Ylimääräinen istukka tuli ulos synnytyksen jälkeen - vieläkin mietityttää..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Synnytin reilu vuosi sitten. Kaikki meni hyvin. Istukka tuli ulos vauhdilla, kalvot repaleiset. Muutama päivä synnytyksen jälkeen (olin yhä sairaalassa koska vauva oli ennenaikainen) sisältäni valahti ulos nyrkin kokoinen mollukka, joka ei ollut sellainen veriklöntti mitä normaalisti näki. Kutsuin hoitajan katsomaan, ja hän sanoi, että näkyypä olevan ylimääräinen istukka.

Siinä sitten asiaa ei kummemmin puitu, sairastuin kuumeeseen kotiinpääsyn jälkeen ja vatsakivut olivat todella kovat. Soitin synnytyssairaalaani, jossa sanottiin, että minulla on todennäköisesti lievä tulehdus ja käskettiin ottaa kipulääkettä. Sillä kivut hävisivät ja paranin pian. Jälkitarkastuksessa ei mitään häikkää.

Nyt olen monesti miettinyt tuota ylimääräistä istukkaa. Sanokaa pöhköksi vaan, mutta olen koko ajan nähnyt unia, missä imetän myös toista vauvaa, ja herään usein yöllä sitä etsimään. Olenko kantanut jossain vaiheessa kaksosia ja sitten toinen on surkastunut? Minulla on todella vahva tunne siitä, mutta onko se vain kuvitelmaa?

Kokemuksia muilla vastaavasta?
 
Tämä ihan vain mutu-tuntumalla, mutta oletettavasti siellä on ollut ensin kaksi. Eihän sinne mistään muusta ole ylimääräistä istukkaa voinut tulla. Mutta jos asia vaivaa niin soita synnärille, he kyllä varaavat sulle asiasta keskusteluajan ja asia selitetään.
 
Hei! Mulla on semmonen kokemus,et alussa odotin kaksosia,toinen tuli pois kymmen viikolla. Sen jälkeen joka kerta ultras näähtiin et masus ois kaks istukkaa.(jouduin käymään ultras 2-3 viikon välein ja aina oli uusia lääkäreitä ihmettelemäs asiaa!!!) Mut sitten ku vauva syntyi,kohta tuli istukka,kätilöki tuumas et ensimmäinen tuli, ootellaanpas toista, sitä ei oo tullu vieläkään ja tästä on vuosia kulunut nyt 20. (oikein luit;kakskymmentä vuotta) Toki mahaa ultrattiin synnytyksen jälkeen mut toista istukkaa vaan ei näkyny enää!!
 
Mutta kun missään vaiheessa en ole vuotanut verta raskauden aikana, niin en siis ole saanut keskenmenoakaan. Hoitaja/kätilö joka möykkyä katsoi, sanoi että se on ihan kokonainen istukka, ja se mikä synnytyksen jälkeen tuli, oli oikein hyvässä kunnossa kans.

Pitäisi varmaan jättää asia sikseen, mutta kun vaisto sanoo, että vauvoja piti olla kaksi..voi minua ja minun mietteitäni.
 
Unet ensinnäkin johtuu ihan noista omista mietteistäsi.

Minulla sama juttu, synnytyksen jälkeen kuulin et löytyi jo maatumaan alkanut istukka.
Olin siis odottanut kaksosia, runsasta vuotoa minulla oli rv6-13, tuollon myös kovia supistuksia.
Siinä se.
 
Minulla vauvoja oli 3, joista np ultarssa elossa enään 1 ja 2kpl istukoita, synnytyksessä syntyi 1 vauva ja 1 istukka, muut olivat kadonneet ajan myötä, mitään vuotoja ei missään vaiheessa ollut.
 
Vastausta tuskin saat koskaan, harmi kyllä.

Kuopusta odottaessa minulta löydettiin lisäistukka rakenneultrassa. Koska alkuraskaudessa oli ollut reipasta vuotoa, lääkäri sanoi että on hyvin mahdollista että olen odottanut kaksosia joista toinen on keskeytynyt.
Mutta että yhtä mahdollista on että jostain syystä on kehittynyt toinenkin istukka, sitäkin kuulema joskus tapahtuu tuntemattomasta syystä.

Sitä en tiedäkkään tuliko lopulta ulos kaksi istukkaa, sillä synnytys päätyi leikkuriin jossa minut nukutettiin.
 

Yhteistyössä