Ystäväni ja hänen miehensä pyysivät minua mukaan heidän toisen lapsensa synnytykseen. Heidän esikoisensa syntymä oli hyvinkin tramaattinen, ja heistä tuntuisi hyvältä että olisin mukana. Tottakai lupasin mennä, mutta nyt jänskättää. Itse olen kaksi lasta synnyttänyt, mutta tuntuu, että vieressä seisoessa synnytystapahtuma on pelottavampi. Onko kellään kokemuksia ?
ystävän tueksi synnytykseen. Kokemuksia!
- Viestiketjun aloittaja coffeehouse
- Ensimmäinen viesti
Mie vaan...
Itse olisin hirmuisen otettu ja iloinen, jos joku ystävistäni pyytäisi mukaan synnytykseen. Minusta olisi mahtavaa päästä todistamaan syntymisen ainutlaatuinen tapahtuma. Itse kaksi lasta synnyttäneenä en tunne olleeni "läsnä" tapahtumassa... Jotenkin kaikki menee niin sumussa ja tuskassa omissa synnytyksissä, jonka vuoksi olisi mukava päästä seuraamaan jonkun toisen synnytystä. Ehkäpä sitä osaisi antaa tukensa juuri oikealla hetkellä (tai sitten ei....)!
Mä olisin myös äärimmäisen otettu jos joku pyytäisi minut mukaan synnytykseen. Se olisi todella upea kokemus. En osaa sanoa mitään neuvoja mutta tulee mieleen että ehkä teidän olisi hyvä istua alas ja puhua vähän äidin odotuksista synnytyksen suhteen niin isän kuin sinunkin suhteesi. Että voitte periaatteessa sopia etukäteen ainakin suuntaa antavasti teidän rooleista.
"vieras"
No minä olin ystäväni tukihenkilönä muutama vuosi sitten. Hänen tapauksessaan lapsen isä ei ollut vaihtoehto, koska eivät ole parisuhteessa. Olemme olleet läheisiä ystäviä jo pitkään ja sen takia oli luontevaa mennä myös synnytykseen. En osaa kuvitella meneväni kenenkään muun synnytykseen mukaan, no ehkä siskoni. Minulla ei ole omia lapsia.
Kävin hänen kanssaan myös ultrassa ja synnytysvalmennuksessa. Meihin suhtauduttiin ihan mukavasti, vaikka valmennuksessa kaikki muut olivatkin pariskuntia. Kätilö kertoi toki tavanneensa muitakin joilla tukihenkilönä esim äiti tai sisar.
Sairaalaan menostamme kesti n vuorokauden ennen kuin vauva syntyi. Olimme molemmat silloin jo tosi väsyneitä, no synnyttäjä tietty enemmän... Teillä varmaan helpottaa se, että on kaksi tukihlöä, voi ketjuttaa valvomista ja äidillä on sitten aina freessi avustaja. Samaten jos tarvii jotain niin toinen voi hakea.
Kannattaa jutella etukäteen että minkätyyppistä tukea ja apua synnyttäjä arvelee tarvitsevansa, ja myös vähän pohtia miten mahdollisissa kriisitilanteissa toimitaan.
Varsinainen avustamiseni oli avautumisvaiheessa:
ihan juttelua kaikesta mahdollisesta, ääneenlukua
asioiden toimittelua kuten ruoan hakua
selän hierontaa, jalkojen hierontaa, päänahan hierontaa, akupisteiden painelua, kaikenlaista rentouttavaa hypistelyä mitä nyt synnyttäjä keksi pyytää
halimista ja lohdutusta ja kannustusta
ponnistusvaiheessa tuin äidin toista jalkaa kätilön tukiessa toista, huusin kannustavia huutoja ja taisin olla "hieman" hysteerinen
Vauvan synnyttyä:
leikkasin napanuoran
otin valokuvia
kätilön kanssa pesin ja mittasin vauvaa
Osastolla:
autoin vauvanhoidossa
autoin vauvan ihastelussa
hain ruokaa/juomaa/vaihtovaatteita jne
ilmoitin yhteisille ystäville
No tämmöisiä tuli mieleen. Kokonaisuudessaan se oli jännittävä ja hieno kokemus, pelottavakin koska hyvin henkilökohtaisilla ja syvillä vesillä liikuttiin. Mutta se lähensi meitä ystäviä entisestään, ja myös loi lapsen ja minun välille ihan erityisen siteen.
Oman asenteen pitää olla semmoinen pärjäävä, siellä on tukemassa toista eikä yyhkäilemässä omia kriisejään, eikä saa ottaa nokkiinsa jos synnyttäjä on välillä kireä ja kiukkuinenkin. Mutta ihminen venyy tilanteen mukaan, ja voimaa löytyy väsyneenäkin.
Kävin hänen kanssaan myös ultrassa ja synnytysvalmennuksessa. Meihin suhtauduttiin ihan mukavasti, vaikka valmennuksessa kaikki muut olivatkin pariskuntia. Kätilö kertoi toki tavanneensa muitakin joilla tukihenkilönä esim äiti tai sisar.
Sairaalaan menostamme kesti n vuorokauden ennen kuin vauva syntyi. Olimme molemmat silloin jo tosi väsyneitä, no synnyttäjä tietty enemmän... Teillä varmaan helpottaa se, että on kaksi tukihlöä, voi ketjuttaa valvomista ja äidillä on sitten aina freessi avustaja. Samaten jos tarvii jotain niin toinen voi hakea.
Kannattaa jutella etukäteen että minkätyyppistä tukea ja apua synnyttäjä arvelee tarvitsevansa, ja myös vähän pohtia miten mahdollisissa kriisitilanteissa toimitaan.
Varsinainen avustamiseni oli avautumisvaiheessa:
ihan juttelua kaikesta mahdollisesta, ääneenlukua
asioiden toimittelua kuten ruoan hakua
selän hierontaa, jalkojen hierontaa, päänahan hierontaa, akupisteiden painelua, kaikenlaista rentouttavaa hypistelyä mitä nyt synnyttäjä keksi pyytää
halimista ja lohdutusta ja kannustusta
ponnistusvaiheessa tuin äidin toista jalkaa kätilön tukiessa toista, huusin kannustavia huutoja ja taisin olla "hieman" hysteerinen
Vauvan synnyttyä:
leikkasin napanuoran
otin valokuvia
kätilön kanssa pesin ja mittasin vauvaa
Osastolla:
autoin vauvanhoidossa
autoin vauvan ihastelussa
hain ruokaa/juomaa/vaihtovaatteita jne
ilmoitin yhteisille ystäville
No tämmöisiä tuli mieleen. Kokonaisuudessaan se oli jännittävä ja hieno kokemus, pelottavakin koska hyvin henkilökohtaisilla ja syvillä vesillä liikuttiin. Mutta se lähensi meitä ystäviä entisestään, ja myös loi lapsen ja minun välille ihan erityisen siteen.
Oman asenteen pitää olla semmoinen pärjäävä, siellä on tukemassa toista eikä yyhkäilemässä omia kriisejään, eikä saa ottaa nokkiinsa jos synnyttäjä on välillä kireä ja kiukkuinenkin. Mutta ihminen venyy tilanteen mukaan, ja voimaa löytyy väsyneenäkin.