P
"pipi"
Vieras
Olen tutustunut hiljattain uuteen ystäväpariskuntaan, joista todella pidän. Meillä on vähän ikäeroa, mutta samanlaiset kiinnostuksen kohteet ja juttua voisi kummankin kanssa jatkaa ikuisuuksia.
Olen kuitenkin hämmentynyt miehen flirttailusta, jota en enää voi pistää vilkkaan mielikuvitukseni piikkiin. Mies käyttäytyy hämmentävän ystävällisesti, koskettelee, katsoo silmiin, halaa vähän liian tiukasti ja liian pitkään jne. Viimeaikoina koskettelu on muuttunut suorasukaisemmaksi ja jutut myös. Mauttomuuksiin ei olla menty, periaatteessa kyse on tulkinnanvaraisista asioista. Tätä tapahtuu myös vaimon läsnäollessa, vaikkei ehkä juuri katseen alla.
Tunteitani sekoittaa nyt myös vielä se, että jos rehellisiä ollaan, niin himoitsen tuota miestä. En kuitenkaan ikinä menisi sänkyyn hänen kanssaan, tai lähtisi mitään muitakaan rajoja rikkomaan, ei seksi ole sen arvoista.
Viimeeksi tavatessamme eräissä juhlissa, hän leikin varjolla painoi minut vartalollaan seinää vasten, ja vieläkin kiertää perhoset vatsassa kun sitä ajattelen.
Onko ihan väärin nauttia tuosta flirtistä (joka on siis kyllä yksipuolista, mies flirttailee minulle), vai pitäisikö esimerkiksi ottaa etäisyyttä?