Yksinhuoltajat joiden lasten elämässä mukana ei ole isä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pojan äippä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Pojan äippä

Vieras
Miten pärjäätte? Siis miehenmalli jne? Itselläni 3v poika jonka isä ei tahdo olla meidän kanssa tekemisissä.. Oma isäni on kuollut, miehen vanhemmat eivät pidä yhteyttä... Huolestuttaa mistä lapseni saa kaipaamansa miehenmallin?
 
Mulla on ollut siitä hyvä tilanne, että mun isä on elossa ja käy meillä melkein päivittäin, ei nyt olemassa, mutta kääntymässä, joten lapsien elämässä on päivittäin joku mies läsnä. Lisäksi mulla on monia miespuolisia kavereita, joiden kanssa käydään kahvilla, ja nimenomaan haluan että lapset on silloin mukana. Meidän lapset on kyllä siis tyttöjä, mutta samalla lailla nekin kai miehenmallia tarvitsee.

Tuo mieskaverin hakeminen on mun mielestä kyllä ihan hyvä idea, ei mun mielestä kuitenkaan miestä ITSELLEEN kannata hakea ihan vaan siksi että lapselle olisi miehenmalli, kyllähän se halu ja tarve pitää lähteä siitä että itse haluaa kumppanin, ei siksi että lapsi tarvitsee "isän".
 
Olen myös kuullut tuosta mieskaveri-systeemistä. En tosin tarkemmin tiedä mitä kautta sellaisen saa lapselle hankittua.

Itse en ole yhtään huolissani loppuvuodesta syntyvän lapseni miehenmalleista kun minulla on lähipiirissä hyviä miespuolisia ystäviä ja mm. pikkuveli johon olemassa olevilla lapsilla tosi läheiset välit. :) Lisäksi isäni myös on vielä elossa, vaikka alkaa hänkin olla jo aika vanha.

Uskon myös että nykyisten lasteni isäkin tulee olemaan tämän lapsen kanssa tekemisissä koska lapsihan on yhtävertainen sisarus pojilleni vaikka eri isä hänellä onkin. Olisi aika ajattelematonta asettaa sisarus eriarvoiseen asemaan perheessä ja mm. kieltää menemästä lasten mukana heidän isänsä luo jos lapset sisaruksen mukaan haluavat. Yhtä tiimiä kaikki ollaan ja lasten isän on siihen sopeuduttava, vaikka mitään elatusvelvollisuutta hänellä ei lapseen olekaan.
 
Meillä isä ei ole tekemisissä, isän vanhemmat ovat ja myös omat vanhempani. Tytöllä siis 2 pappaa joita näkee usein. Minulla on myös 3 veljeä jotka tykkäävät touhuta tytön kanssa (2 heistä asuu vielä kotona eli ovat tytön mummolassa). Tosi hyvin ainakin tähän mennessä on mennyt mutta tyttö onkin vasta pian vuoden.
Tuosta pienperheyhdistyksestä en ole kuullutkaan. Myös tuo mieskaveri kuulostaa hyvältä vaikka tytöllä noita miehen malleja onkin.
muoks. katsoin että tuo pienperheyhdistys toimii vain helsingissä?
 
Oon ymmärtänyt ettei mieskaveritoiminta ole joka paikassa, muuten loistava idea :(
Harmittaa niin paljon lapseni puolesta, kaipaa kovasti miestä elämäänsä... En tiedä miten tässä tilanteessa olenkaan, minulla on veli jonka uskoin olevan tärkeä osa lapseni elämää, mutta hänen tyttöystävänsä mielestä se ei sovi, hänen (ei siis yhteiset) lapsensa vievät KAIKEN ajan eikä kuulemma kuulu olla osana siskonka lapsen elämässä... Miehen veli ei taas osaa olla lasten kanssa ja omat miespuoliset kaverit tuntuvat hävinnneen jonnekin, jopa lapseni kummisetä :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pure Dynamite:
Olen myös kuullut tuosta mieskaveri-systeemistä. En tosin tarkemmin tiedä mitä kautta sellaisen saa lapselle hankittua.

Itse en ole yhtään huolissani loppuvuodesta syntyvän lapseni miehenmalleista kun minulla on lähipiirissä hyviä miespuolisia ystäviä ja mm. pikkuveli johon olemassa olevilla lapsilla tosi läheiset välit. :) Lisäksi isäni myös on vielä elossa, vaikka alkaa hänkin olla jo aika vanha.

Uskon myös että nykyisten lasteni isäkin tulee olemaan tämän lapsen kanssa tekemisissä koska lapsihan on yhtävertainen sisarus pojilleni vaikka eri isä hänellä onkin. Olisi aika ajattelematonta asettaa sisarus eriarvoiseen asemaan perheessä ja mm. kieltää menemästä lasten mukana heidän isänsä luo jos lapset sisaruksen mukaan haluavat. Yhtä tiimiä kaikki ollaan ja lasten isän on siihen sopeuduttava, vaikka mitään elatusvelvollisuutta hänellä ei lapseen olekaan.

Ymmärsinkö oikein että odotat lasta uudelle miehelle ja odotat lastesi isän joka kai myös on eksäsi olevan "isä "tällekin lapselle? Aika upeaa, jos hän siihen suostuu... Itse en kyllä varmasti suostuisi, vaikka kuinka olisi lasteni sisarus.. Ei kuitenkaan minun lapseni :( Eikö tämän "uuden lapsen" isä siis ole kuvioissa mukana?
 
Alkuperäinen kirjoittaja voi elämä:

Äh, en todellakaan odota exäni olevan mikään ISÄ lapselle! Tässähän oli kyse vain yleisesti miehenmallista, ei isänä olemisesta. Miten mustavalkoisesti ihmiset nämä palstakirjoitukset ymmärtävätkään? :whistle:

Aika harvoin lapset ovat isällään vierailleet noin muutenkin mutta tottakai mietin tilanteita missä tuleva lapsi on jo vähän isompi ja kasvanut sisaruslaumaan kiinni. Ei kai lasteni isä voi kieltäytyä sellaisessa tilanteessa jos exäni ja minun lapset haluavat myös tämän sisaruksensa mukaan isänsä luo satunnaisesti vierailemaan? Olisi aika epäreilua jos hänet jätettäisiin aina ulkopuolelle. Olisi sydämetöntä lasta kohtaan syrjiä sillä tavalla. Ei exästäni lapsen isää tule koskaan tule jokatapauksessa joten tässä ei siitä ole yhtään kyse!

Ollaan puhuttu asiasta ja kyllä ex tajuaa ettei lapsia voi erottaa toisistaan kun yhdessä kuitenkin kasvavat. Exälläni on ihan oma tyytyväinen elämä ja hän on hyväksynyt tämän raskauden. Miksi hänen pitäisi lastani rankaista syrjimällä? Ei kaikki exät ole katkeria idiootteja. :)

Yhteistyössä