Mulla nyt 6,5kk:n ikäinen poika, joka pääasiassa syö vielä kerran yössä pullosta maitoa. Tähän asti kaikenkaikkiaan vain kolme yötä kasassa, jolloin ei ole herännyt syömään. Muuten nukkuu yönsä pääsääntöisesti hyvin eikä juurikaan heräile. Myös minun pojallani oli juuri tuossa n.5kk:n iässä vaihe, jolloin hän havahtui unesta arviolta noin tunnin välein joka yö muutaman viikon ajan. Tuolloin hän kaipasi herätessään tutin sekä tutun riepunsa ja jatkoi sitten tyytyväisenä uniaan. Aloin olla jatkuvaan heräilyyn erittäin väsynyt ja kysyin asiasta neuvolasta. Siellä sanottiin heräilyn johtuvan hermostollisen kehityksen vaiheesta, jonka sanoivat pian menevän itsestään ohi. Ja yhtenä yönä nämä jatkuvat heräilyt loppuivat. Tietysti on sitten välillä vain muuten rauhattomia öitä, esim. hampaidentulon vuoksi.