"ystävään" pettynyt, onko kellekään käynyt näin?

Elämässäni on tapahtunut viimeisen vuoden aikana isoja asioita, muutoksia. Semmoisiakin mihin en uskonut ikinä joutuvani, iso päätös. Ja toinen vielä häämöttää edessä. Minulla on perhe, olen naimisissa. Kiva koti ja työpaikka.
Minulla oli 2 ihmistä joita pidin ystävinä. Nyt kumpikin on katkaissut välit, tai toisen kanssa riidellään parasta aikaa.
Toinen, perheellinen, sukset meni ristiin kun aloin puhua muustakin kun lastenvaatteista. Eli kevyt keskustelu sujui, kyläiltiin puolin ja toisin. Oltiin tunnettu jo 8 vuotta. Kuuntelin hänen itkut ja tuin kun hänellä oli vaikeaa. Sitten itselleni sattui asioita joissa kaipasin ymmärrystä. Sitä en saanut häneltä. Syystä että ne ei ollut hänen mielestä isoja asioita. En pystynyt ymmärtämään enää yhtään häntä, eikä hän minua.
Nyt tämä toinen, lapseton. On kyllästynyt minuun kun en käy missään juhlimassa, matkustele tms. Valitan silloin tällöin että olisi kiva mennä jonnekin, mutta en pääse. Minä laitan etusijalle lapset, perheen. Sitten vasta minä, minun haluni tehdä ja mennä. Tottakai olisi terveellistä ja järkevää antaa itselleenkin omaa aikaa. Tiedän sen. Kaikki ei ole vaan niin mustavalkoista.
Minulla on nyt aika hankala aika elämässä. En tiedä jatkuuko se "yksin" lastenkanssa vai "ehjänä perheenä". Nyt tämä "ystävä" kertoi kyllästyneensä minun negatiivisuuteen. Otti marttyyri asenteen. Vaikka mielestäni olen häntä kyllä kuunnellut, vastaillut viesteihin keskellä yötä kun hänellä on kriisi. Puolin sun toisin on kuunneltu ja autettu. Mikä ystävä sellainen on, joka rupeaakin yks kaks syyttelemään, julkisesti haukkumaan ja piilokettuilemaan. Kyllä, olenhan mä laittanut negatiivista viestiä, parisuhdeongelmaa sitä ja tuota. Olen myöskin saanut "ystävältä" negatiivista parisuhdedraama viestiä ja vastaillut. Sen kummemmin ajattelematta että onpa tuo aina vaan negatiivisessa mielessä yhteydessä muhun. Koskaan ei kysy muuten vaan mitä kuuluu? Mä olen koittanu pitää yhteyttä, kutsua kylään, olla niin positiivinen kun voi mutta ilmeiseti mikään ei riitä. Onko tosiaan niin, että perheetön/lapseton ei vaan voi ymmärtää? Kun tulee todella vaikeita aikoja elämässä, tosiystävä pysyy, toiset juoksee karkuun? jotkut ei halua nähdä ongelmia?

 

No mul on kans yks sellainen "ystävä" joka pui mulle aina parisuhdettaan (yh nykyään).
Jaksoin kuunnella ja auttaa häntä kun hänellä oli ero menossa, mutta nyt kun mä kaipaisin kuuntelijaa tai lenkkiseuraa tai mitä tahansa muuta, niin ei häntä kiinnosta mun seura.
Näin se vaan menee joskus. Mekin ollaan tunnettu 15 vuotta.

Ja kaikkein korneinta tässä on se, että kun minä olin sinkku ja hän "vakavassa" parisuhteessa, niin hän sanoi minulle, että ei jaksa kuunnella mun yhden illan juttuja ja sinkkukohelluksia, nyt mun tarttis kuitenkin tehdä sama hänelle, kun mulla on ehjä perhe.

 

Vaikea sanoa mistä tuollainen käytös johtuu. Toisilla se vaan on niin, että asiat pitää mennä heidän mielensä mukaan eli negatiivisia asioita käsitellään vain ja ainoastaan heidän ehdoillaan. Eli he voivat sanoa negatiivisia asioita ja heillä voi mennä huonosti ja siitä pitää sitten keskustella heidän aloitteestaan ja heidän ehdoillaan. Muiden ongelmat kuormittavat liikaa ja varsinkaan muiden ei kärsi oma-aloitteisesti niitä kommentoida...

Paska tilanne, mutta sellainen ihminen joka ei ole tukena ylä- ja alamäessä ei ole todellinen ystävä. Toisilla se tukemisen rajallisuus vaan tulee aiemmin vastaan.

 

Minusta tuntuu että kun mä olen vaan luonteeltani semmoinen etukäteen, nyt ja huomenna asioita murehtiva, pohtiva, syvällisesti ajatteleva, ajoittain synkyyteen vaipuava niin sitä ei sitten kaikki ymmärrä/jaksa. Mä käsittelen asioita, en lakaise niitä maton alle, en voi vaan antaa olla ja ajatella että kyllä kaikki järjestyy. Eihän asiat itsestään järjesty jos ei jotain tee/mieti. Lapseton kaveri loukkaantui ilmeisesti siitä, kun sanoin että hän ei vissiin voi ymmärtää mua ja mun ajatusmaailmaa asioissa siksi kun hänellä ei ole lapsia. En voi vain lähteä parisuhteesta, avioliitosta noin vaan. En voi lähteä viihteelle noin vaan. Tätäkin ystävyys suhdetta pyörittelen päivä tolkulla, vaikka en sille asialle enää mitään voi, voisin vain antaa olla ja voida paremmin. Olen päättänyt saada elämäni kuntoon ja itselleni hyvän olon En anna enää talloa itseäni. Jännä juttu, kun tämä samainen kaveri toitottaa että asiat pitää sanoa suoraan. Sitten kun ne sanoo, hän loukkaantuu. Hän on sanonut suoraan minulle jo pitkän aikaa. Kommentoinut fb statuksia piilokettuillen yms.

 

Joskus vaan menee sukset ristiin.
Omasta kaverista on tullut esiin outoja piirteitä. Ei vastaa viesteihin, salailee ja välttelee totuuden kertomista joskus jopa valehtelee. En tajua miksi? Ei myöskään kommentoi kertomiani asioita mitenkään ja kääntää kesken lauseen puheen omiin juttuihinsa joista vaahtoaa ilman taukoa vaikka tunteja. Ilmeisesti hänellä on jotain suurta ongelmaa elämässään. Ymmärtäisin jos kertoisi mutta tuollaista kaveria ja käytöstä en taida kauan jaksaa. Ehkä tarkoitus onkin karistaa minut äänettömästi pois, näin minun on käytös ilmeisesti tulkittava?

 

Kuulostaa tutulta, minulla vähän sama tilanne. Tuntuu siltä, että lapsettomille ystäville ei voi puhua omista asioista, enkä tarkoita sillä, että olisin heille toitottamassa koko ajan lapsiin liittyviä asioita, en tosiaan. Olen itsekin ollut sinkku ja lapseton ja nämä ystävät ovat siltä ajalta. Yksikin kaveri olettaa, että mulla on aina vapaata, kun hänellä on, ja haluaa tavata kertoakseen omista ihmissuhdekuvioistaan. Ei siinä mitään, kuuntelen kyllä mielelläni, kuten aina olen tehnyt ja juttelen muustakin kuin omasta elämästäni mielihyvin, mutta tuntuu siltä, että ne tapaamiset keskittyvät aina häneen. Toinen on sellainen, että kun minunkin perhepiirissä oli murheita, sairauksia ja muuta, suurta huolta, hän tokaisi vain "mutta onhan sulla perhe", siis tarkoitti miestä ja lasta. Totta kai olen syvästi kiitollinen perheestäni ja siitä, että olen saanut paljon tukea mieheltäni näissä läheisiä ja meitäkin koetelleissa sairausasioissa, mutta yleisesti tulee siis sellainen olo, että perheellinen ei saa valittaa lapsettomalle ystävälle, ei väsymyksestä, mistään. Sillä hänellä on asiat huonommin. Kaikki eivät suinkaan ole tällaisia, enkä ole ajautunut riitoihin, mutta joskus rasittaa tuo asenne.. Tsemppiä sulle!

 

Ja kaikkein korneinta tässä on se, että kun minä olin sinkku ja hän "vakavassa" parisuhteessa, niin hän sanoi minulle, että ei jaksa kuunnella mun yhden illan juttuja ja sinkkukohelluksia, nyt mun tarttis kuitenkin tehdä sama hänelle, kun mulla on ehjä perhe.

Heh, tämäkin kuulostaa tutulta! Sitten kun näillä omilla mainitsemillani ystävillä on ollut suhde, lyhytkin, silloin he kyllä "katoavat", eikä aikaa löydy kaverille. Tiedän kyllä, että silloin sitä haluaakin olla tiiviisti sen uuden miehen (tässä tapauksessa) kanssa, mutta viesteihin voisi vastata edes. Annas olla, kun ovat yksin ja mulla tosiaan on ne pienet hoidettavana, kiireinen työ yrittäjänä, niin aikaa pitäisi olla heille..

 

Minullakin on muutama "ystävä" pudonnut pois viereltäni tässä viime aikoina. Yhden ystävän kanssa oli vähän riitaa, joka kyllä sovittiin useaan otteeseen, mutta hän ilmeisesti kantaa kaunaa edelleen. Syytä ei oikeastaan ole, mutta on vähän dramaqueen ja ilmeisesti minun olisi pitänyt madella hänen edessään anteeksiantoa anellen, eikä keskustella asiasta niin kuin aikuiset. Ja asia oli niin mitätön, ettei siitä olisi pitänyt näin suurta sotaa edes syntyä.

Aikani jaksoin asiaa pohtia ja miettiä omaa käytöstäni ja kuinka voisin tilanteen korjata. Lopulta tulin siihen lopputulokseen, ettei tosiystävyyden pitäisi näin mitättömiin asioihin kaatua. Hyväksyin, että olimme olleet vain sen yhden elämänvaiheen ystäviä ja yhtäkkiä elämä onkin paljon helpompaa, kun kokoajan tarvitse miettiä ja pohtia miten ystävä kulloinkin asioihin reagoi (on aika vaikea persoona).

Nämä pari muuta "ystävää" meni sitten osittain tämän ensimmäisen "ystävän" mukana ja osittain siksi, että ainoat kerrat jolloin olisi nähty olisi ollut baareilua yms. eikä esim. kahvittelua tai lenkkeilyä.

Näin myöhemmin ajateltuna parempi näin. Olen viime aikoina lähentynyt muutaman muun ihmisen kanssa ja he ovatkin huomattavasti enemmän itseni kaltaisia ja yhteensopivampia.

Paljon voimia sinulle vaikeassa tilanteessa. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä parhain päin ja toivotaan, että löydät rinnallesi luotettavan ja ihanan tosiystävän, joka ei loukkaannu näin pienistä asioista tai käännä selkäänsä silloin kun sinulla on vaikeaa. :hug:

 

Osa "ystävistä" on sellaisia, että he eivät osaa olla tukena ja käyttävät sinua vain omien tunteenpurkauksiensa roskakorina. Voi olla, että tällaisillä ihmisillä ei ole koskaan omat asiat hyvin, ja he väsyvät ja hermostuvat jos heille kuormittaa sitten "lisää" murheita niskaan. Tällaiset ihmiset saattavat piilokettuilla ja kettuilla avoimestikin, mutta jos heille heittää jotain vastaavaa kommenttia, he loukkaantuvat verisesti. He eivät edes välttämättä ymmärrä ystävyyssuhteessa vallitsevaa epätasapainoa.

Olen itsekin ollut joskus tuollainen "ystävä" ja olen nyt vasta jälkeenpäin tajunnut, kuinka huonosti olen käyttäytynyt. Välit yhteen ystävään ovat rakoilleet useastikin, kun olen masentuneena tiuskinut, että "en nyt jaksa kuunnella sinun valitustasi". En ikinä kysynyt kuulumisia tai ottanut yhteyttä, sillä halusin olla rauhassa. Ystäväni ei kuitenkaan tiennyt, että olin masentunut, koska patosin ne tunteeni ja piilotin ne itseltänikin. Oli paha olo, mutten tiennyt miksi. En osannut pukea omia ajatuksiani sanoiksi enkä olisi mitenkään jaksanut kuunnella hänenkin murheitaan.

Onneksi kuitenkin voitin masennuksen ja olemme aina palanneet takaisin puheväleihin. Olen vihdoinkin pyytänyt kyseiseltä ystävältä anteeksi ja olemme oppineet tukemaan toinen toistamme aidosti, kuin tosiystävät.

Tämän pitkän liirum-laarumin tarkoituksena oli sanoa, että kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää, mutta huonoa käytöstä ystäviltä ei tarvitse sietää. Osa ihmisistä on itsekkäitä ja ilkeitä, eikä sellaisten kanssa tarvitse olla tekemisissä. Osa ihmisistä on sokeita omalle käytökselleen eivätkä ymmärrä olevansa epäreiluja.

Ystävät palaavat yhteen, mikäli heidän on tarkoitettu palaavan. Kannattaa keskittyä omaan jaksamiseen, eikä roikkua väkisin ihmisissä, joiden kanssa ei ainakaan tällä hetkellä tule toimeen. Pieni tauko tekee joskus ihmeitä. Ja minun mielestäni kyllä lapsettomat ja perheelliset ihmiset voivat olla ystäviä, mutta siihen tarvitaan avoin mieli ja ymmärrystä molemmilta. Kaikilta ei noita löydy.

 

Jokaiseen olen pettynyt tavalla tai toisella. En enää helposti antaudu ystävyyssyhteisiin. Mä olen itse lojaali ja rehellinen, aito ja odotan sellaista myös ystävältä...siis näköjään liikaa.
On petetty, luottamuksessa (puhuttu asioita juoruten eteenpäin), paskaa selän takana, eessä päin hymyillään. Yritetty viedä poikaystävään aikoinaan, miehelle flirttaillaan eritavoin. Kamala yritys monella painaa mua alaspäin ja korottaa itseeän - ostetaan kalliimpi vaate, huonekalu ihan mikä vaan kunhan on kalliimpi ja isompi jne. Ihan tällasta vähän joka-asiassa.
On pettäny eri "ystävät" ja sisko teki tuota että paino mua ales, sillon oli hänestä asiat hyvin kun sillä meni paremmin asiassa kuin asiassa. Teki juurikin tuota että osti aina kalliimman jne, ja leuhki sitten sillä. Ihan sairaistakin asioista kadehti ja .