Yrittämisen lopettaminen

Onko muita, jotka ovat valmiita lopettamaan lapsen tekemisen?

Mä oon pikkuhiljaa ajatellut, että ei tämä elämä ilman lasta kamalaa ole. Päin vastoin. Kolme vuotta on yritetty ja saa luvan riittää. Kyllä elämällä täytyy muukin tarkoitus olla!! En halua pilata tätä elämää ihanan aviomieheni kanssa murehtimalla lapsettomuutta.

Ehkä tällä palstalla ei roiku ihmisiä, jotka ei enää jaksa lasta haluta.. mutta en muutakaan paikkaa löytänyt... laiska....

 

Meidän eräät tuttavat totesivat vuosien yrittämisen jälkeen, että maailma on lapsia pullollaan. Hankkivatkin siis adotion ulkomailta, ja nyt heillä on kolme ihanaa lasta, ihan yhtä rakkaita ja tärkeitä :heart:

 

:hug:

En osaa kuvitella miltä sinusta tuntuu.
Meillä yritystä takana vasta vuosi ja kolme kuukautta.

Toivon voimia jaksaa elämässä eteenpäin,
anna aikaa itsellesi, aviomiehellesi ja yhteisille päätöksillenne :hug:

 

Marskuli, kiva kun otit tämän aiheen puheeksi - vaikkei aihe toki olekaan niin kiva...

Olen pitkin matkaa prosessoinut juuri tuota yrittämisen lopettamista.
Meillä tosin on ollut käytössä "vasta" clomit ja nyt ovulaation induktio pistoshoidoin, mutta
aikaa on kulunut kolme-neljä vuotta ja siihen on mahtunut kaksi keskenmenoa.
Mun mies on ollut melkein koko ajan sitä mieltä, että elämä jatkuu lapsilla tai ilman
ja että hän voi aivan hyvin elää mun kansssa kaksin. Mulla kylläkin on paljon isommat kuohunnat olleet ja edellenkin kipuilen tätä asiaa.
Just nyt olen aika motivoinut hoitoihin ja toki toivon hurjasti raskautta, mutta uskon, että tällä elämällä on lopulta paljon merkitystä myös ilman omia lapsia.

Saako kysyä, millaisen polun te olette kulkeneet lapsettomuusasioissa?

 

Adeliini, tästä aiheesta en ole nähnyt juttua täällä. Mulla on ollut vuosia kova vauvakuume, nyt viimein se on lopahtanut. Mulla on endo, joka on varmaan hankalimpia yhtälöitä raskautumisen kanssa. Raskaus kun sen voisi "parantaa" ainakin hetkellisesti (kuten myös leikkaus ja pillerit jotka ei ole mieleuisia), mutta samalla endo vaikeuttaa raskautumista. Kinkkinen homma. Mulla kai on jotain häikkää munisten kasvamisessa. En ihan tarkkaan tiedä vaikka lapsettomuus klinikallakin käytii tutkimuksissa. Pari vuotta sitten söin 4kk clomeja, ei apua. Ja nyt syksyllä tehtiin eka inssi. Suunnitelmissa oli vielä toinen inssi ja ivf. Mutta rahat ja aika tuli esteeksi, ja niin loppui kiinnostuskin. Voihan se olla että parin kuukauden päästä halutaan taas yrittää. Mulla menee tunteet aika vuoristorataa. Nyt kuitenkin haluisin elää edes hetken rauhassa, ilman jatkuvaa stressiä ja jännittämistä ajoituksien ja muun kanssa. Rankkaa on ollut. Niin siis kolme vuottaa tulee just täyteen yrittämisen aloituksesta.

Jaksamista sinullekin, pitkä on tie teilläkin ollut!

 

Marskuli, ymmärrän miltä sinusta tuntuu ja rankkaa on teilläkin ollut. Tunteiden vuoristorata kuvaa mielestäni erinomaisesti tätä prosessia. On vaan kyllä ollut pisin ikinä kokemani vuoristorata... Meillä on takana nyt kuusi vuotta vauvatoivetta ja äsken kolmas epäonnistunut IVF (plus 3 inssiä). Jo ennen tätä hoitokierrosta mietin, että kohta saa luvan riittää. Itselläni tämä on ollut todella pitkä prosessi, enkä vieläkään ole ihan valmis luopumaan toivosta, mutta olen vihdoin ja viimein siinä tilanteessa, että luulen ehkä voivani elää ilman lapsia. Ei ihan helppo ajatus, mutta vähitellen yritän totutella tähänkin mahdollisuuteen. En usko, että lopulta haluaisimme adoptoidakaan (ei mitään niitä kohtaan, joille se on oikea ratkaisu!)

Juuri nyt meillä on hoitotauko ja tarkoituksena olisi joskus keväällä tehdä kahden pakkasessa olevan alkion siirto, mutta jos se epäonnistuu, sitten on taas miettimisen paikka. Lopetammeko siihen, vai teemmekö vielä yhden hoidon? En osaa vielä sanoa, mutta luotan siihen, että osaamme sitten tehdä päätöksen jos ja kun se päivä koittaa. Juuri nyt tuntuu aika ihanalta olla vaihteeksi pistelemättä hormoneja, käydä punktiossa ja tuskailla kahden viikon piinassa.

Paljon tsemppiä sinulle ja meille kaikille tässä vaikeassa prosessissa! :hug:

 

sorry hymiö tuli vahingossa tuonne tekstiin...

 

Minä aina välillä käyn täällä lueskelemassa ja kertomassa vähän myös omia kuulumisia.

Meillä tulee yrityksen aloituksesta ihan just neljävuotta täyteen. Hoidoissa ollaan käyty tällä peruskaavalla clomit, inssi, ivf ja pas. Kohta hoitojen lopettamisesta tulee myös vuosi. Tyytyväinen olen kyll hoitojen lopettamiseen, kun jotenkin ne niin vaikeita oli. Enemmän henkisesti, ei fyysisesti. Aikataulut rassasi ja kaikki oli yhtä pistosta ja hoitoja ja turhien toiveiden herättämistä.

Vaikka yritys on lopetettu ja ajatukset suunnattu sijaisvanhemmuuteen, niin silti aina joka kuukausi mä salaa toivon, että nyt olisi ihme tapahtunut. Kerran se ihme tapahtui (mutta suurin suru km rv11) ja sitä maailman suurinta ihmettä toivon niiiiin paljon.
Kyllä tässä on käyty kaikki tunteet vihasta, rakkaudesta ja syyttelystä läpi. Enkä ihan varma ole vieläkään näistä tunteista. Nyt on vaan katsottava, mitä elämä tuo tullessaan.