Ystävistä ja niiden puutteesta...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja eräs
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

eräs

Vieras
Koen itseni jotenkin huonoksi ihmiseksi, kun en omista oikein ystäviä ollenkaan. Odotan esikoistani ja vietän päivät suurimmaksi osaksi yksin kotona. Yksi kaveri minulla on ja olen yrittänyt että nähtäisiin ainakin kerran viikossa tai joka toinen viikko. Välillä silti masennun hänen seurassaan, koska hän valittaa jatkuvasti oman elämänsä kurjuutta ja ettei hänellä ole ystäviä. Tuntuu siis ettei hän arvosta meidän ystävyyttä ollenkaan ts. tuntuu vain ettei pidä minua sitten ystävänään... no, en osaa oikein selittää. Joskus sekin väsyttää kun hänen seurassaan on niin vaikea olla, pitäisi aina valmiiksi miettiä mitä tehdään ja joskus tuntuu siltä että mitä puhutaankin. Hän on minulle silti arvokas ihminen, kun ei muitakaan oikein ole, mutta miten voisi saada tähän meidän kaveruuteen enemmän semmoista vapautta ja rentoutta? Ollaan aika erilaisia ihmisiä, mutta kuitenkin tunnettu toisemme jo kauan. No, tuli sekava viesti, mutta piti purkaa....
 
Ei kaikkien kanssa tule toimeen.
Itseltäni ystävät katosi-tai jäi muualle kun muutin. Nyt elän vain perheen kanssa. Kaksi ystävyyssuhdetta jouduin lopettamaan, koska kävi ilmi etten ole heidän ystävä vaan ainaisen pilkan ja haukunnan kohde.
 
Täälläkin yksi "ystävätön". Oma ystäväpiirini koostuu omista sisaruksistani. On sitten eräs entinen työkaveri, jonka kanssa ollaan oltu kavereita jo useampi vuosi.

Harmittaa kuitenkin, kun tämä minun ainut ystäväni on alkanut olemaan jotenkin... tiuskivaa sorttia? Kamalan kärttyiseksi muuttunut. Meillä ei ainakaan ole mitään mitä kadehtia, joten kummastelen kovasti. Miksi ystävät muuttuvat?
 
Itselläkin kaikki sellaiset ystävät kaikkosivat, kun meille tuli lapsi, mutta noista kerhoista olen sit saanut uusia ystäviä. Ja sitten vanhoja ystäviä on tullut takasin sitä mukaa kun ovat itse saaneet lapsia.
 
Musta uusien ystävyyssyhteiden pitää natsata ihan samantien, mielellään ekalla sekunnilla. Mulla on monta ystävää joiden kanssa on aina niin hulvaton ja rento meininki, mutta myös "hyvän päivän tuttuja", jotka siis aika jäykkiä. Näille sanon moit jos törmätään, mutten mä niiden kanssa aikaa lähtis väkipakolla viettämään.
 
eilen kuulin ohimennen telkusta ajatuksen, että ystävien vähyys kertoo korkeasta vaatimustasosta ja ne, joilla on paljon ystäviä, ovat epäilyttäviä, koska heillä ei ole ihmisten suhteen arviointikykyä. ;)

Minullakaan ei ole paljoa ystäviä, mutta en lisää kaipaakaan. Kavereita kyllä tulee uusia ja vanhoja häviää jatkuvasti.
 
Ystäviä on todella vaikeaa löytää nk. vanhemmalla iällä. Ainakin minun mielestäni. Ystäviä minulla on onnekseni säilynyt, mutta tuorein ystävyyssuhteeni on sekin jo kymmenvuotias... Useimmat ystäväni olen tuntenut 15-20 vuotta.
Kavereita taasen on helppo löytää. Netin mammapalstojen kautta voi löytää tuttuja, lasten harrasteryhmistä ja työpaikalta kavereita. Joskus käy niin onnekkasti, että kaverisuhteesta jalostuu ystävyyssuhde.

ps. En koe olevani vaatimustasoltani alhainen enkä myöskään epäilyttävä keskimääräistä suuremmasta ystäväjoukostani huolimatta. Psygologisen henkilöarvion mukaan olen luonnostani kiinnostunut ihmisistä ja hakeudun kanssakäymistilanteisiin tavoittelematta sillä itsekkäitä etuja. Kaikki ystäväni ovat myös nk. tietyn tyyppisiä, eli aika samankaltaisia...En kai siis ole "kelpuuttanut" ystäväkseni ihan ketä tahansa:)
 

Yhteistyössä