yli 35-v vauvakuumeilijat vuodelle 2018-2019

Heippa
Ajattelin perustaa oman keskusteluketjun meille jo vähän iäkkäämmille vauvahaaveilijoille. Tervetuloa mukaan jakamaan ilot ja surut kaikki yli 35-vuotiaat vauvakuumeilijat.

Kerron lyhyesti itsestäni. Olen 37-v eronnut 5 lapsen äiti. Nyt vasta monen epäonnistumisen jälkeen tuntuu että olen löytänyt vierelleni sen oikean ihmisen. Mieheni on minua hieman nuorempi 33v ja nyt päätimme tämän pillerilevyn jälkeen että aloitamme yrityksen. Tietenkin pelottaa jo kun olen nyt vanhempi että tuskin kerrasta tärppää, mutta toive yhteisestä lapsesta on kova.
 
Viimeksi muokattu:
Hei Sarianne!

Minä olen sitten jo vielä iäkkäämpi, täytän syyskuussa jo 42 vuotta. Olen kirjoitellut tuonne 40+ ryhmään, mutta mieluusti kirjoittelen myös täällä. Olemme vasta aloittaneet edelliskierrossa yrityksen, nyt päällä menkat. Minulla on kaksi lasta aiemmasta avioliitosta ja nyt suuri toive saada yhteinen lapsi nykyisen miehen kanssa (saman ikäinen kanssani), jolla ei ole vielä omia lapsia. Kovasti tietysti pelkään, että oma ikä on jo liikaa tähän projektiin, mutta toisaalta onpa noita positiivisia esimerkkejäkin vaikka kuinka, enkä heitä kirvestä kaivoon ihan kovin helpolla.

Minkä ikäisiä lapsia sinulla on? Pidän peukkuja teille, että tärppäisi ja pian.
 
  • Tykkää
Reactions: Sarianne81
Täällä yksi vauvakuumeilija... Ikää pian 37 ja kolmas lapsi olisi haaveissa.

Vähän taustoja. Ollaan oltu mieheni kanssa kohta naimisissa 15 vuotta. Meillä on kaksi ihanaa tyttöä - 10 ja pian 9 vuotta. Isoja ovat jo siis. Tytöt kovasti toivovat pikkuista meidän perheeseen. En itse tunne että perheemme olisi vielä valmis.

Yritystä on ollut jo useamman vuoden ajan, ei kuitenkaan hampaat irvessä vaan ihan rauhallisin mielin. Nyt sitten ollaan siinä pisteessä että kierto on joko todella sekaisin tai olen raskaana. Kp 36/28 menossa, mutta testit näyttää negaa. Kaikissa edellisissä raskauksissa minulla on tullut selkeä plussa testiin heti kun olen testannut. Tänään soitin niin neuvolaan kuin terveyskeskukseenkin kysyäkseni neuvoa. Neuvola ei ota vielä asiakkaaksi ja määrää verikoetta mistä raskaus voitaisiin varmistaa, koska en kotitestien mukaan ole raskaana. Neuvoivat olemaan yhteydessä terveyskeskukseen. Soitin terveyskeskukseen ja siellä kysyivät olisiko raskaus toivottu. Vastasin että kyllä. Tämän jälkeen käskivät olla yhteydessä neuvolaan. o_O Nyt en enää tiedä mihin pitäisi olla yhteydessä... Ajattelin odotella nyt vielä ensi viikon alkuun ja otan uuden soittokierroksen. Josko se toinen viiva tulisi sinne kotitestiinkin niin asia selkiytyisi.

Nyt vaan jännätään miten käy. Päivä kerrallaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Sarianne81
@Bebek Kylläpä sua pompotellaan. On kyllä outoa, että testi näyttää negaa. Toivottavasti kuitenkin muuttuu siitä plussaksi pian.

Mulla on aina ollut toiveena, siis jo lapsesta saakka, että saisin kolme lasta. En tiedä mistä se johtuu, mutta siskoni sanoi aina, että haluaa kaksi lasta ja minä taas olen aina puhunut kolmesta. Ex-miehen kanssa en sitten sitä kolmatta halunnut, mutta nyt, kun on uusi mies, joka myös toivoo lasta, vauvakuume on suurempi kuin koskaan. Harmi vaan, että tämä uusi mies löytyi näin vanhemmalla iällä (ihan heti ei tietysti haluttu ryhtyä lasten tekopuuhiin..).
 
  • Tykkää
Reactions: Sarianne81
Hei @Sarianne81 ja kaikki muut tässä ketjussa! Mukavaa, kun perustit tämän uuden ketjun. Olen 38-v. Vanhin lapseni on jo lukiossa, nuorin aloitti juuri ekaluokan. Uuden puolisoni kanssa olemme toivoneet yhteistä lasta muutaman kuukauden ja nyt 7/2018 oli yksi varhainen keskenmeno. Mies on minua on nuorempi, 28-v. Hän sitten jaksanee pikkuisen perässä juosta, jos minä en enää jaksa. Siis jos meille sellainen annetaan. :love:
Nyt on yrityksen vähän sekavaa, kun en tiedä milloin kroppa on toipunut ja kuukautiset tulee. Pelottaa vähän, että tuleeko keskenmenoja lisää. Kuitenkin pääasiassa rauhallisin mielin kuumeillaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Sarianne81
Ihana kuulla, että löytyy muitakin. Tervetuloa mukaan

Bebek: kummaa pompottelua kyllä, mitä testejä olet tehnyt? Onko muita raskauteen viittaavia oireita?

Reetaleena: olen pahoillani keskenmenosta:( Toivottavasti plussa teille pian suodaan.

Minulle näitä lapsia siunaantunut, piti jäädä kolmeen mutta kävikin toisin. Vanhin lapsista 10, sitten löytyy 8,6, 4 ja pian vuoden ikäinen. Välissä oli yksi epäonnistunut juttu josta tulin vahingossa raskaaksi.
Eli sanotaan että olemme ihan suurperhe :)
Imetän nuorimmaista vielä, niin minipillerit on ilmeisesti pitäneet vuodot pois. Pelottaa jos menkat ei alakaan kun pillerit lopetan.

Tilasin tänään jo ovulaatiotestejä, mutta tietenkin täytyy ensiksi odottaa se tyhjennysvuoto.

Laittakaa vähän kiertopäiviä ja muita tietoja niin teen jonkinlaista listaa.
Toivottavasti meidän kenenkään ei tarvitse viipyä täällä kovin kauaa.
 
Oletteko kertoneet kenellekään vauvahaaveista? Jos olette kertoneet, niin millaisia reaktioita olette saaneet?

Olen kertonut läheisille ystäville. He ovat olleet iloisia ja kannustavia. He tietävät kuinka tärkeä perhe on minulle. Teini-ikäisen lapseni reaktio oli ”OMG äiti, ei enää..”

@Sarianne81 En valitettavasti osaa sanoa mitään kiertopäiviä sen varhaisen keskenmenon vuoksi. Siitä on nyt reilu 2 viikkoa.
 
Heippa! Täällä ikää 39 vuotta ja ensimmäinen yhteinen haaveissa (minun 4. Ja lapset jo teinejä). Alkuvuodesta yritystä ja 2 alkuraskauden keskenmenoa tänä aikana.
Alkaa jo mieli olla maassa että onko jo liian iäkäs kun noita km ei ole aiemmin ollut. Nyt myös harmina kilpirauhasen vajaatoiminta joka myös voi vaikeuttaa. Mene ja tiedä mikä on syy ...ja mikä lopputulos. Kuume on kova ja yritys pysyä positiivisena.
 
Hei @Momon Tsemppiä sinulle! Tervetuloa tähän ryhmään. Ymmärrän miltä sinusta tuntuu! Miten sinun mies on selviytynyt keskenmenoista? Minun mies oli niin surullinen, että se oli minulle vaikeinta tässä... Itse olen melko realisti ja ajattelen keskenmenostani, että luonto hoitaa niin, että ne selviää, ketkä ovat siihen kelpoisia ja tarkoitettu. Kyllä se vielä onnistuu!
 
Tervetuloa mukaan Momon, voimia..kyllä se yritys vielä palkitaan. Täällä voidaan vaihtaa ajatuksia ja tukea toisiamme:love:

Reetaleena: En ole uskaltanut kertoa että haluaisin vielä yhden lapsen, pelkään juuri ihmisten reaktioita ja kun ikääkin nyt jo enemmän. Uskon kuitenkin että läheiseni tulisivat ymmärtämään ja tukemaan, mutta voi olla että noita OMG reaktioitakin saisimme.

Omaa napaa: menkat alkoivat eilen, mutta olevat oudon niukat ja vuotoa tulee vaan pyyhkiessä, siteeseen ei jää juuri mitään. Tuleekohan ovulaatiokaan tapahtumaan.
Huolestuttaa niin:cry:


Teen tähän vähän listaa meistä yrittäjistä. jokainen saa vapaasti muokata tietojaan:)


T. Sarianne kp2
 
Viimeksi muokattu:
@Sarianne81 ja @Reetaleena kiitos. Mies ei ainakaan näytä surua. Hän suhtautuu muutenkin asiaan "kevyemmin". Se on kyllä minulle helpotus. Tukee kyllä parhaansa mukaan.
Ymmärrän @Reetaleena sun surun miehesi puolesta. Ihana sun oma asenne, yritän ottaa oppia(y)
Ensiviikolla mulla on aika lääkärille kun nämä asiat kovasti vaivaa niin toivon että jtn lohduttavaa tai mahdollista apua sieltä saisi.
 
  • Tykkää
Reactions: Sarianne81
Kiitos @Sarianne81 listasta. En tiedä osaisinko minä päivittää, mutta ei mulla nyt ole päivitettävääkään. Kierron pituuttakaan en tiedä. Tänään koski mahaan, kun katsottiin elokuvaa. Mietin alkaako menkat vai oiskohan tämä se ovis, kun en ole niitä testejä alkanut tekemään, ainakaan vielä. Meillä on aktiivinen seksielämä, niin olen luottanut siihen. Joskus olen kyllä oviksen pongannut. Käytin kolme vuotta ehkäisyrengasta ja nyt vuoden ”luomuna” ja olen alkanut tuntemaan kroppani paremmin.
@Momon Kerrohan sitten jotain fiiliksiä, kun oot käynyt lääkärissä.
 
  • Tykkää
Reactions: Sarianne81
@Reetaleena Kerron. Aika suurin odotuksin sinne olen menossa. Täytyy laittaa jäitä hattuun...Eihän syitä noille keskenmenoille pelkällä näkemisellä selvitä(n)

Täällä oli juuri ovulaatio ja kp 17/28-30. Pari viikkoa piinailua edessä ja yritän ottaa rennosti...o_O Positiivista oli että ovulaatio tuli normaaliin aikaan eikä myöhään niinkuin viimekierrossa. Tässäkin kierrossa tikutin oviksen ja näytti 2 päivää vahvaa plussaa. Koskaan ennen ei ole niin ollut.
Kuinka teillä muilla ovulaatiotikut toimii?
 
  • Tykkää
Reactions: Sarianne81
Heipparallaa

Toivotaan Reetaleena että oli ovulaatiokipua ja pääsitte hyödyntelemään:love:
Itselläni myös hyvin aktiivinen seksielämä joten luotan siihen mutta kyllä ovulaatiotestit polttelee kaapissa, helposti niiden käytöstä vaan iskee stressi päälle. Niillä olen kyllä aina löytänyt hyvin ovulaation ja vahvat plussa näkynyt sen pari päivää, eli hyvin ovat toimineet.

Momon siellä sitten alkaa jännääminen, toivotan paljon tsemppiä lääkärikäynnillesi tulethan sitten kertomaan kuulumisia.

Viikonlopusta selvitty ja vuotokin lähti reippaammin käyntiin. Saa nähdä mitkä super menkat nyt edessä:rolleyes: onneksi ei ole menkkakipuja, nuorempana oli ihan hirveitä ne menkkakivut ja tykyttävä päänsärky.

Iloista viikkoa kaikille
Ja uusia huhuilen tänne vaihtamaan ajatuksia, minne katosivat Angervo ja Bebek
 
Hyvää viikon alkua täältä!

@Momon ikävä kuulla kokemistasi keskenmenoista. Varmasti raskasta, toivon, että jaksat pysyä positiivisena. Valitettavasti ikä lisää keskenmenon riskiä. Sitä pelkään itsekin kovasti, jos tässä nyt joskus raskautuu, niin ikävän suurella todennäköisyydellä menee kesken. Toivon vaan, jos niin käy, että se tapahtuu niin varhain, etten sitä itse edes huomaa.

@Reetaleena Minä olen kertonut vauvahankkeesta parille hyvälle ystävälle. Toinen erityisesti oli todella innoissaan asiasta ja pitää peukkuja, hän on itse nuorempi ja hänellä myös pieni lapsi itsellä. Toinen ystävä ei ehkä ollut niin innoissaan, mutta kyllä hänkin tukee minua asiassa. Nuorempana en kertonut vauva-aikeista kenellekään vaan miehen kanssa pidettiin asia omana tietonamme, mutta nyt jotenkin koin tarvetta kertoa jollekin. Ja jotenkin asia muuttui omassa päässäkin konkreettisemmaksi, kun puhui asiasta jonkun muunkin kanssa kuin miehen.

ON: Täällä menossa kierto 8/32 (tuo kierron pituus ei ole kyllä tasaantunut hormonikierukan jäädessä pois). Tikuttelin viime kierrossa ovista, mutta en saanut vahvaa viivaa lainkaan. Viiva kyllä tuli, mutta jäi himmeämmäksi kuin testiviiva. Myöskään limoja ei tullut kunnolla missään kohtaa, joten epäilen, etten ovuloinut viime kierrossa lainkaan. Toivon mukaan tässä kierrossa ovuloisin edes... Ajattelin kyllä tikutella tälläkin kerralla.

Mihin vuorokauden aikaan te teette ovulaatiotestin yleensä? Kun aamulla ei ilmeisesti ole hyvä tehdä (tai LH:n pitoisuus on silloin pienempi) ja pissaamisesta pitäisi olla riittävän pitkä aika, eikä olisi hyvä juodakaan ennen testin tekemistä pitkään aikaan. Niinpä minusta on hankala löytää hyvä aika tikuttamiselle. Ehkä sitten, kun tulee töistä kotiin illan suussa..?
 
  • Tykkää
Reactions: Sarianne81
Angervo76, kiva kun tulit tännekin piipahtamaan. Kiitos ja mukavaa viikonalkua myös.
Mulle tuli tuo ihan yllätyksenä, olen aina tikutellut aamusta ovulaatiota:geek: nyt täytyy tässä kierrossa sitten testailla päivällä tai illalla. Pelkään kyllä pahinta että mitään viivaa siihen saan:( toivottavasti saat nyt tässä kuussa vahvat viivat tikkuun ja pääsette yrittämään.
 
Itse olen jonkun ohjeen mukaan tikutellut aamupäivällä. Ei ekasta vessakäynnistä vaan toisesta...Muistan jostain lukeneeni ohjeen ja toinen on ollut n. 16-17 kun töistä palaa.
Mullekin tuli nyt ihan ekat oikeat ovulaatio plussat. Aiemmin huippu ilmeisesti ollut yöllä ja mennyt nopeasti ohi. Mutta tunne ovulaation selkeästi.
Mä olen niin innoissani kun sain tänään tietää kilpparilabratulokset. Ne on aivan loistavat (nostin annostusta reilummin). Ekan kerran 3 vuoteen!!! On yksi mahdollinen syy keskenmenoille pois.
 
@Momon Hienoa kuulla hyvästä kilppariarvosta. Minun tytöllä on kilpparin vajaatoiminta ja niiden kokeiden seuraaminen on sitä kautta tuttua. Minultakin on verikokeet otettu monta kertaa viime aikoina, koska olen vaihtanut työpaikkaa kolme kertaa vuosina 2016-2018 ja aina on otettu labrakokeet työterveystarkastuksissa. Minun kilppariarvot on olleet aina normaalit, esim. TSH oli viimeksi vähän alle 2.

En ole siis ovista tikutellut, mutta luulen, että minulla on toiminta lähtenyt varhaisen keskenmenon jälkeen nopeasti käyntiin, koska HCG-lukema oli nopeasti hyvin matala ja minusta tuntui, että toivuin nopeasti. Minun iho oireilee yleensä normaaleista kuukautiskierron hormoneista ja nyt on taas säännöllisestä ihon puhdistuksesta huolimatta leuassa pieniä näppylöitä. Lieneekö siinä perää, että keskenmenon jälkeen uusi raskaus alkaisi helposti? Kyllä minä hyvin toiveikkaana odotan, että näinkin pian voisin tulla raskaaksi. Kyllä on ainakin hyödynnetty mahdollinen ovis joka yö :LOL: Mutta milloin sitä raskaustestiä sitten alkaisi tekemään, on tietysti vaikeaa. Viimeksi tuli kyllä rinnat helliksi jo ennen plussatestin tekemistä.
 
@Sarianne81 päästiin hyödyntämään, ei ehkä ihan parhaimpana päivänä mutta sen verran lähellä että piinailua voi.

@Reetaleena itse alan malttamattomana testaamaan dpo 10. Silloin sain haamun toisessa kesän plussista

Kävin lääkärissä ja nyt on suhteellisen hyvä mieli. Ultrassa kaikki hyvin. Munarakkuloita ihan mukavasti iän huomioon ottaen. Vielä otetaan muutama labra niin tietää hedelmällisyystilanteen vielä paremmin.
Koska kilpirauhasarvot on vasta nyt saatu paremmiksi suositteli lääkäri yrittämään jonkun aikaa luomuna. Vielä ei ole syytä tutkia tämän tarkemmin. Ilmeisesti nuo kilpparit on hyvin merkittävä tekijä.
Odotukset on siis korkealla :)

Tylsää vaihetta kierrossa dpo 5 vasta.
Kuinka muilla?
 
Hei kuulkaas, minulla on rinnat vähän kipeät! Yritän olla syöksymättä ostamaan testejä. Kotona ei nyt ole yhtään. Km:n jälkeen päätin, että seuraavalla kerralla en kiirehdi testien tekemistä. Pitäisihän se haalea plussakin kertoa puolisolle(eihän sitä malta pitää salaisuutena) ja sitten jos se taas kohta tulee pois, niin se on taas niin surullista varsinkin hänelle.
 
Heips

Reetaleena, todella lupaava oire tuo rintojen kipeytyminen, kuinka kauan vielä piinailua edessä?

Momon Ihanaa että sait hyviä tuloksia.

Täällä tosiaan nyt kp 7 ja ajattelin huomenna alkaa tikuttelemaan ovista. Talleteltu ollaan jo nyt, nää nuoret miehet on niin innokkaita tuohon seksiin ja mun nyt varsinkin kun tuloksena voi olla pieni ihme:love: odotukset ei ole kovin korkealla tuon onnistumisen suhteen ja hyvin todennäköistä etten ovuloi ollenkaan kun pillerit muutenkin sekoitti kierron täysin, mutta päivä kerrallaan mennään.

Ihanaa viikonloppua teille ja paljon plussasäteitä:love:
 

Yhteistyössä