Yksinhuoltajat saavat niin mun rispektini. Virtuaalinen hatunnosto kaikille teille (miten te jaksatte??!!?)

["VIERAS"]

Poikkeuksellisesti mies ollut pitkää päivää töissä ja on viikonlopunkin ja tuntuu, että mun pää räjähtää kappaleiksi JUST NYT. Aamukahvin sain hörpättyä puolihaaleana 12.15 ja kuopus kiljuu lahkeessa KOKO AJAN.

Kai tähän tottuisi jos tämä olisi arkipäivää, mutta ei saatana, MITEN te yht jaksatte?? :ashamed:

 

[Pesky Pixie]

No se on varmaan vähän eri tilanne kun on itse tottunut siihen, ettei sitä miestä oikeasti tule kotiin ja lapsetkin on tottunut siihen, että kotona on vain yksi vanhempi. Mutta kiitos. Nyt mulla on jo helpompaa, mutta kyllä se eka vuosi (molemmat lapset oli eron tullessa alle 1,5 vuotiaita) oli aika.. hmmm.. mielenkiintoista. En usko monesti juoneeni oikeast lämmintä kahvia.

 

[Keittiönoita]

Asennekysymys. Mutta kiitos kuitenkin

 

[tytön vm 06 äiti]

Mä oon ollu aina yh. Enkä ymmärrä mitä jaksamista tässä on. Tyttö on nyt kohta 5 ja todella omatoiminen. Syön tässä nyt omaa aamupalaa tyttö oli herännyt mua aiemmin ja syönyt ja jugurtin ja leipää. Ikinä en muista valvoneeni yötä lapsen takia. Nukutaan vierekkäin. Tosiaan mitä isommaksi lapsi kasvaa sen mukavempaa on.

 

[toinen vieras]

Samaa olen joskus miettinyt. Hatunnosto siis teille, itse en tiedä kuinka olisin selvinnyt varsinkaan vaativan vauvan kanssa, jos olisin ollut ihan yksin. (Tai kai sitten olisi jostain jotain apua saanut, toivon ainakin, että vastaavassa tilanteessa olevat yh:t saavat.)

 

["Jonna"]

kiitoksia, mutta en kyllä käsitä miksei aamukahvia sais juotua, olen sen aina juonut, kuumana. Olen käynyt suihkussa ilman lapsia, lukenut lehden rauhassa jne. Jopa ihan totaali yhärinä.
olen opiskellut kaksi eri ammattitutkintoakin.
No, kaikki me ei olla samanlaisia... todellakaan.

 

["minä"]

nooh..oon 4:n "totaali yh", yks koulussa ja kolme alle kouluiän..vuorotyö jne.. mutta kyllä pärjätään ihan hyvin..ehkä joskus mietin tulevaisuudessa kun muistelen näitä aikoja että kuinkahan jaksoin, mutta kyllä mä ihan tyytyväinen olen elämääni.

 

[totaali yh]

[QUOTE="Jonna";22962057]kiitoksia, mutta en kyllä käsitä miksei aamukahvia sais juotua, olen sen aina juonut, kuumana. Olen käynyt suihkussa ilman lapsia, lukenut lehden rauhassa jne. Jopa ihan totaali yhärinä.
olen opiskellut kaksi eri ammattitutkintoakin.
No, kaikki me ei olla samanlaisia... todellakaan.[/QUOTE]

Ja kaikki lapset eivät ole samanlaisia... todellakaan.

Itse olen yhden lapsen yh ja enpä usko että tämä todellakaan olisi ollut rankkaa jos lapsi olisi ollut vauvana "keskiverto". Poika nukkui 2,5-vuotiaana ekat yhtenäiset yöunet, vuoden ikään asti heräili yöllä kerran tunnissa, vauvana ei päivisin nukkunut missään muuaalla kuin sylissä ja hereilläoloajan huusi kurkku suorana. Ei ollut huutamatta vaunuissa, kantoliinassa, kantorepussa, turvakaukalossa... Kolme ekaa kuukautta oli paha koliikki, myöhemmin selvisi allergiat ja kuvioihin tuli paha atooppinen ihottuma yms. Tällä hetkellä kaikki on onneksi suht hyvin, mutta toista lasta en taida uskaltaa hankkia vaikka olisi loistava parisuhdekkin.

Kiitoksia ap:lle!

 

["Jonna"]

Ja kaikki lapset eivät ole samanlaisia... todellakaan.

Itse olen yhden lapsen yh ja enpä usko että tämä todellakaan olisi ollut rankkaa jos lapsi olisi ollut vauvana "keskiverto". Poika nukkui 2,5-vuotiaana ekat yhtenäiset yöunet, vuoden ikään asti heräili yöllä kerran tunnissa, vauvana ei päivisin nukkunut missään muuaalla kuin sylissä ja hereilläoloajan huusi kurkku suorana. Ei ollut huutamatta vaunuissa, kantoliinassa, kantorepussa, turvakaukalossa... Kolme ekaa kuukautta oli paha koliikki, myöhemmin selvisi allergiat ja kuvioihin tuli paha atooppinen ihottuma yms. Tällä hetkellä kaikki on onneksi suht hyvin, mutta toista lasta en taida uskaltaa hankkia vaikka olisi loistava parisuhdekkin.

Kiitoksia ap:lle!

Mulla eivät ole olleet keskivertoja. Esim dysfaatikko + muuta, kuten jatkuvia korvatulehduksia.

 

["Tiina"]

[QUOTE="VIERAS";22962014]

Poikkeuksellisesti mies ollut pitkää päivää töissä ja on viikonlopunkin ja tuntuu, että mun pää räjähtää kappaleiksi JUST NYT. Aamukahvin sain hörpättyä puolihaaleana 12.15 ja kuopus kiljuu lahkeessa KOKO AJAN.

Kai tähän tottuisi jos tämä olisi arkipäivää, mutta ei saatana, MITEN te yht jaksatte?? :ashamed:[/QUOTE]

Ihan samaa mieltä!!!

 

[Halin]

Vai että hatunnosto yh:ille jotka jaksaa? Entäs ne jotka ei jaksa? Tulee heti mieleen yks tuttu akka, joka aina kauppaan tullessaan kysyy multa, että saako omaa lastaan kuristaa tai vetää turpaan.

 

[Molleri]

Mä nostan kans! Ja etenkin sellaisille joilla ei tukiverkkoa ole, ja isäkin hakee lapsia silloin kun huvittaa :/ jos huvittaa...

Mutta, tuossa tilanteessa ei varmaankaan olis muita vaihtoehtoja kuin puskea eteenpäin. Vaikkakin se joskus vaatis muutaman kyyneleen.

 

[Molleri]

Vai että hatunnosto yh:ille jotka jaksaa? Entäs ne jotka ei jaksa? Tulee heti mieleen yks tuttu akka, joka aina kauppaan tullessaan kysyy multa, että saako omaa lastaan kuristaa tai vetää turpaan.

Tollaselle mä hankkisin hoitoa kyselemättä.

 

["kaalimaan vartija"]

Kaikki lapset ei ole samanlaisia, yhtä helppoja tai vaikeita. Jaksamista voi olla myös kahden vanhemman perheessää jos lapsella vaikkapa vaikea sairaus.

Mun tuttu, 2 lapsen totaaliyh on sanonut mulle, että vaikeinta on se ettei ole ketään jonka kanssa jakaa asiat. Lapsen kasvu, onnistumiset ja epäonnistumiset. Kukaan ei ole niin kiinnostunut lapsesta kuin sen omat vanhemmat. Aina ei voi puhua vain siitä omasta lapsestaan, muilla, kaikilla tulee raja vastaan joskus... Ja tämä samainen kaveri ihmetteli miten MÄ jaksan, kolmen vilkkaan ja kahden erityislapsen äitinä, mies yk-yrittäjä, en voinut mennä töihin, koska lasten terapiat vei niin ison ajan, ettei kukaan olsii mua palkannut, joten miehen piti tehdä _aika_pitkää päivää.... Onneksi mulla oli mies jonka kanssa sai jakaa väsymyksen. Se puuttuu mun tutulta.

 

["Jonna"]

[QUOTE="Jonna";22962119]Mulla eivät ole olleet keskivertoja. Esim dysfaatikko + muuta, kuten jatkuvia korvatulehduksia.[/QUOTE]

Ja tähän lisäksi oma sairastuminen. Kaikki on omasta asennoitumisesta kiinni. Välillä on rankempia aikoja, mutta kun tietää ettei ne kestä kauaa ja antaa mennä päivän kerrallaan. Kohta jo helpottaa.
Ja uskokaa pois, lapset kasvaa hujauksessa, omani ovat kaikki jo kouluiässä.
Vaikeita päiviä on toki, ja yövalvomiset eivät ole mitään niiden rinnalla! Ne on entistäkin vaikeampia hetkiä, joista selviää vain hyvällä huumorintajulla ja ASENTEELLA.

 

["Poppis"]

En ole yh. Mies tekee reissuhommia ja pitkiä päiviä. Itse olen huomannut, että silloin kun mies on poissa pidemmän pätkän (yli 2viikkoa), sitä pärjää ja jaksaa paremmin. Silloin kun mies ei ole reissussa, mutta tekee pitkää päivää ne on raskaimpia. Silloin sitä tietää, että toinen on lähellä ja koko ajan alitajuisesti odottaa toista apuun ja jakamaan työmäärää (myös silloin, kun tietää, ettei mies ole kotiin tulossa ennen klo21:tä)

Asenne kysymys pitkälti
Mutta kyllä se silti on himpun verran helpompaa, kun arjessa on kaksi vastuullista aikuista.

 

[kiits]

Kiitos ap! Reilu puoli vuotta nyt yh:na, vaikeasti kehitysvammaiselle erityislapselle. En tiedä miten jaksan, tosi tiukilla se välillä on. Masennusllääkitys itsellä. Isä hylännyt lapsen täysin, tukiverkko vain se minkä yhteiskunta erityislapsille takaa. En voi lohduttautua edes sillä että vuosien myötä helpottaa kun lapsi kasvaa. Toki minunkin lapseni kasvaa ja kehittyy, mutta kovin hitaasti.

 

["kaalimaan vartija"]

[QUOTE="Poppis";22962192]
Mutta kyllä se silti on himpun verran helpompaa, kun arjessa on kaksi vastuullista aikuista.[/QUOTE]

Samaa mieltä. Silti eniten arvostan itse sitä, että saan JAKAA päivän asiat jonkun kanssa. Kaiken siis. Hyvät ja huonot jutut. Vaikka mies olisi missä, niin voidaan soittaa ja aina toisella on pieni hetki aikaa jos toisella on "kriisi".