Yksivuotiaan nukkumispulmat

Tyttäremme on nyt 1 v 3 kk ja nukkumaanmeno on todella hankalaa!!! Vauvana hän nukahti itsekseen sänkyyn ilman minkäänlaisia ongelmia, mutta jostain syystä noin 10 kuisena ja sen jälkeen jokainen ilta on ollut yhtä taistelua. Hän on ikäänkuin ei olisi väsynyt lainkaan. Aluksi hän huusi niin kovaa iltaisin, että oli pakko jäädä viereen rauhoittelemaan, mutta tällä hetkellä hän vain yksinkertaisesti ei pysy sängyssä. Häntä on joko pideltävä koko ajan tai sitten toistuvasti nostettava makuuasentoon. Tähän ”tainnutukseen” menee tavallisimmin 2 tuntia – ja hermot! Enkä voi sanoa, etteikö sinnikkyyttä ja päättäväisyyttä olisi meillä vanhemmilla tarpeeksi. Pian jo puoli vuotta on yritetty, mutta ei auta. Vanhemman tyttäremme kanssa ei ole ollut kuin satunnaisia ongelmia nukkumisen kanssa. Aiemmin luulimmekin, että nukahtamisessa on kyse vain siitä, että lapsi joko totutetaan tai ei totuteta nukahtamaan itsekseen. Nyt on uskomukset täytynyt perua. Nuorimman neidin kohdalla tämä ei päde, sillä hän ei halua nukkua, vaikka olisimme kuinka vierekkäin. Päiväunet hän nukkuu normaalisti 2-3 tuntia. Niiden vähentämistäkin on kokeiltu, tuloksetta. Mikä neuvoksi, antakaa vinkkejä, jos olette ollut samassa jamassa... Haluaisimme eritysesti siis neuvoja itse nukahtamisen helpottamiseksi. Rutiinit, ulkoilu, yms. on testattu jo, ei merkitystä! Kiitos!
 
ihan ku mun kirjottama teksti =) meillä sama homma ennen nukahti mut ei nyt enää nukahda millään muuta ku makaan viereisessä sängyssä niin kauan että nukahtaa mutta välillä saa kauanki olla että sille uni tulee :/ eli en oo mäkää keksiny mitään vinkkiä ihmeellisempää :( ja meillä poika saman ikäinen ja huutaa kurkku suorana ku yritänki lähtee huoneesta..pitää vaan malttaa että menée toi vaihe ohi!!Meillä oli isommalla sama homma tässä iässä..
 
Meillä on koko ajan ollut sama homma ja niin kuin edellä kirjoittajat sanoo kaikki koti konstit on kokeiltu jopa koti uni koulu, ei siihen mikään auta, sitä ole vähn meikäläinen ihmeissään kun muut lapset ovat käynneet nukkuu aina ilman mitään huuhto konsertteja,meillä on kyllä myös hyvin liikkuvainen ja kerkiävä lapsi, ystävälläni on saman ikänen ja nukkuu kahdet päikkärit ja täydet yöunet, jpten taas tulee tämä yksilöllisyys kehiin. Neuvoa en voi antaa, mutta tiedän hyvi kin että semon tosi raastavaa, ja mahaa alkaa jo koskee kun tarvii ajatella että nukkumaan pitää laittaa, kun tietää mitä on edes, joo ja meillä on vielä ruuan kanssa sellasta voi olla että ei syö viikkoon oikeen mitää, kun taas muut lapser aina suu auku kun linnunpoika.
 
Meillä oli esikoisen kanssa samoja ongelmia ja ne meni ohi (jos meni) vain ajan kanssa tyttö nyt 3V ja menossa ns hyvä kausi jonka toivon olevan pysyvä.
Neuvona kokeiltavaksi Paljon ulkoilua päivällä + kylpyhetki just ennen nukkumaan menoa.
Nukutushetkellä voi auttaa kun silittää otsalta alas nenänvarteen yhdellä tai kahdella sormella rauhallisisti (kiinni voi pitää toisella kädellä :whistle: ) tai silittää koko kämmenellä koko kasvojen yli kevyesti, jolloin lapsen on suljettava silmät (ainakin hetkeksi, mutta monta silmien sulkemista tuo usein myös unen)
Nämä eivät kuitenkaan toimineet täysin meidänkään esikoiselle, mutta helpottivat ainakin vähän - pitkään oli nukuttaminen lapsen päällä "röhnöttämistä" ettei voinut rimpuilla ja satuttaa itseään sängyn laitoihin - todella raastavaa aikaa oli
Kuopus käy meillä helposti nukkumaan mutta joskus tarvitsee tuota silitysapua, joka tepsii tälle aina
VOIMIA KAIKILLE NUKUTUSHETKIIN!!!
 
meillä oli esikoinen kans sellanen menomimmi 9 kk ikäisenä oppi kävelemään niin ei sitä kans saanu omassa sängys nukkuun millään. Mä kans otin kainaloon käsivarrenpäälle ja jalat nippuun toisella kädellä ja pitelin siinä huudosta huolimatta ja laulelin vaan ja silittelin toisella kädellä poskesta niin kyllä se sitte ohi meni mutta se on toi liikkuminen kun se jää jotenkin päälle, ettei osaa rauhottua omin konstein.Toi kylpyjuttu vois tehota vois jotain rauhottavaa yrttiöljyäkin kenties sinne kylpyyn laittaa tipan pari.Sitte täytyy vaan pitää se laps siellä makuulla jos hän nousee ylös niin tavallaan kaiken saa aloitaa alusta.Pimeys on meillä helpottanu, siis rullaverho makkariin.sitte nää unipuput ja nunnurätit ym unitavarat lienee tuttuja, jotain keinoja pitäis lapselle keksiä rauhoittumisen tueksi.Jaksakaa olla sinnikkäitä älkääkä välittäkö jos muutama ilta huudetaan, se voi sit vaan yhtäkkiä loppua ja rueta sujuun ihan hyvin.
 

Yhteistyössä