V
"vieras"
Vieras
Meillä on kaksi lasta ja niillä ikäeroa 4,5 vuotta. Ystävällä on kolme lasta ja esikoisen ja tokan ikäero 1v9kk ja tokan ja kolmannen tasan 1 vuosi!
Meillä tolla nuoremmalla lapsella on ollut pientä häikkää kehityksessä. On käynyt puheterapiassa, toimintaterapiassa ja nyt sairaalaan on tehty lähete tutkimuksiin kehityksen vuoksi. Olen näistä ystävälleni jutellut ja hän on ollut aidosti pahoillaan olevan näköinen.
No nyt kuitenkin tämä ystävä on ruvennut pätemään? sillä miten nopeasti hänen lapset kehittyy, etenkin kuopus. Kehuu, että kannatti tehdä lapset pienellä ikäerolla, kun noi nuoremmat nyt kehittyy vauhdilla isomman perässä ja samaan tahtiin kun ottavat mallia isommalta. Usein kun ollaan puolin tai toisin perässä niin tämä ystävä huomauttelee, että "Kato nyt tota meidän vilperiä, mieletön kiipeilijä ja papupata." ja moneen kertaan on toistellu sitä miten pienen ikäeron pikkusisarukset kehittyy niin nopsaan kun tekevät kaiken sisarustensa perässä.
Ihan sillain jotenkin iloisesti noi sanoo, mutta minä otan itseeni. Olenko nyt vaan liian herkkä kaiken tämän kuopuksen kehitysseurannan takia vai onko toi teistäkin vähän v-mäistä?