10 piti syödä että siittiöitä muodostui tarpeeksi? Monenmoista vitamiinia ja mm.Q10 ollut käytössä monta kuukautta, siittiö ongelma täälläkin Ei olla hoidoissa kun ei sopivaa hoitoa ole meille.
Meillä käytettiin ubiqinol 100 Mg valmistetta 2kertaa päivässä. Mies otti sen yhtäaikaa. Sinkkiä tuplat sekä vitamiiniporetabletteja 2 samaan lasiin. Tää toimi meillä, muttei ole takeita onko apua muille ja annokset on yli suositusten, joten en sinällään suosittele. Näitä se yli 3kk niin saatiin meille suotuisa vaikutus. 🤔
 
Ok. Letroilla yritettiin parantaa meidän tilannetta, mutta niistä ei ollut mitään apua.
 
Hei,
tänään käyty ekassa ultrassa ja sielä kasvoi 5-6 palleroa. Elikkä tämä suurempi gonal-f annoskoko on tuottanut tulosta (300 yksikköä). Minä jo pelkäsin et päädytään uusiksi inseminaatioon et ei sielä mitään kasva. Toki nämä nimetyt pallerot ovat kaikki alle 10 kokoisia. Ovumialta kun soittivat niin hoitaja kertoi et lääkäri olisi kirjoittanut uuden reseptin varuilta, kaksi gonal-f 900 lisää ja yhden ovitrellen. Tarkoittaakohan se, et mahdollinen annoskokoa vielä kasvaa vai jatkan piikitystä pidempään mitä oli suunniteltu? Yksi ovitrelle on minulla jo valmiina, mihin tarvitsen niitä kaksi? 🤔 Lauantaille saakka on suuniteltu pistämiset. Tänään olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan pitänyt aloittaa ganirelix, mutta siirtyi keskiviikkoon. Loppuviikosta vielä toinen ultra.
 
Hei,
tänään käyty ekassa ultrassa ja sielä kasvoi 5-6 palleroa. Elikkä tämä suurempi gonal-f annoskoko on tuottanut tulosta (300 yksikköä). Minä jo pelkäsin et päädytään uusiksi inseminaatioon et ei sielä mitään kasva. Toki nämä nimetyt pallerot ovat kaikki alle 10 kokoisia. Ovumialta kun soittivat niin hoitaja kertoi et lääkäri olisi kirjoittanut uuden reseptin varuilta, kaksi gonal-f 900 lisää ja yhden ovitrellen. Tarkoittaakohan se, et mahdollinen annoskokoa vielä kasvaa vai jatkan piikitystä pidempään mitä oli suunniteltu? Yksi ovitrelle on minulla jo valmiina, mihin tarvitsen niitä kaksi? Lauantaille saakka on suuniteltu pistämiset. Tänään olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan pitänyt aloittaa ganirelix, mutta siirtyi keskiviikkoon. Loppuviikosta vielä toinen ultra.
Hankala arvata mutta luulen että piikittely jatkuu pidempään ennemmin kuin että annos nousisi. Mutta en osaa sanoa. Ovitrelleä käytetään joskus myös kaksi kerrallaan.
 
  • Tykkää
Reactions: heltsuli
Tänään käyty toisessa ultrassa. Päivä oli pitkä ja piinaava. Aamun ensimmäisellä ajalla ja lääkäri vain haukotteli huoneessa. Kuinka ollakaan olin jälleen huono suomella, puoliakaan hänen puheesta en ymmärtänyt ja kahteen kertaan olin et anteeksi mitä sanoit. Nurisi et lääkkeen vaste ei riitä, liian pieniä. Tulin hyvin ahdistuneena ja harmistuneena huoneesta ulos. Vasemmanpuoleisia palleroita ei meinannut edes löytää ja yksi hävisi laskuista kokonaan. Maanantaina matkassa oli 6 ja nyt vain löytyi 5. Toki hyvin saman kokoisia olivat kuin maanantaina ja pelkäsin jo et tämä kierto on osaltamme pelattu. Nyt kuitenkin tiistaiksi pitäisi varata kolmas ultra ja nyt aion pyytä etten taas joutuisi huono suomelle. ToivottavastI kasvaisivat ja saisin lääkkeestä tarvitsevan vasteen. Toivottavasti ensi viikolla päästäisiin punktioon.

Tulin tuossa aiemmin ajatelleeksi. Viime kierrossa oli 225 gonal-f annoskoko ja tässä samalla kp 9 oli kaksi isoa palluraa kasvaneena kun nyt on annoskoko 300 niin on vaan pieniä, mut sama kierronpäivä kuin viimeksi. On se ihmiskeho erikoinen. Annoskokoa kasvanut, mut palkurat ei oo samalla tavalla kasvaneet. Alkuperäisen suunnitelman mukaan la oli viimeinen pistos päivä, nyt mennään ma.
 
vierailija
Heippa!

Itsellä 1.ivf hoito alkamassa. Amh matala 0,23, uässä afc ollut normaali tähän asti. 2 inssiä tehty, negat, letrot olleet käytössä ja terolut nyt 5kk.

Nyt kp2, 15.3-24.3 syön primoluttia, eka uä 27.3 suunniteltu.

Vko 15 suunniteltu punktio..

Oletteko te syöneet primoluttia ja näin ajoittaneet kuukautiset oikeaan aikaan?

Jännittää.

Niin, ja voiko silti yrittää raskautua luomusti vaikka söisi primoluttia? Onko tietoa....
 
Primolut on keltarauhashormonia ja sen avulla elimistöön tulee ns. Ovulaation jälkeinen tila. Kuurin aikana ei tule ovulaatiota, mutta jos ovulaatio ehtii tulla ennen kuuria, ei raskaus tietenkään ole mahdoton.
 
vierailija
Heippa!

Itsellä 1.ivf hoito alkamassa. Amh matala 0,23, uässä afc ollut normaali tähän asti. 2 inssiä tehty, negat, letrot olleet käytössä ja terolut nyt 5kk.

Nyt kp2, 15.3-24.3 syön primoluttia, eka uä 27.3 suunniteltu.

Vko 15 suunniteltu punktio..

Oletteko te syöneet primoluttia ja näin ajoittaneet kuukautiset oikeaan aikaan?

Jännittää.

Niin, ja voiko silti yrittää raskautua luomusti vaikka söisi primoluttia? Onko tietoa....
Minkä ikäinen olet? AMH kiinnostaa.Itse olen 41v ja vuosi sitten AMH oli 0,50.
 
vierailija
Eli toimiiko primolut kuten terolut? Ovulaatio kerkeää tulla kyllä ennen kuurin aloitusta. Ovulaatiotestistä olen saanu positiivisen kp 9-11, yleensä 11, ja tasan 1vrk päästä ollut ovulaatio. 15.3 jolloin aloitan primolutin on jo kp 16.
 
Heippa!

Itsellä 1.ivf hoito alkamassa. Amh matala 0,23, uässä afc ollut normaali tähän asti. 2 inssiä tehty, negat, letrot olleet käytössä ja terolut nyt 5kk.

Nyt kp2, 15.3-24.3 syön primoluttia, eka uä 27.3 suunniteltu.

Vko 15 suunniteltu punktio..

Oletteko te syöneet primoluttia ja näin ajoittaneet kuukautiset oikeaan aikaan?

Jännittää.

Niin, ja voiko silti yrittää raskautua luomusti vaikka söisi primoluttia? Onko tietoa....
Olen käyttänyt primolutia joskus kuukautisten siirtoon. Tämä siis ennen yritystä. Vuoto alkoi tasan 3 päivää kuurin lopettamisen jälkeen.

Kyllähän raskaus mahdollinen on, jos ovulaatio on ennen kuurin aloitusta. Ei tuosta varmaan haittaa ole noin aikaisessa vaiheessa, jos raskaus alkaisikin ja onhan lääkäri sen teille määrännyt noille päiville.
 
vierailija
Kauhean vaikeaa taas tämä kirjautuminen. Joten kirjotellaan harmaana.

kolme alkion siirtoa jo taputeltu ja nyt tässä kk on tarkoitus taputtaa viimeinen eli neljäs alkion siirto. Sen jälkeen täytyy hyväksyä tilanne ja mennä eteenpäin. Tämä kolmas oli henkisesti varmaankin pahin, mutta elämä on julmaa kyytiä välillä. Nyt kun on viimeinen tulossa, niin siihenkin osaa olla laittamatta peliin niin paljon kuin aikaisemmin. Pidetään peukalot pystyssä, että alkio selviää sulatuksesta ja nautitaan viimeisestä ”raskaudesta” niin pitkään kuin pystyy.

Tsemppiä kaikille ketkä painivat tämän lapsettomuuden kanssa. Kaikkea hyvää tulevaan ❤

NewYork
 
vierailija
Heippa! Jonottelen lapsettomuushoitoihin. Näyttää siltä että oma luteaalivaihe on aika säntillisesti 9-10pv. Onkohan liian vähän...? Hoidetaanko täällä jollain tuota ongelmaa, ja jos, niin miten? Tai tiedättekö miten (ja milloin) tuota aletaan hoitamaan...
 
Hei,

Olen aikaisemmin tänne kirjoitellut pari kertaa omasta tilanteestani. Aktiivista yritystä 12/2022 alkaen, säännölliset ovuloimiset joka kierto ja muutenkin kaikki suht ok. Itsestäni ei löytynyt ikinä mitään ongelmaa ja miehelläni muuten hyvä tilanne, mutta siittiövasta-aineita. Miehellä kuitenkin aikasemmasta parisuhteesta lapsi, joka tärppäsi heti.

Kävimme 4 kertaa tuloksettomissa inseminaatioissa ja popsin letrozoleja kesästä saakka tämän vuoden helmikuuhun. Yhtäkään plussaa ei vilahtanut testeissä. Ivf-hoidot olisimme aloittaneet nyt toukokuussa. Helmikuussa lopetin letrozolit ja menimme täysin luomuna ja kuinka ollakaan, tärppäsi! ♥ Olimme vuodenvaihteessa mieheni kanssa päättäneet kokeilla kehon tulehdustilaa laskevaa gluteenitonta, maidotonta + ei punaista lihaa -ruokavaliota ja heti toisesta kierrosta tuolla ruokavaliolla onnistuimme.

En tiedä oliko tuo täysin sattumaa, mutta uskon että ruokavalio vaikutti onnistumiseemme. En myöskään tiedä oliko syynä esimerkiksi gluteenittomuus vai maidottomuus vai kenties yhteisvaikutus. Lisäksi tietysti tulee muistaa huolehtia ruokavalion aikana, ettei paino putoa ja että sää kaikki tarvittavat ravintoaineet muista lähteistä.

Tiedän, että lapsettomuudesta kärsivät eivät välttämättä kaipaa neuvoja tai poppaskonsteja ja ovat varmasti kaiken maailman keinot kokeilleet jo itsekin. Lisäksi lapsettomuuden taustalta voi olla löytynyt jokin ihan selkeä syy, johon ei ole muuta hoitokeinoa kuin lääketiede. Silti ajattelin tulla teille kertomaan tästä ruokavaliokokeilusta, mikäli joku, jolla selkeää syytä lapsettomuuteen ei ole löytynyt, innostuisi sitä kokeilemaan. Toivon sydämeni pohjasta kaikille lasta haluaville pientä kääröä lopulta syliin♥
 
Heippa! Jonottelen lapsettomuushoitoihin. Näyttää siltä että oma luteaalivaihe on aika säntillisesti 9-10pv. Onkohan liian vähän...? Hoidetaanko täällä jollain tuota ongelmaa, ja jos, niin miten? Tai tiedättekö miten (ja milloin) tuota aletaan hoitamaan...
Hei, minulla oli luteaalivaiheeni suunnilleen saman pituinen. Kävin yksityisellä lääkärillä, joka määräsi minulle alkuun terolutit loppukiertoon. Ne eivät pitäneet aikaisia vuotoja pois, joten vaihdoimme Cyclogest-nimisiin emätinpuikkoihin, jotka tepsivät. Ja nämä molemmat siis aloitettiin minulla jo reippaasti ennen lapsettomuustutkimuksiakaan, marssin vain Mehiläisen Felicitakseen ja kerroin ongelmani.
 
Heippa kaikille, toivottavasti joku seuraa tätä ketjua vielä 🤭 Minua kiinnostaisi tietää teidän kokemuksianne, jotka ootte olleet inseminaatioissa tai IVF hoidossa, tai ylipäätään sellaisessa lapsettomuushoidossa mikä on vaatinut yliopistollisen sairaalan käyntejä, että kuinka monta käyntiä hoitopaikkaan on teillä kertynyt? Ja oletteko käyneet yksin/puolison kanssa, ja mihin käynteihin on ylipäätään mahdollisuus mennä yksin? Mietin tätä sen vuoksi, kun lähimpään yliopistolliseen sairaalaan on suhteellisen pitkä matka, niin haluaisin etukäteen tehdä ajatustyötä miten hoidot käytännössä menisi, jos sellaisia tarvitaan. Kiitos jos jaatte kokemuksianne 😊
 
Viimeksi muokattu:

Yo Sairaalassa ei olla oltu mutta meiltä 70km matkaa sairaalaan jossa oli hoidot. Kelan matkakulujen omavastuu tulee yllättävin nopeasti omalla autolla täyteen eli kannattaa muistaa hakea sieltä sit matkakulut pois.
 
  • Tykkää
Reactions: haaveillen
vierailija
Heippa kaikille, toivottavasti joku seuraa tätä ketjua vielä Minua kiinnostaisi tietää teidän kokemuksianne, jotka ootte olleet inseminaatioissa tai IVF hoidossa, tai ylipäätään sellaisessa lapsettomuushoidossa mikä on vaatinut yliopistollisen sairaalan käyntejä, että kuinka monta käyntiä hoitopaikkaan on teillä kertynyt? Ja oletteko käyneet yksin/puolison kanssa, ja mihin käynteihin on ylipäätään mahdollisuus mennä yksin? Mietin tätä sen vuoksi, kun lähimpään yliopistolliseen sairaalaan on suhteellisen pitkä matka, niin haluaisin etukäteen tehdä ajatustyötä miten hoidot käytännössä menisi, jos sellaisia tarvitaan. Kiitos jos jaatte kokemuksianne
Meillä ivf tehtiin oman sairaalan ja yliopistollisen sairaalan yhteistyönä niin, että punktio ja alkionsiirto tehtiin yliopistollisessa sairaalassa ja kaikki muut toimenpiteet ja käynnit omassa. Miehen ei sinänsä tarvitse olla mukana kuin ensimmäisellä käynnillä ja inseminaatiossa tai punktiossa.
 
  • Tykkää
Reactions: haaveillen
vierailija
Heippa kaikille, toivottavasti joku seuraa tätä ketjua vielä Minua kiinnostaisi tietää teidän kokemuksianne, jotka ootte olleet inseminaatioissa tai IVF hoidossa, tai ylipäätään sellaisessa lapsettomuushoidossa mikä on vaatinut yliopistollisen sairaalan käyntejä, että kuinka monta käyntiä hoitopaikkaan on teillä kertynyt? Ja oletteko käyneet yksin/puolison kanssa, ja mihin käynteihin on ylipäätään mahdollisuus mennä yksin? Mietin tätä sen vuoksi, kun lähimpään yliopistolliseen sairaalaan on suhteellisen pitkä matka, niin haluaisin etukäteen tehdä ajatustyötä miten hoidot käytännössä menisi, jos sellaisia tarvitaan. Kiitos jos jaatte kokemuksianne
IVF-hoidossa puolison on oltava mukana ensikäynnillä (olettaisin että myös suunnittelukäynnillä, mikäli se on erikseen) sekä punktiossa. Infektiolabrat ovat voimassa vain 3 kuukautta ja vastausten on oltava saatavilla viimeistään noin viikkoa ennen punktiota, mikä kannattaa myös huomioida, jos labroja ei voi ottaa perusterveydenhuollossa tai ei halua niitä maksaa yksityisellä.

Kävimme omasta valinnastamme hoidoissa noin 200 km päässä ja käyntejä kertyi seuraavasti:
- ensikäynti
- suunnittelukäynti ja munatorvien aukiolotutkimus kp 8
- kohtupolyypin poisto kp 3
- Procrenin jälkeen nollaultra kp 6
- follikkeliultra kp 13
- punktio kp 18
- tuoresiirto kp 20 (nega)

Alkioista yksi kehittyi blastoksi ja saatiin pakkaseen, PAS:ia varten käynnit heti seuraavasta kierrosta (ymmärtääkseni joissain paikoissa punktion jälkeinen kierto jätetään suosiolla väliin, koska usein kierrolla menee hetki normalisoitua):
- ultra kp 10 - limakalvo vasta 2 mm, joten päätettiin jättää tämä kierto väliin
- seuraavassa kierrossa ultra jo kp 9 (koska kp 10 osui viikonlopulle), limakalvo ohut, aloitettiin kevyet stimulaatiot
- uusi ultra kp 13
- PAS kp 21

Lisäksi hoitokierrokseen kuuluu lopputuloksesta riippuen äitiysultra tai loppukeskustelu. Puolisoni oli mukana ensikäynnillä, suunnittelukäynnillä, follikkeliultrassa (koska kävi samassa yhteydessä infektiolabroissa), punktiossa sekä tuoresiirrossa.
 
Yhteistyössä