Yli 3-vuotias vielä täysin vaipoissa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja BillBi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
B

BillBi

Vieras
Mitä ajatuksia herättää? Meidän poika (3 v 4 kk) on vielä täysin vaipoissa. Ei kertakaikkiaan suostu potalle tai pöntölle istumaan. On yritetty kaikki lahjonnat sun muut, mutta ei... Ollaan sitten ajateltu, että olkoon vaipoissa niin kauan kuin haluaa. Eiköhän tuo joskus opi kuivaksi, viimeistään kouluun mennessä. Poika pyytää kyllä aina vaihtamaan vaipan kun pissa tai kakka on tullut ja joskus ilmoittaa etukäteenkin, että pissa tulee.
Onko muilla ollut vastaavaa? Pitäisikö vaan "pakottaa" vai antaako asian olla? Meitä nyt ei sinänsä asia häiritse mutta joitain tuttavia tuntuu häiritsevän.
 
jos kerta tuntee pissan ja kakan tulon, niin luulis niiden tulevan potallekin... mä olisin varmaan niin ilkee että ottaisin kokonaan vaipat pois, kyllä oppis äkkiä kun eipä ne märät housut kivoilta tunnu... ja sit kun alkaa käymään potalla niin ostatte vaikka jonkun kivan lelun palkinnoksi.
 
Kuulostaa aika oudolta. Lapsi kuitenkin sanoo etukäteen, että pissa tulee, eli tunnistaa hätänsä.
Mä en ole kysynyt kummaltakaan lapseltani, että haluaako ne potalle vai ei. Vaipat vaan pois kun aika tuntui oikealta.
Onko kotihoidossa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja maissihiiri:

Peesi!
 
Mulla 2,5 vuotias poika joka kanssa vielä täysin vaipoissa. Pelkkä maininta potalle tai pytylle menosta saa jätkän hätääntymään. Huomaa kyllä ite, kun pissa tai kakka tulee, mutta ei suostu tosiaan kuin vaippaan tekemään. Ilmoittaa kyllä sitten, että vaippa on märkä tms. Itseä jo hiukan häiritsee ja olisi kiva opetella pikku hiljaa kuivaksi, mutta poika ei kertakaikkiaan ole valmis. Mitkään lahjonnat, tarrakirjat tms. eivät ole auttaneet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja maissihiiri:
jos kerta tuntee pissan ja kakan tulon, niin luulis niiden tulevan potallekin... mä olisin varmaan niin ilkee että ottaisin kokonaan vaipat pois, kyllä oppis äkkiä kun eipä ne märät housut kivoilta tunnu... ja sit kun alkaa käymään potalla niin ostatte vaikka jonkun kivan lelun palkinnoksi.

tai sinne housuihin ihan perinteiset harsot, jotka myöskin jäävät inhottavan märän tuntoiseksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja BillBi:
Mitä ajatuksia herättää? Meidän poika (3 v 4 kk) on vielä täysin vaipoissa. Ei kertakaikkiaan suostu potalle tai pöntölle istumaan. On yritetty kaikki lahjonnat sun muut, mutta ei... Ollaan sitten ajateltu, että olkoon vaipoissa niin kauan kuin haluaa. Eiköhän tuo joskus opi kuivaksi, viimeistään kouluun mennessä. Poika pyytää kyllä aina vaihtamaan vaipan kun pissa tai kakka on tullut ja joskus ilmoittaa etukäteenkin, että pissa tulee.
Onko muilla ollut vastaavaa? Pitäisikö vaan "pakottaa" vai antaako asian olla? Meitä nyt ei sinänsä asia häiritse mutta joitain tuttavia tuntuu häiritsevän.

Vaippa vaan pois ja annat pissiä housuun jos ei potalle mene. Lahjonta ja uhkailu ei toimi! Mutta kun muutaman kerran on märät housut niin kyllä se potta alkaa kiinnostaa. Lisäksi rohkaisua ja palkintoja pöntöllä käynnistä, meillä tarra palkinto tepsi hyvin.

Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:
Kuulostaa aika oudolta. Lapsi kuitenkin sanoo etukäteen, että pissa tulee, eli tunnistaa hätänsä.
Mä en ole kysynyt kummaltakaan lapseltani, että haluaako ne potalle vai ei. Vaipat vaan pois kun aika tuntui oikealta.
Onko kotihoidossa?

Tarhassa on. Siellä suostuu istumaan potalla, mutta ei tee sinne mitään. Kotona ei suostu potalle ollenkaan, vaikka miten päin yrittäisi, lahjoisi tai pakottaisi.
Pitää kai vaan jättää vaipat pois ja antaa pissiä housuun.
 
Mun mielestä ton ikänen on jo niin iso, että asiasta pitäis voida keskustella ja selittää että potalla kuuluu käydä yms.... Ei meilläkään 2,5v aina haluais käydä potalla, mutta kyllä se sinne menee, jos ei vapaaehtoisesti niin sitten äiti vie :D
 
ajatuksia: jokainen oppii ihan varmasti, hän ei ole vaan kypsä eikä asia häntä vielä kiinnosta. varmasti saatte kommentteja, mutta koittakaa olla välittämättä. meidfän toinen poika oppi muuten suoraan pöntölle, en enää muista minkä ikäisenä, vaikka silloin vedin asiasta pulttia. jännä, miten aika tekee sen, että unohtaa! enivei, ei tarttenu enää eskarissa edes pyyhkiä.
 
Kammoa lapsella tuskin on, jos päiväkodissa istuu potalla...

Mä tekisin kuten tein esikoiseni kanssa. Eräänä aamuna ilmoitin, että olet jo iso, vaipat on vauvoille, sun vaipat on loppu ja uusia en osta. Mene siis potalle. Ja jos lapsi ei mene, niin pissiköön housuunsa pari kertaa, mutta periksi ei saa antaa. Se on tahtojen taistelu, vanhemmat vastaan lapsi, ja lapsen ei saa antaa voittaa.
 
Auttaiskohan jos joku tuttu lapsi tekisi poikasi nähden potalle pissat tai kakat? Esimerkin voiminhan sitä moni asia opitaan.

Kannattaa kyllä olla hienovarainen, ettei pojalle tule semmosta kammoa, ettei uskalla toisten tieten käydä tarpeillaan...
 
minäkin suosittelisin kokeilemaan tuota vaippa pois tai kuivaksiopettelu vaipan käyttöä...siitä seuraa sotkua useamman kerran, mutta pikkuhiljaa se pisu alkaa mennä sinne minne pitääkin... kärsivällisyyttä ja tsemppiä harjoitteluun ;)
 
Niin, ehkä pitäisi sanoa pojalle, että nyt jätetään vaipat pois, kun olet jo niin iso poika, että enää ei voi käyttää vaippoja. Ja sit pysyis vaan lujana kun poika tulee pyytään vaippaa. Luulen kyllä, että muutaman kerran tulee housuun, mutta ehkä suostuis sitten käymään potalla. Toisaalta en haluaisi pakottaa, kun pelottaa, että pojalle tulee joku kammo asiasta.
 
Meillä tuli vaipan poisjätön jälkeen pari päivää pisut housuun ja sitten molemmat oppivat ennakoimaan hädän ja menivät kiltisti vessaan. Harkkahousut on käteviä, ei tule vahinko matolle/sohvalle. Ja ehdottomasti ei kannata laittaa vaippaa takaisin vaikka poikasi kuinka vaatisi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja BillBi:
Niin, ehkä pitäisi sanoa pojalle, että nyt jätetään vaipat pois, kun olet jo niin iso poika, että enää ei voi käyttää vaippoja. Ja sit pysyis vaan lujana kun poika tulee pyytään vaippaa. Luulen kyllä, että muutaman kerran tulee housuun, mutta ehkä suostuis sitten käymään potalla. Toisaalta en haluaisi pakottaa, kun pelottaa, että pojalle tulee joku kammo asiasta.

Mutta lapsihan pottailee jo, päiväkodissa. Potta on siis tuttu kapistus, ja tuskin häneltä sielläkään kysytään että haluaisitko potalle vai ei...
 
Anna juosta pylly paljaana. kyllä se siitä hoksaa (jossain vaiheessa) mennä potalle =) Meillä esikoinen ei suostunut potalle eikä pöntölle. Yhtenä päivänä oli ottanut vaipan pois ja mennyt yksin pöntölle. Siitä lähtien oli päivä ja yökuiva. Ja tuolloin oli suurin piirtein sun lapsen ikiä.. Lapsi taisi päättää olevansa valmis olemaan kuiva :D Kyllä se siitä sinunkin poika oppii.
 
Meillä tyttö nyt 2v3kk ja toissa päivänä otin vaipat kokonaan pois. Siis yöksi ja ulos laitan, mutta kotona on ilman vaippaa. Ja se toimii! Tähän saakka kauhean metelin nostanut, kun ei ole suostunut menemään potalle. Ja ei yhden yhtä pissa ollut tehnyt pottaan ennen maanantaita. Mutta nyt on tehnyt pottaan joka päivä ainakin muutamat pissat. Toki vahinkoja on tullut ja tulee, mutta kyllä neitiä niin iljettää märät housut ja kutiavat jalat, että potta onkin hyvä juttu!

Eli mä kans kokeilisin vaan tylysti jättää ilman vaippoja!:) Ja meilläkin tyttö pyytää vaippaa, kun tulee hätä niin en ole laittanut vaanyrittänyt kiinnittää huomion pottaan tai ihan muualle, mutta vaippaa en ole laittanut.

Toivottavasti teilläkin pian käydään potalla!:)
 
meillä ensiviikolla 3v täyttävä poika.vaipat edelleen,mutta nyt on itse alkanut haluta käydä wc pytyllä pissalla :D vielä hetki sitten jos oli ilman vaippaa saattoi pissiä vaikka lelulaatikkoon tai johki nurkkaan :kieh: kakan tekee edelleen vaipaan ja öisin todellakin vaippa koska on sikeä uninenja ei herää vaikka sänky olis märkä.
 
Yhteistyössä