Yksinkö synnyttämään??

  • Viestiketjun aloittaja paapero
  • Ensimmäinen viesti
paapero
Minua vähän huolettaa joundunko lähtee yksin synnyttämään, kun sen aika koittaa. Tarkoitus olisi et mies tulisi mukaan mut eihän se välttämättä onnistu. Onko kellään kokemusta, siitä kun ollut yksin kotona ja synnytys lähtenyt alkamaan? Onko myös kokemuksia yksin synnyttämisestä, onko sitä toista kaivannut siinä?
 
et ainoa
Minuakin vähän hirvittää tuo synnytykseen lähtö. Ei niinkään se, että ehtiikö mies mukaan vaan se ehtiikö hoitamaan lapsia, kun lähtö tulee. Eli minäkin varmaan joutunen menemään yksin synnyttämään, jos ei muuta hoitajaa lapsille löydy kuin mieheni. Mutta ihan luottavaisin mielin menen yksinkin. Ei varmaan hirveesti auttanut sinua, mutta voin sanoa ettet todellakaan ole ainoa joka synnyttää yksin.
 
Minä olen ollut yksin kotona ja tietoisesti mennyt yksin synnyttämään. En halunnut ketään ystävää tmv. mukaan. Kaikki meni tosi hyvin, ei siinä tarvittu kuin yksi kätilö. Hän oli tukena ja apuna.
Toisen kanssa oli mies kuvioissa ja ainoa hyöty mitä hänestä oli, oli käsi jota puristin ponnistusvaiheessa.
Se kaikki on jotenkin niin henkilökohtaista ja minun omassa kehossani tapahtuvaa että siinä ei tarvita välttämättä mitään "doulaa".
Oma mielipiteeni, kaikkihan me yksilöitä ollaan.
 
Minä synnytin meidän toisen lapsen yksinäni. Mies vahti esikoista synnärin odotushuoneessa sillä aikaa. Tyttö syntyi sen verran vauhdikkaasti, että ei keretty viemään esikoista mihkään hoitoon. Siihen oltiin kyllä varauduttukin, kun tuo esikoinenkin syntyi sen verran nopeasti. Kaikki meni synnytyksessä hyvin. Kyllä siitä selviää yksinkin. Siitäkin synnytyksestä on vain ja ainoastaan hyviä muistoja. Mutta kyllä se mieskin ihan kiva on siinä vierellä, jos vain mahdollista. Mutta kun aina se vain ei ole mahdollista saada miestä mukaan, niin ei se synnyttäminen ilman miestä missään nimessä mitenkään kamalaa ole. Positiivisin mielin vain matkaan, hyvin kaikki menee!!! :)
 
mullakin on tiedossa ainakin näillä näkymin synnytys ilman ukkoa... se on työmatkalla kroatiassa ja tulee vasta n.kahden viikon päästä kotiin... laskettu aika on 4.3.... sit jos pikkukaveri päättää odottaa isiä nii ei ole mitää hätää mutta tuntuu siltä että ei se kauan jaksa odotella!
äiti ja kaikki sukulaiset asuu toisella puolella suomea, joten ei ole kivaa... :(
 
laija61
Silloin kyn synnytin ensimmäisiä,ei ollut vielä tapana,että isä on mukana.Kaksi ensimmäistä meni ihan kivasti,mutta kolmasoli aika rankka viimeiset kolme tuntia ja se tuntui kyllä aika kamalalta maata siellä yksin sängyssä supistuksineen,kun ei viitsinyt koko ajan soitella kelloa.

 
laija61
Silloin kyn synnytin ensimmäisiä,ei ollut vielä tapana,että isä on mukana.Kaksi ensimmäistä meni ihan kivasti,mutta kolmasoli aika rankka viimeiset kolme tuntia ja se tuntui kyllä aika kamalalta maata siellä yksin sängyssä supistuksineen,kun ei viitsinyt koko ajan soitella kelloa.

 

Yhteistyössä