K
"kuukkeli"
Vieras
Olen jo muutaman viikon ajan suunnitellut mieheni kanssa, että alkaisin tekemään reilusti lyhennettyä työaikaa. Mies on ollut tässä se pääpromoottori. Se helpottaisi sekä lasten (3+5v) että meidän arkea.
Eilen sitten tulostin töistä irtisanoutumisilmoituksen mukaan kotiin, kun ajattelin että täytetään se miehen kanssa yhdessä (nykyisessä töissäni ei ole mahdollista tehdä lyhennettyä). Kun aloin illalla täyttämään sitä ihan normaalissa tilanteessa ilman mitään riittaa tms, tokaisi mieheni lasten kuullen:"Varmaan parempi että olet töissä vaan. Onhan se nähty, että millainen sä olet kun joudut olemaan lasten kanssa kotona". Tällä siis tarkoitti, että olen lapsiin väsynyt, tiuskiva jne.
Jotenkin tuo vaan satutti todella syvältä. Tuntuu, että hän olisi lytännyt samalla koko äitinä oloni tiuskivaksi, ärsyileväksi ämmäksi jonka lasten on parempi olla pitkiä päiviä hoidossa kuin joutua olemaan äitinsä kanssa. Olenhan minä joskus väsynyt ja ärtyisäkin, mutta mielestäni en pääasiassa. Jaksan lasteni kanssa hyvin, rakastan heitä ja haluan olla heidän kanssaan.
Nyt vaan tuntuu, kuin sydän olisi rikki. Minusta tuntuu, kuin mieheni olisi sanonut tosiasiat, jotka hänellä on oikeasti mielessään. Pitkän aikaa kun on ollut sellaista, että mitään positiivista hän ei ole sanonut minusta. Tuntuu, kuin olisin pilannut lasteni lapsuuden...se, että vanhempi on epäitsevarma introvertti ja nuorempi taas herkkä ja äidissä kiinni vielä. En tiedä nyt, miten lapsiini suhtaudun..ehkä heidän on parempi ilman minua (mutta en kyllä pysty lapsiani jättämään, sillä rakastan heitä enemmän kuin mitään muuta) koska en itse näe oikeasti, millaista arki on.
Eilen sitten tulostin töistä irtisanoutumisilmoituksen mukaan kotiin, kun ajattelin että täytetään se miehen kanssa yhdessä (nykyisessä töissäni ei ole mahdollista tehdä lyhennettyä). Kun aloin illalla täyttämään sitä ihan normaalissa tilanteessa ilman mitään riittaa tms, tokaisi mieheni lasten kuullen:"Varmaan parempi että olet töissä vaan. Onhan se nähty, että millainen sä olet kun joudut olemaan lasten kanssa kotona". Tällä siis tarkoitti, että olen lapsiin väsynyt, tiuskiva jne.
Jotenkin tuo vaan satutti todella syvältä. Tuntuu, että hän olisi lytännyt samalla koko äitinä oloni tiuskivaksi, ärsyileväksi ämmäksi jonka lasten on parempi olla pitkiä päiviä hoidossa kuin joutua olemaan äitinsä kanssa. Olenhan minä joskus väsynyt ja ärtyisäkin, mutta mielestäni en pääasiassa. Jaksan lasteni kanssa hyvin, rakastan heitä ja haluan olla heidän kanssaan.
Nyt vaan tuntuu, kuin sydän olisi rikki. Minusta tuntuu, kuin mieheni olisi sanonut tosiasiat, jotka hänellä on oikeasti mielessään. Pitkän aikaa kun on ollut sellaista, että mitään positiivista hän ei ole sanonut minusta. Tuntuu, kuin olisin pilannut lasteni lapsuuden...se, että vanhempi on epäitsevarma introvertti ja nuorempi taas herkkä ja äidissä kiinni vielä. En tiedä nyt, miten lapsiini suhtaudun..ehkä heidän on parempi ilman minua (mutta en kyllä pysty lapsiani jättämään, sillä rakastan heitä enemmän kuin mitään muuta) koska en itse näe oikeasti, millaista arki on.