Yli 36 vuotiaan raskaus - riskit ja hyvät puolet?

  • Viestiketjun aloittaja Liianko pelokasko vai ihan aiheesta?
  • Ensimmäinen viesti
Liianko pelokasko vai ihan aiheesta?
Käyn mielessäni kamppailua siitä, että uskaltaisinko ajatella toista lasta. Esikoinen on kohta 8kk ja itse täytän 36 tänä vuonna. Olen jo ajatellut, etten uskalla ottaa riskiä, kun kaikki on mennyt niin hyvin tämän kanssa. Toisaalta mieltäni kaihertaa, että kadunko jos jätän tähän yhteen.

Perusajatuksena minulla on, että jos lapsen tähän maailmaan hankkii, niin pitää olla resursseja (taloudellisia, henkisiä ja fyysisiä) lapselle/lapsille.

Pelkoni vain sitoo ajatuksiani. Eniten pelottaa se, että vauvalla olisi jokin kehityshäiriö. Toiseksi se, että selvisin minimivammoin ekasta raskaudesta ja synnytyksestä, ja en usko, että näin kävisi toistamiseen. Olen myös kuullut ja lukenut paljon kuinka paljon resursseja ja hermoja kaksi lasta vaatii... jaksaako sitä enää "näin vanhana?" Ja sitten on tietenkin se rahapuoli...

Mies ei pistäisi pahaksi jos vauvalle tulisi kaveri.
Itse kuulisin mielläni erilaisia mielipiteitä asian tiimoilta. En osaa oikein nähdä pelkojeni taakse.
 
Irina69
Sain oman ainokaiseni 39-vuotiaana, toki oli paljon raskausajan vaivoja (kaikki kyllä muita kun iän tuomia), mutta kaikki meni hyvin ja ihana, terve tyttäreni täyttää 3:n viikon päästä jo vuoden:)

Itse olen yh ja silti olen jaksanut erittäin vilkkaan lapseni kanssa hyvin, vanhemmiten kärsivällisyys kuitenkin kasvaa, jos voimat ovatkin toiset kuin nuoremmalla..

Kehityshäriöt ovat toki riski vanhemmalla synnyttäjällä, mutta voiko elämää elää aina jotain peläten? Pelot ovat ymmärrettäviä, mutta usein aiheettomia, riskejä on joka raskaudessa ja joko niiden antaa hallita elämää tai niiden kanssa sopeutuu elämään.

Jos olisin edes pari vuotta nuorempi ja minulla olisi toimiva parisuhde, niin uhmaisin kohtaloani ja yrittäisin vielä toista. Nyt olen onnellinen tuosta yhdestäkin ja jätän lasten teon jatkossa muille:)

Mielipiteeni on siis, että yritä vain toista jos mielesi tekee, et sinä vielä ikäloppu ole ja olisi sääli katua asiaa myöhemmin. Mutta toimi oman intituutiosi ohjaamana, älä muiden toivomusten perusteella. Kaikkea hyvää, mitä ikinä päätätkin:)
 
Rohkeutta toteuttaa elämän unelmia
Minä synnytin toisen lapseni 37 vuotiaana ja hän on täysin terve esikoinenkin on terve hän syntyi 30 vuotis synttäri lahjaksi.
Ymmärrän pelkojasi itselläni oli myös ajatuksia iästäni ja vauvani terveydestä.
Ajattelin kuitenkin että vauvan mahdollinen sairaus tulisi ilmi raskauden aikana.Näitä ei voi etukäteen tietää mitä tuleman pitää mutta minä uskalsin ja hyvin kävi.
 
sama täällä,
Hei!

Meillä samanlaisia ajatuksia kuin sinulla ap. Esikoinen on kohta kaksi vuotias ja toista lasta tekisi mieli. Mutta täytän juuri 36-vuotta ja ensimmäistäkin tehtiin monta vuotta. Raskaus sinällään meni erinomaisesti mutta pelottaa kyllä uuden raskauden mahdolliset vaikeudet. Vielä ei olla päätöstä tehty tulevasta....
 
Merivellamo
Minun näkökulmasta olette vielä nuoria lapsen tekoon. Itse sain ainokaiseni kun olin juuri täyttänyt 43 vuotta. Raskausaika taisi olla elämäni parasta aikaa ja hiukan hankalaksi kokemastani synnytyksestäkin toivuin mielestäni tosi hyvin. Pari vuotta aiemmin sain keskenmenon, jos tuo lapsi olisi saanut syntyä niin olisin silti yrittänyt vielä toista. Nyt en tämän ikäisenä enää aio yrittää, koska koen että tässä vaiheessa niitä riskejä alkaa enemmälti olla. Jos olisin parikin vuotta nuorempi, yrittäisin ehdottomasti vielä toista lasta.
 
mahmuka
Sinun tilanteessasi yrittäisin sitä toista lasta. Voihan olla, ettei enää edes tule raskaaksi, mutta silloin ei ainakaan tarvitsisi jossitella, että tilaisuus jäi käyttämättä. Nykyään sikiöseulonnat auttavat huomaamaan mahdolliset poikkeavuudet. Itsekin kävin lapsivesipunktiossa, mutta onneksi ei sitten löytynyt mitään epänormaalia. Synnytyksessä tulevia ongelmia taas voi tulla minkä ikäiselle hyvänsä. Parempi hankkiutua raskaaksi 36 vuotiaana kuin reippasti yli 40 vuotiaana, sillä rivien välistä olisi luettavissa, että haluaisit toisen lapsen, joten voi olla niin, että kiellät sen itseltäsi, mutta sitten kuitenkin viime tingassa alat yrittää sitä raskautta.

Itse ainakin olen tosi iloinen, että minulla on sisaruksia ja olen myös iloinen, että omilla lapsillani on toisensa. tietysti toisesta lapsesta on vaivaa pikkulapsivaiheessa, mutta onpahan ilokin kaksinkertainen.
 
ccvvccv
Minä sain esikoiseni 38-vuotiaana. En oikeastaan koko raskausaikana osannut murehtia mahdollisia riskejä. Siitä kiitos maailman ihanimmalle neuvolan th:lle, joka kannusti ja totesi kuink yleistä nykyään on lapset iäkkäämpänä saada. En pidä alle 40 vuoden ikää vielä niin pahana riskinä: miten itse koette, että kroppanne olisi esim. kahdessa vuodessa muuttunut (jos siis vertaatte itseänne vaikkapa 34-vuotiaaseen)? Enemmän huolestuttaisi oma jaksaminen muuten. Vaikka moni asia on varmasti vanhemmalla äidillä paremminkin kuin nuorella (työ, opiskelut, talous yleensä, menot menty ym), niin onhan tässä sitten taas omat vaikeutensa. Yöheräämiset ja niistä toipumiset ottavat ainakin minulla todella lujille. Omat ja miehen vanhemmat ovat jo iäkkäitä eikä heistä enää ole samalla lailla turvaverkostoksi. Omat kaverit ovat jo siinä elämäntilanteessa, että heidän vauvansa ovat teini-iässä, sieltäkin on toisinaan vaikea hengenheimolaisuutta löytää. Jne jne
 
42vee
Sain esikkoni 42 vuotiaana, jolloin raskauduin helposti. (Takana oli yksi rankka keskenmeno.) Hakeuduin arvostetulle gynelle raskausajanseurantaan ja halusin ehdottomasti synnyttää Naistenklinikall. Gyne tätä ihmetteli, sillä hänen mielestään kyseessä ei millään tavalla ollut riskiraskaus. Kuulemma ikä sinänsä ei ole mikään ongelma, vaan perussairaudet, joita "ikääntyneillä" odottajilla voi olla enemmän. Yksikään terveydenhoitaja, kätilö tai lääkäri ei missään eikä koskaan huomauttanut iästäni mitenkään. Ainut asia missä ikä näkyi oli seulontojen tarjonnassa. Nythän niitä ilmeisesti tarjotaan kaikille odottajille.

Tietysti omasta näkökulmastani 36 v on tosi "nuori", mutta jokaisen on tehtävä ratkaisunsa itse. Meille olisi kakkonenkin ollut tervetullut, mutta nyt ikä laittaa hanttiin eli en ole enää raskautunut. Hoitohin asti emme kuitenkaan ole valmiita.
 
nyt 38 v
Et ole vielä liian vanha. Minä sain esikoiseni 34 vuotiaana ja toisen lapsen 36 vuotiaana. Jos vielä kolmas tehdään, niin sen saadessani tulen olemaan n. 40 vuotias.

Nykyään suuri osa kehityshäiriöistä pystytään seulomaan hyvissä ajoin, jolloin raskaus on vielä mahdollista keskeyttää.

Suosittelen lämpimästi toisen lapsen yrittämistä. Vauva-aika on aina rankka, mutta sen jälkeen onkin sitten helpompaa olla kahden lapsen kanssa kuin yhden. Ainakin meillä meni niin. Lapsilla ikäeroa tasan kaksi vuotta.
 
äiteeeeeeeeeeee
sain esikoiseni 37-vuotiaana. Olin odotusajan hyvässä kunnossa, paremmassa kuin moni nuorempi. Väsytti kyllä kovasti, mutta olin pitkään raskaassa työssä ja liikuin muutenkin paljon koko raskausajan.

Terve poika tuli, vaikka synnytys oli vaikea. Toivuin kuitenkin hyvin ja nopeasti ja olen jaksanut hyvin. Lapsi on ihana. (Ulkonäköesim. on parempi kuin ennen raskautta, paino putosi, ei arpia tai pusseja:) Kahden lapsen kanssa pärjääminen jää arvoitukseksi kuitenkin meillä...
 
toinen kehiin
Eikös yleensä toinen synnytys ole helpompi kuin ensimmäinen, ei ehkä aina, mutta siis yleensä... Ja tosiaan kehityshäiriön riskit kasvavat melko voimakkaasti kun vuosia on 35 tai yli, mutta silti riskit ovat alle 5% eli alle viisi vauvaa sadasta, pieniä siis. Ja saahan sitä osallistua seulontoihin eli mennä istukka- tai lapsivesitutkimukseen, eiväthän nekään takaa tervettä lasta, mutta kromosomiviat ja pari muutakin asiaa saadaan poissuljettua. Itse olen 36 ja tein just positiivisen testin... kotona hoidossa oleva lapseni on vähän yli 2v. Olen innoissani, kun vaan kaikki menis hyvin loppuun asti, ikäni ei minua pelota (eikä edes "huonokuntoisuuteni")...
 
Mamma4
Käyn mielessäni kamppailua siitä, että uskaltaisinko ajatella toista lasta. Esikoinen on kohta 8kk ja itse täytän 36 tänä vuonna. Olen jo ajatellut, etten uskalla ottaa riskiä, kun kaikki on mennyt niin hyvin tämän kanssa. Toisaalta mieltäni kaihertaa, että kadunko jos jätän tähän yhteen.

Perusajatuksena minulla on, että jos lapsen tähän maailmaan hankkii, niin pitää olla resursseja (taloudellisia, henkisiä ja fyysisiä) lapselle/lapsille.

Pelkoni vain sitoo ajatuksiani. Eniten pelottaa se, että vauvalla olisi jokin kehityshäiriö. Toiseksi se, että selvisin minimivammoin ekasta raskaudesta ja synnytyksestä, ja en usko, että näin kävisi toistamiseen. Olen myös kuullut ja lukenut paljon kuinka paljon resursseja ja hermoja kaksi lasta vaatii... jaksaako sitä enää "näin vanhana?" Ja sitten on tietenkin se rahapuoli...

Mies ei pistäisi pahaksi jos vauvalle tulisi kaveri.
Itse kuulisin mielläni erilaisia mielipiteitä asian tiimoilta. En osaa oikein nähdä pelkojeni taakse.

Olen 36 ja minulle on jo siunaantunut 4 lasta nyt mieheni kanssa harkitsemme 5 lasta...en ajattele ikääni , ja nuorin tällä hetkellä kohta 4 ja se kuinka paljon ns.viisaampi olen ollut hänen kohdallaan ihan kaikessa rinnastettuna esikoiseeni joka on jo 18 ja tuntuu että hänen kanssaan olin niin kokematon ja tavallaan itsekin lapsi ( 18) ja olinhan minä...ikä on myöskin valttia
 
Viimeksi muokattu:
mamma
Hei!

Et ole vanha, etkä kuulu ikäsi puolesta edes ”riskiryhmään”. Sain esikoiseni 38-vuotiaana, poika on nyt 8 kk. Neuvolassa minulle sanottiin usein että en ole vanha eikä lueta riskiryhmään millään tavoin. Kävin toki raskausaikana ultrassa sekä seulonnassa. Ainoa asia mikä minua harmittaa on se etten ole saanut lasta aikaisemmin (monet vuodet sinkkuna, kun oikea mies odotutti ;). Kakkosta emme ehkä koskaan saa, koska minulla on suurehkoja myoomia :(.

Ihanaa, kun miehesi on odottavalla kannalla! Rohkeasti vaan yrittämään kakkosta!

Iloista joulun odotusta!
 
vierailija
itse täytän syksyllä 36v. Minulla on neljä lasta ja viidettä tekisi mieli. Itsekin mietin kaikkia riskejä, vaikka tuttavapiirissä on monta "vanhaa" äitiä. Toisaalta myös 25v voi saada esim donw-vauvan. kaikkiahan ei seulonnoissa saada kiinni ja kaikki eivät myöskään abortoi sairasta lasta.
Itse en ole koskaan käynyt alkuraskauden seuloissa, koska uskon, etten kykenisi raskautta kuitenkaan keskeyttämään. niinpä annan itselleni aikaa kantaa tervettä vauvaa, sinne keskiraskauden ultraan asti, jolloin mahdollisesti huomattaisiin poikkeavuuksi mutta keskeyttäminen ei enää mahdollista. Ehtisin sittenkin vielä surra ja huolehtia..

Kaikki lapseni ovat terveitä.

Kaikessa on riskinsä... kai se pitää punnita hyvät ja huonot puolet vastakkain... todennäköisyydet..

Samoja ajatuksia siis käyn läpi kuin sinäkin..
 
sipsipussi
Minäkin kävin samat asiat läpi mielessäni. Itselläni oli silloin 26-vuotiaana saatu poika, joka oli kaikin puolin terve, suloinen, älykäs jne. Hänessä yhdistyivät minun ja silloisen mieheni kaikki hyvät puolet, joten ajattelin, että voisinko mitenkään enää toista kertaa olla yhtä siunattu.

Kun 34-vuotiaana aloin juttelemaan uuden mieheni kanssa lapsista, niin pelkäsin todella vammaista lasta. Tiesin, että terveen lapsen hoitaminenkin on tosi raskasta. Päätimme miehen kanssa, että jos vauva todetaan sikiötutkimuksissa vammaiseksi, niin päädymme aborttiin. Hakeuduinkin sitten yksityiselle seulontoihin ja lapsivesipunktiossa sikiö todettiin 100 % varmuudella terveeksi sekä downin syndooman että parin muun sairauden osalta. Synnytin terveen tyttövauvan rankan synnytyksen päätteeksi.

Minusta on ollut ihanaa, että lapsilla on toisensa sittenkin, kun meitä vanhempia ei enää ole. Siksi toisekseen minusta tuntuu, että ainoalle lapselle lataa liikaa paineita, joten olen huomannut, että toisen lapsen myötä en ole enää niin perfektionisti. Myös itsekkyyden kannalta on hyvä, kun on toinen jakamassa. En välttämättä olisi osannut kasvattaa yhtä lasta niin hyvin kuin mitä pikkusisarus "kasvattaa" häntä itsekkyyden, jakamisen ja itsekeskeisyyden osalta. Myös sosiaaliset taidot paranevat.

Nämä ovat henkilökohtaisia juttuja. Minusta 2 lasta on hyvä luku monella tavalla. Kaksi lasta pystyvät olemaan yksilöitä, sillä pelkään aina, että jos hankkii monta lasta, niin voiko lasten kanssa olla todella läheinen ja jääkö esim. kahdenkeskistä aikaa jokaisen lapsen kanssa.

Meillä lapsilla on iso ikäero, mutta minusta se ei ole pelkästään negatiivista. Sitä paljon mainostettua omaa aikaa saa kyllä myöhemminkin. Luin juuri lehdestä, että on tutkittu, että mitä enemmän tulee ikää, niin aina tuonne jopa 70 ikävuoteen onnellisuus kasvaa. Ei pidä kuvitella, että elämä olisi kokonaan ohi esim. 40 vuotiaana.
 
werso
Minäkin uskalsin 37-vuotiaana synnyttää esikoiseni. Olimme myös etukäteen puhuneet miehen kanssa, että jos sikiöseulassa ilmenee jotain kehityshäiriöön viittaavaa raskaus keskeytetään heti.
Minun raskauteni sujui kuin oppikirjoissa, ei mitään ongelmia. Ikäni takia jouduin sokerikokeeseen, mutta siinäkään ei ollut huomauttamista. Töissäkin jaksoin loppuun asti vaikka vatsa olikin aika iso.
Synnytys ei sitten mennytkään kuten oppikirjoissa ja vauva syntyi lopulta kiireellisellä sektiolla, josta toivuin todella nopeasti ja helposti.
Toista lasta emme ole suunnitelleet, mutta uskaltaisin sen kuitenkin tehdä. Vain pieni "synnytyspelko" jäi muistoksi.

Minulla on useampiakin ystäviä jotka ovat synnyttäneet minua vanhempina ja lapset ovat olleet terveitä. Tietysti aina kun ikää tulee, se pieni pelko herää kun tilastot todistavat ongelmien lisääntymistä.

Tsemppiä kaikille "vanhoille" synnyttäjille. Jotenkin tuntuu, että ikä tuo varmuutta ja viisautta ainakin tähän vanhemmuuteen.
 
Äiti70
Sain esikoiseni 37-vuotiaana, toisen 39-vuotiaana ja kolmannen hippasen vaille 41-vuotiaana.Nyt lapset ovat pian 4, reilu 2 ja 5kk. Kaikki raskaudet ja synnytykset ovat menneet hyvin ja lapset ovat terveitä. Iästäni en ole saanut mitään kommentteja neuvolassa tai sairaalassa.

Yritimme esikoista useamman vuoden (sinä aikana yksi km) ja olimme aloittamassa lapsettomuushoitoja, kun ensikäynnillä ultrassa selvisi, että minulla oli greipin kokoinen dermoidikysta, joka oli osittain kiinnittyneenä toiseen munasarjaan.
Pääsin pian leikkaukseen ja tietämättäni olinkin jo leikkaushetkellä raskaana. Leikkaus tehtiin ja toivottiin, että raskaus jatkuu, vaikka kohdussakin jouduttiin operoimaan.

Hyvin kävi, luomusti alkanut raskaus jatkui ja syntyi terve tyttö, joka sai kolmen vuoden aikana vielä kaksi pikkuveljeä, luomusti nekin.

Jokainen on itse paras arvioimaan omat voimavaransa ja muut resurssinsa äitinä, on sitten minkä ikäinen tahansa. asioilla kun on aina monta puolta. Itse arvostan tässä iässä saatua elämänkokemusta, tasapainoista ja vakaata parisudetta (yhteiseloa 20v) sekä kasvuoloja, joita emme paljon nuorempina olisi voineet lapsillemme tarjota. Meillä on vakituiset työt ja koti, jossa on tilaa isommallekin perheelle.
Ainahan nekin asiat voivat muuttua, mutta jos ei ole valmis joitain riskejä ottamaan, voi jäädä paljosta paitsi.

Olen siis sitä mieltä, että ei vähän päälle nelikymppinen ole liian vanha odottamaan ja synnytäämään, jos perusterveys on ok ja itsestä ja puolisosta tuntuu, että lapsi on tervetullut ja voimia kasvatustyöhön riittää!















Käyn mielessäni kamppailua siitä, että uskaltaisinko ajatella toista lasta. Esikoinen on kohta 8kk ja itse täytän 36 tänä vuonna. Olen jo ajatellut, etten uskalla ottaa riskiä, kun kaikki on mennyt niin hyvin tämän kanssa. Toisaalta mieltäni kaihertaa, että kadunko jos jätän tähän yhteen.

Perusajatuksena minulla on, että jos lapsen tähän maailmaan hankkii, niin pitää olla resursseja (taloudellisia, henkisiä ja fyysisiä) lapselle/lapsille.

Pelkoni vain sitoo ajatuksiani. Eniten pelottaa se, että vauvalla olisi jokin kehityshäiriö. Toiseksi se, että selvisin minimivammoin ekasta raskaudesta ja synnytyksestä, ja en usko, että näin kävisi toistamiseen. Olen myös kuullut ja lukenut paljon kuinka paljon resursseja ja hermoja kaksi lasta vaatii... jaksaako sitä enää "näin vanhana?" Ja sitten on tietenkin se rahapuoli...

Mies ei pistäisi pahaksi jos vauvalle tulisi kaveri.
Itse kuulisin mielläni erilaisia mielipiteitä asian tiimoilta. En osaa oikein nähdä pelkojeni taakse.
 
Viimeksi muokattu:
Pampula
Minä tulin ensimmäistä kertaa ja toivotusti ja suunnitellusti (sekä helposti vielä) raskaaksi muutamaa kuukautta ennen 38-vuotissynttäreitäni. Raskaus meni hyvin ja selvisin synnytyksestä ilman vaurioita ja koko raskausajan lääkärit yms. lähinnä vakuuttelivat, että yleisesti julkisuudessa tehdään aivan liian iso numero minun ikäisteni naisten raskauksien ongelmista. Terve lapsi on nyt puolitoistavuotias.

Toista olemme alkaneet yrittää viime lokakuussa, tosin välissä meni muutamia kuukausia hukkaan kun oma äitinikin kuoli sitten marraskuussa, mutta käytännössä siis "yritystä" on ollut nyt 6-9 kk, riippuen miten lasketaan. Kaksi kemiallista raskautta on nyt sitten ollut. Oma gyneni on kuulemma täysin vakuuttunut siitä, että olen pikapuoliin raskaana eikä näe mitään ongelmaa asiassa. Toivottavasti hän on oikeassa.

Minun äitini sai minut 48,5-vuotiaana ja siskonikin on neljäkymmentä täytettyään saanut vielä neljännen lapsensa (esikoisensa sai 32-vuotiaana). Äitini oli minua ennen saanut 46-vuotiaana myös terveen lapsen. Perheemme ainoa vammainen lapsi syntyi, kun äiti oli 37-vuotias, ja hänenkin vammaisuudelleen oli muut syyt kuin äidin ikä.

Raskaus ja lapsen saaminen on arvaamaton asia. Siinä antautuu kohtalon vietäväksi aika pitkälti ja siihen kohtaloon pitää vain luottaa. Minun äitini alkoi odottaa minua silloin 70-luvulla ja sairastui raskausaikana eikä raskautta todennettu ennen kovia lääketieteellisiä toimenpiteitä. Kun totuus paljastui, häntä painostettiin ehdottomasti tekemään abortti, koska minun ei millään muotoa uskottu olevan terve ja vammaton sen myllyn jälkeen. Äiti kuitenkin uskoi kohtaloonsa ja päätti pitää minut ja olen täysin terve ihminen ollut nyt 40-vuotiaaksi ainakin. (En siis ole abortin vastustaja, mutta kerron tämän esimerkkinä siitä, että pitää tehdä niin kuin oma sydän sanoo.)
 
taina
olen 39 vuotias ja minulla on 13 ja 18 vuotiaat lapset. nyt haluaisin vielä sen ilta tähden ja yrityksiä on jo takana 2 eli menkat alkaneet :( haluaisin kuulla kuinka nopeesti muut ovat tuleet raskaaksi näin pitkän ajan kuluttua ja mitä on odotettavissa? :) ja kuinka raskaudet sujuneet? jokainenhan on yksilö mutta haluisin kuulla miten on raskaus mennyt ?
 
Pampula
Kappas, huomasin sattumalta kirjoittaneeni tähän ketjuun aika tarkkaan vuosi sitten. Nyt tilanne on se, että synnytykseen täällä valmistaudutaan: tulin raskaaksi loppukesällä/alkusyksyllä ja laskettu aika on nyt toukokuun puolivälin jälkeen. :)

Kaikki on mennyt tosi hyvin. Raskausvaivoja minulle ei ole tullut tälläkään kertaa, eikä tarvinnut olla raskauden takia sairauslomillakaan kertaakaan. Lapsivesipunktiossa käytiin ja tulokset olivat hyvät. Nyt odotan innolla synnärille pääsyä. Ihanaa aikaa kerta kaikkiaan.

Hassuna pikku anekdoottina kerron vielä, että minun kouluaikojen kavereistani kahdella on jo isot lapset ja nyt me kaikki saamme tämän vuoden aikana myös vauvat! Yksi sai jo tammikuussa, minä nyt toukokuussa ja kolmas heinäkuussa. Minä olen kuitenkin vasta "ekalla kierroksella" -- heillä molemmilla on jo isot, täysi-ikäiset ja murrosikäiset ne aikaisemmin saadut lapset. :)
 
MeeJoo
Sattuipa silmään Pampulan teksti, muistan seuranneeni kirjoituksiasi kuumeiluaikana täällä Elleissä ja ihana kuulla, että koko toinen raskaus on mennyt hienosti!

Lueskelin tätä ketjua sen takia, kun vähän monenlaisia mietteitä on päässä käynyt. Meillä siis tulossa
ensimmäinen yhteinen lapsi (rv26) ja ikää tulee kohta lasiin 36v. Mulla on edellisestä elämästä 10v poika. Meillä olikin jo puhetta, että miten on, laitetaanko ehkäisy päälle tämän syntymän jälkeen vai annetaanko toisen/kolmannen tulla. Itseasiassa mies kysyi tuota :) Olin vähän yllättynyt kysymyksestä. Olimme ilman ehkäisyä 9kk, josta 6kk oikeasti yritimme.

Mä olen jollain tasolla kuitenkin kai toivonut, että tämä ei jäisi viimeiseksi lapseksemme, mutta toisaalta mietityttää se, miten tämä ikä ja vauva-aika ja mahdollinen seuraava odotus oikein sopivat yhteen... Jos nyt hypoteettisesti ajattelee, niin seuraava voisi saada alkunsa aikaisintaan imetyksen loputtua (mulla ainakin imetys piti viimeksi menkat pois loppuun asti). Siinä vaiheessa olisin jo 37 ja lapsi syntyisi aikaisintaan kun olen 38, ottaen huomioon, että viimeksikin tarvittiin yli 6 kiertoa tärppiin. Eikä se välttämättä tapahdu yhtä "helposti" enää sitten kuin 35v. Ja sitten vielä se, että miten sitä jaksaa... Nyt on vaikea kuvitella, millaista olisi kahden pienen kanssa, kun oma esikoinen on jo koululainen.

Oli miten oli, huojentavaa lukea täältä muiden 40-pintaan pikkulapsivaiheen saavuttaneiden kirjoituksia ja toivoa, että kroppa toimisi hedelmällisesti tämän raskauden jälkeenkin vielä!
 
2 äiti
Mulla on kaksi lasta. Olen 36 ja ajattelin että enää en ota sitä riskiä, että kolmas lapsi ei olisikaan terve ja veisi kuitenkin sitten huomattavasti voimavaroja vanhemmilta ja huomiota muilta lapsilta.
Lisäksi kun ikää on jo näin paljon yövalvomiset ei todellakaan oo mikään pikkujuttu.
Mut tämä on vaan mun päätös. Ja riskit kaiketi huomasti lisääntyy vasta kun 40 on taulussa.
 
vierailija
Et ole vielä liian vanha. Minä sain esikoiseni 34 vuotiaana ja toisen lapsen 36 vuotiaana. Jos vielä kolmas tehdään, niin sen saadessani tulen olemaan n. 40 vuotias.

Nykyään suuri osa kehityshäiriöistä pystytään seulomaan hyvissä ajoin, jolloin raskaus on vielä mahdollista keskeyttää.

Suosittelen lämpimästi toisen lapsen yrittämistä. Vauva-aika on aina rankka, mutta sen jälkeen onkin sitten helpompaa olla kahden lapsen kanssa kuin yhden. Ainakin meillä meni niin. Lapsilla ikäeroa tasan kaksi vuotta.
Karmii tuo ajatus raskauden keskeytyksestä kehityshäiriän vuoksi - Suomessa hyväksytään nämä lapsenmurhat aivan kevyesti.
Ystäväni lapsi määriteltiin kohdussa ollessaan kehitysvammaiseksi ja oli kuitenkin synnyttyään täysin terve! Että kehenkä sitä ihminen luottaa....
 
vierailija
Minä synnytin toisen lapsen 39 v. Hyvin meni odotus aika. Ei ollut kummempia raskaus oireita. Se on itsestä kiinni onko vanha synnyttään. Toki siinä riskinsä on. Mutta niin voisi olla riskejä vaikka olisi nuorempikin. Ja olen tyytyväinen että uskalsin vielä koska haluttiin 2 lasta.
 
vierailija
No voi kaikkee sitä näkee kun vanhaks elää. Onko sinulla sukulaisia ollenkaan? Etkö tiedä, että perinteisesti tässä maassa kautta aikojen on nuorin lapsi seitsemästä tehty 42-47 v.

Suurin riski koskee yli 35 v. ensisynnyttäjiä. Mutta silloinkaan asia ei perusteltua lapsivesitutkimuksen riskiin verrattuna. Perinatologi (näitä ei kunnallisessa) osaa kyllä kertoa sinulle jos ultrassa on jotain poikkeavaa.

Mutta tietenkin jos suvussasi on vammaisia, silloin ehkä erilainen näkökulma. Muutenhan vammaiset olisi varsin onnellisia, mutta ikävä kyllä heidät tässä maassa otetaan huostaan ja pakkosijoitetaan laitoksiin. Sitä voi kukin miettiä omalle kohdalleen, miltä tuntuu kun viedään pois äidin rinnoilta, kotoaan ja erotetaan omasta perheestä?
 

Yhteistyössä