"ystävä" aina hään hetkellä, mutta hyvällä hetkellä...

[eniten v--taa kaikki....]

enpä tiedä mitä tekisin...
minulla on "ystävä" joka tukeutuu minuun aina huonona hetkenä. Kun huolet ja murheet painaa olen aina taho johon kääntyä ja joka kerta toisensa jälkeen huojentaa huolet ja murheet ja kuuntelee...mutta annans olla kun on hyvä hetki...silloin olen kuin ilmaan, hyvistä hetkistä minulle ei edes ilmoitella...mutta taas kun huoli painaa niin kas vain, yhteyksiä otetaan...

Tämä ei ole eden molemmin puolista huolien jakoa, vaan vain hänen huolensa lasketaan...

Itse en tätä ystävyydeksi kutsuisi, mutta mietin miten saisin asian muutettua...
Aika kuluttavaa, loukkaavaa ja ahdistavaa...
Kun huolet on gone, niin sitten ei edes viesteihin vastata...kunnes tulee uusi huoli ja huojennusta kaivataan...

niin että eniten vit***taa kaikki

 

["mmm"]

Mulla on kans yks sellainen ystävä. vai voiko sitä ystäväksi sanoa, en tiedä.

 

[alkuperäinen]

 

["vieras"]

Mun ystävä "sairasti" syöpää. Yleensä oli "loppu tulosa" jos olin joskus lähdössä viihteelle. Tuli viestiä tyyliin "toivottavasti en pilaa iltaasi, mutta jouduin sairaalaan" jne. Hän oli halvaantunut kunnes yksi toinen ystävämme kertoi hänen käyneen omalla autolla kylässä. Silloin laitoin viestin, että en jaksa enään olla tukenasi.

 

["katala"]

Mulla oli kans samanlainen "ystävä". Kyllä olkapää kelpas, kun oli huonosti asiat. Mut jos mä oisin halunnut purkaa sydäntäni, oli aina vastaus "älä valita". No loppu sekin ystävyys sitten, kun kyllästyin olemaan roskasankkona.

 

[ettteh]

Mä taas olen mieluummin ystävä sellaiselle, jolla menee huonommin kuin sellaiselle, jolla menee hyvin. Tulen vain kateelliseksi hyvin menevälle. Osaan kyllä tukea ja olla empaattinen sitä tarvitsevalle.

 

["Alissa"]

Mullakin oli tuollainen ystävä. Kaikki tapahtui hänen ehdoillaan, tapasimme kellonaikaa myöten kun hänelle sopi. Tapasimme aina, kun hänellä oli vaikeaa ja kaipasi kuuntelijaa. Ilon aiheista ei mulle tietenkään kertonut. Mun ongelmia ei ollut aikaa kuunnella. Ystävyys loppui, kun sain tarpeekseni. Oli ollut jo 2 v kihloissa, mutta unohti kertoa siitä mulle.

 

[alkuperäinen]

Tiedättekö mitä, olen välillä ihan kateellinen tälle "ystävälleni"...olisipa minullakin sellainen "kaatopaikka" joka aina kuuntelee murheeni ja keksii huojennusta ja kääntää turhat surut parhain päin saaden unohtamaan ne...

Tekisi niin mieli joskus sanoa suoraan...mutta en millään ilkeä...toisaalta loukkaa kun tulee hieman käytetty olo...

en oikein ymmärrä miksi joku näin toimii...

 

[alkuperäinen]

kiva kuulla etten ole ainoa...tuntuu tosiaan hullulta tietää kaikki murheet ja vaivat ...mutta ei normi iloja tyyliin kihloihin meno, asunnon osto etc...

kiva että voidaan olla avuksi

 

[katatsu]

Mulla on kans kokemusta tuollasesta "ystävästä". Hänen murheita kyllä piti kuunnella, piti soitella sille ukolle, joka äsken hakkas ja se käski mun sanoa sille sitä ja tätä jne... Jos minä olisin halunnu jotain omia juttuja kertoa, niin kummasti puheenaihe kääntyi aina häneen ja hänen parisuhteeseensa. Muutenki tämä "ystävä" oli aivan kamala pummi; millon piti rahaa lainata ja millon pyys että ruokaa antaa, ku ei uskalla kotia mennä syömään.

Lopullisesti mulla meni hermot tähän tyyppiin, kun soitin kerran ja kysyin kyytiä (n. 10km matka) baarista kotiin, niin kehtasi bensarahoja vinkua!! Ja kuinkahan monesti häntä oltiin kyyditty sinne ja tänne - eikä bensoja kyselty saati maksettu. Onneks pääsin eroon tästä ihmisestä, samaa meininkiä näyttää vieläkin olevan hänellä, mitä joskus näen kuppilassa. Aina on naama norsunvitulla ja milloin mikäkin hätä muka on olemassa...