E
elokuu
Vieras
En tiedä, että tuleeko siitä hänelle itselleen jotenklin parempi mieli, mutta minua se ärsyttää. Meidän lapsillamme on ikäeroa noin vuosi. Ystäväni lapsi on tutkimuksissa, joissa etsitään hänen omalle lapselleen diagnoosia.
Mua ärsyttää, kun ystävä yrittää etsiä koko ajan mun lapsesta samoja merkkejä, ja onkin koko ajan löytävinään. Jos sanon, että lapsi ei jaksanut keskittyä päiväunien puutteen vuoksi, niin hän sanoo heti että joo, kuulostaa pahalta, ihan sama kuin meidän lapsella.
Jos sanon, että mun lapsi sai eilen kunnon kiukkukohtauksen kun tultiin kotiin, niin vastaus on kuulostaa tosi pahalta, meidän lapsella on samaa. Sille on ihan turha sanoa, että meidän lapsi itki 10 minuuttia kun tultiin kotiin päiväkodilta, koska oli tosi väsynyt ja turhautunut, itki 10 minuuttia ja rauhoittui. Se ei ole sama, kuin se että hänen lapsensa kirkuu 30 minuuttia ilman että kukaan saa häneen mitään kontaktia.
Sanon, että mun lapsella menee usein kahden kaverinsa nimet sekaisin, kumpikin on perhetuttujen lapsia ja nähdään aika harvoin. Sekin on kamalaa, ihan hirveää, tutkimusten paikka, eikä ystävä tajua eroa sillä että mun lapsella menee nimet Sara ja Tara sekaisin, sellaisten lasten kohdalla joita tapaa harvoin. Se ei ole sama, kuin se ettei hänen lapsensa muista nimiä ollenkaan, ei edes usein niiden lasten joita tapaa päivittäin. Meillä on saattanut olla viikon, ilman että hänellä olisi hajuakaan kenenkään meidän perheenjäsenen nimistä. Ja tämä lapsi on viettänyt paljon aikaa meidän kanssamme.
Mä ymmärrän, että se on kova paikka käydä näitä tutkimuksia läpi, mutta mä en jaksa sitä että en voi sanoa sille enää mitään, kertoa yhtään mitään omasta lapsestani, ilman että se löytää siitä jonkun todella vakavan ja huolestuttavan oireen :/
Mua ärsyttää, kun ystävä yrittää etsiä koko ajan mun lapsesta samoja merkkejä, ja onkin koko ajan löytävinään. Jos sanon, että lapsi ei jaksanut keskittyä päiväunien puutteen vuoksi, niin hän sanoo heti että joo, kuulostaa pahalta, ihan sama kuin meidän lapsella.
Jos sanon, että mun lapsi sai eilen kunnon kiukkukohtauksen kun tultiin kotiin, niin vastaus on kuulostaa tosi pahalta, meidän lapsella on samaa. Sille on ihan turha sanoa, että meidän lapsi itki 10 minuuttia kun tultiin kotiin päiväkodilta, koska oli tosi väsynyt ja turhautunut, itki 10 minuuttia ja rauhoittui. Se ei ole sama, kuin se että hänen lapsensa kirkuu 30 minuuttia ilman että kukaan saa häneen mitään kontaktia.
Sanon, että mun lapsella menee usein kahden kaverinsa nimet sekaisin, kumpikin on perhetuttujen lapsia ja nähdään aika harvoin. Sekin on kamalaa, ihan hirveää, tutkimusten paikka, eikä ystävä tajua eroa sillä että mun lapsella menee nimet Sara ja Tara sekaisin, sellaisten lasten kohdalla joita tapaa harvoin. Se ei ole sama, kuin se ettei hänen lapsensa muista nimiä ollenkaan, ei edes usein niiden lasten joita tapaa päivittäin. Meillä on saattanut olla viikon, ilman että hänellä olisi hajuakaan kenenkään meidän perheenjäsenen nimistä. Ja tämä lapsi on viettänyt paljon aikaa meidän kanssamme.
Mä ymmärrän, että se on kova paikka käydä näitä tutkimuksia läpi, mutta mä en jaksa sitä että en voi sanoa sille enää mitään, kertoa yhtään mitään omasta lapsestani, ilman että se löytää siitä jonkun todella vakavan ja huolestuttavan oireen :/
