"kolmen äiti"
Pakko purkaa vähän mieltä eräästä asiasta. Olen kolmen lapsen 24 vuotias äiti. Nuorin on kaksi viikkoinen ja mies lähti alkuviikosta töihin. Lapset sairastuivat heti rankkaan mahatautiin ja sekös työllisti minut täysin. Yöunet meni kahdeksi yöksi kokonaan ja olen viime päivät ollut tosi väsynyt. Tänään mies jäi töistä kotiin koska hänkin sairastui.
Mies tekee reissuhommia rakennusalalla. Monesti reissut ovat sen sorttisia että niihin on varattu useampi päivä ja hän joutuu olla eri paikkakunnalla esim hotellissa yötä. Toki tämä järjestely on väsyttänyt silloinkin ku oli vain kaksi lasta (4v ja 1,8vuotiaat) mutta nyt asia on alkanut ahdistaa. Poden jatkuvaa ikävää miestäni kohtaan koska pelkään etten pärjää. Vauva on itkuinen iltaisin ja monesti olen jopa epätoivoinen kuinka saan hänet hiljaiseksi. Lapset haluavat syliin kaikki kerralla, kenelle antaa vuoron juuri sillä hetkellä torjumatta ketään niin että lapsi loukkaantuu? Päivät menevät ihan kohtalaisen hyvin, mutta kun iltapäivä koittaa, alkaa jo valmiiksi ahdistaa ilta. Siinä ahdistuksessa rypiessä sitten kiukustun ja soppa on valmis. Kaikki on huonolla tuulella. Soitan mielelle vähän väliä ja valitan. Tosi kiva olo varmaan silläkin. Vauva aloittaa huudon aina joskus näihin aikoihin (kuten nyt) ja lopettaa yöllä. Tulee olo, että kohta soitan äidille ja sanon että tule nyt hoitamaan nämä lapset. Sitten tajuan, että nämä ovatkin todella minun vastuullani ja taas ahdistaa.
Mikä neuvoksi?
Mies tekee reissuhommia rakennusalalla. Monesti reissut ovat sen sorttisia että niihin on varattu useampi päivä ja hän joutuu olla eri paikkakunnalla esim hotellissa yötä. Toki tämä järjestely on väsyttänyt silloinkin ku oli vain kaksi lasta (4v ja 1,8vuotiaat) mutta nyt asia on alkanut ahdistaa. Poden jatkuvaa ikävää miestäni kohtaan koska pelkään etten pärjää. Vauva on itkuinen iltaisin ja monesti olen jopa epätoivoinen kuinka saan hänet hiljaiseksi. Lapset haluavat syliin kaikki kerralla, kenelle antaa vuoron juuri sillä hetkellä torjumatta ketään niin että lapsi loukkaantuu? Päivät menevät ihan kohtalaisen hyvin, mutta kun iltapäivä koittaa, alkaa jo valmiiksi ahdistaa ilta. Siinä ahdistuksessa rypiessä sitten kiukustun ja soppa on valmis. Kaikki on huonolla tuulella. Soitan mielelle vähän väliä ja valitan. Tosi kiva olo varmaan silläkin. Vauva aloittaa huudon aina joskus näihin aikoihin (kuten nyt) ja lopettaa yöllä. Tulee olo, että kohta soitan äidille ja sanon että tule nyt hoitamaan nämä lapset. Sitten tajuan, että nämä ovatkin todella minun vastuullani ja taas ahdistaa.
Mikä neuvoksi?