Olen Italiassa asuva suomalainen nainen. Minulla on tytto miesystavani kanssa ja asumme yhdessa, mutta emme onnellisina. Olemme yhdessa lapsemme vuoksi, jotta hanella olisi perhe. Tuntuu niin turhauttavalta kaikki. Olen nuori ja kaipaan rakkautta. Jos tiemme eroavat, tarkoittaa se muuttoa Suomeen, koska en parjaisi mitenkaan taloudellisesti yksin tassa maassa. Mutta jos tulen Suomeen tyttoni kanssa, merkitsisi se yksinaisia paivia harmaan loskan keskella. Lapsellani ei olisi isaa, tai olisi tietysti, mutta tama on sanonut, etta jos muutan Suomeen, ei han tahdo pitaa minuun ja tyttoomme minkaanlaista yhteytta. Se koskisi haneen niin kovin. Itselleen han ei kuitenkaan lastaan vaatisi. Ja sitten minua pelottaa, miten parjaisin Suomessa. Minulla ei ole viela kunnollista ammattia ja varmaankin minun pitaisi menna opisklemaan.Riittaisiko rahani? Samoin sosiaalinen elama on Suomessa aika niukkaa. Olisin varmaan yksinainen.Ja nyt niin sujuvasti italiaa puhuva viisivuotias tytto unohtaisi varmasti kielen. Olen ahdingossa. Todella surullinen. Ovatko pelkoni oikeita?