Yksinäisyys yh-elämässä

[1pipa]

Tää on niin ristiriitaista! Mulla on nuo ihanat lapset, jotka on mun kanssa melkein koko aika. Sitten mulla on kavereita, joita näen lähinnä silloin, kun on lapsivapaita. En voi väittää olevani sillälailla yksinäinen, mitä yleensä ajatellaan. Eli ympärilläni on kyllä ihmisiä! Ehkä mun elämästä puuttuu vaan sellaiset kaverit (ehkä lapselliset), joita voisi nähdä ilman etukäteis suunnittelua, ihan vaikka keskellä viikkoakin.

Tällaisina iltoina tulee totaaliyksinäisyys, kun huomaa muiden viilettävän pitkin maita ja mantuja. Ei siis pelkästään mitään juhlimista, musta olis ihanaa, kun täällä kävis joku edes kahvilla, jos olen itse kipeiden lasten kanssa kotona.

Olen ollut sinkku jo useamman vuoden. Tän syksyn aikana olen useinkin ajatellut, että tää yksinäisyys olis hoidettavissa parisuhteella. Mutta mistäs sellaisen taikoisi, ensin tarttis käsitellä vanhata traumat.

Onko täällä muita samassa tilanteessa, siis kärsiikö muut tästä? Välillä mietin, että meneekö tää jonkun sairauden puolelle, kun on mustasukkainen kavereista ja pelkää jollain tapaa hylkäämisiä. Kun otan nämä yksin vietetyt illat tavallaan hylkäämisinä. Vaikka eihän ne ole, kaverit menee, kun voivat mennä..eihän niiden kuulu erikseen voivotella, että miten pääsisin mukaan juttuihin. Silti huomaan usein miettiväni, että olen kuin ilmaan heille silloin, kun lapset ovat kotona.

 

["salaisuus"]

Mä voin kertoa sulle salaisuuden kuinhan lupaat ettet kerro sitä muille. Kaikki vaan näyttää siltä että kaikilla olis kauheasti tekemistä. Mä itse pelkään hysteerisesti sellaista aikaa jos mun lapset jättää mut yksin asumaan. Kavereista mä olen huomannut että osa ihan lapsuudenkin kavereista on pysynyt ja parin hyvin läheisen kanssa jossa vannottiin vaikka mitä ja varmaan vertakin vaihdettiin keskenään niin välit on menny poikki varmaankin lopullisesti. Ei kuitenkaan vihaamista vaan kynnys on vaan niin kamalan korkea. Kavereista kuuluukin olla mustasukkainen koska ne on enemmän kuin jotkut parisuhteet ja ne tuntee sut oikeasti.

 

["salaisuus"]

Mä lisään vielä vähän kun oletan että sä olet aika nuori tai ainakin mua nuorempi. Mä olin hirveä vinkumaan kavereideni perään ja heittäydyin draamaan kun musta tuntui että mut hylätään lasten takia silloin kun ne oli pieniä. Se on ihan normaali tunne kokea että sua syrjitään koska sulla on lapsi. Ei nekään tiedä miten niiden pitäis suhtautua.

 

[vierass]

Kyllä mä ainakin olen yksininen.
Ei lapset ole kuitenkaan sama asia kuin joku aikuinen elämässä mukana.

 

[Vaikea]

Yksinäisyys on vaikea asia, monet luulevat että kun on lapsia ja muutama kaveri, niin ettei voi olla yksinäinen, parisuhde helpottaa asiaa vain jos molemmista on seuraa toisille, itse olen parisuhteessa oleva mies, ei lapsuuden kavereita muutanut paljon, yksinäinen työ, vaimolla omat menot, joten laitoinkin treffipalstalle haun jossa haen ystävää, ( en seksi seuraa ) ja ystäväksi haluaisin mielummin naisen.

 

["Miss"]

Et ole ainoa yksinäinen. Olen ollut sinkku muutaman vuoden ajan. Vaikka on lapsi ja kavereita niin ei se korvaa parisuhdetta.

 

[vierass]

Kyllä mä ainakin olen yksinäinen.
Ei lapset ole kuitenkaan sama asia kuin joku aikuinen elämässä mukana.

Ja kuitenkin myös mietityttää joku uusperhekuvio jos sellainen joskus tulee.
Mikään ei korvaa/vastaa kuitenkaan "ydinperhettä".

 

["salaisuus"]

Ja kuitenkin myös mietityttää joku uusperhekuvio jos sellainen joskus tulee.
Mikään ei korvaa/vastaa kuitenkaan "ydinperhettä".

No jos et osaa olla lapsiesi kaveri niin tietenkin olet yksinäinen. Lapset tarvitsee äidin koska hyvä äiti kykenee olemaan olemaan sellainen jolle voi puhua ja joka tuntuu sekä äidiltä että kaverilta. Parisuhdeäidit ei osaa olla itsenäisiä ja niille lapset ei oo niin tärkeitä. Ne on itsekkäitä.

 

[Jehnny Tightlips]

Nimimerkki "salaisuus" tuntuu kyllä kaikin puolin tosi omituiselta. Outoa kokea suurta mustasukkaisuutta kavereista eikä lapsenkaan kaverina oleminen kuulosta kauhean rakentavalta suunnitelmalta.

 

["salaisuus"]

Nimimerkki "salaisuus" tuntuu kyllä kaikin puolin tosi omituiselta. Outoa kokea suurta mustasukkaisuutta kavereista eikä lapsenkaan kaverina oleminen kuulosta kauhean rakentavalta suunnitelmalta.

En mä mitään suurta mustasukkaisuutta ole sanonut kokevani. Sanoin että on normaalia kokea mustasukkaisuutta kavereista ja mun mielestä omien lasten kanssa kaveeramisesta ei mitään haittaa ainakaan voi olla. Parempi se on tietää missä mennään kuin niin että elää ihan eri aikakautta.

 

[Jehnny Tightlips]

[QUOTE="salaisuus";30496609]En mä mitään suurta mustasukkaisuutta ole sanonut kokevani. Sanoin että on normaalia kokea mustasukkaisuutta kavereista ja mun mielestä omien lasten kanssa kaveeramisesta ei mitään haittaa ainakaan voi olla. Parempi se on tietää missä mennään kuin niin että elää ihan eri aikakautta.[/QUOTE]

Lapsen kanssa kaveeraaminen altistaa alkoholismille. Joo, vetelen ihan hiivatisti argumentaatiomutkia suoraksi, mutta väsyttää.

 

["salaisuus"]

Lapsen kanssa kaveeraaminen altistaa alkoholismille. Joo, vetelen ihan hiivatisti argumentaatiomutkia suoraksi, mutta väsyttää.

Miten ihmeessä se alkoholismille voi altistaa?? Ei se tarkoita että mä olisin niiden mukana tai samassa kaveriporukassa vaikka tunnen mä niiden kavereita. Mun lapseni on nuoria. Me ymmärretään toisia ja se on juuri sitä kaveriäitiyttä. Mä olen nuori mieleltäni ja aika samanlainen mitä nuorenakin olin.

 

[nnnn]

Mulla ne on sukulaiset jotka parhaiten poistaa sen yksinäisyyden fiiliksen. Ne on ystäviä, ne on sun perhettä, ovat aina tunteneet sinut ja tulevat kanssasi häihin ja hautajaisiin - omiisi ja rakkaimpien ihmistesi.

Ja mäkin voin kertoa toisen salaisuuden. Silloin kun lapset, tai sinä olette kipeenä, niin ei kukasn tule silloin kahville, ei tietenkään tule, ei kukaan halua sitä tautia, vain oma äitisi tulee

 

["salaisuus"]

Mulla ne on sukulaiset jotka parhaiten poistaa sen yksinäisyyden fiiliksen. Ne on ystäviä, ne on sun perhettä, ovat aina tunteneet sinut ja tulevat kanssasi häihin ja hautajaisiin - omiisi ja rakkaimpien ihmistesi.

Ja mäkin voin kertoa toisen salaisuuden. Silloin kun lapset, tai sinä olette kipeenä, niin ei kukasn tule silloin kahville, ei tietenkään tule, ei kukaan halua sitä tautia, vain oma äitisi tulee

No niin se on mutta myös omasta halustaan se mummi tulee ja olis aika luonnotonta jos ei tulisi koska siinä on sille itselleen rakkaat ihmiset kyseessä.

 

[Mur mur]

Ootteko nuoria äitejä? En ole yh mutta nautin välillä siitä että on aikaa itselle. En kaipaa säpinää koko ajan ympärilleni.

 

[nnnn]

Mikä on nuori. Itse olen 31.
Ei "säpinä" poista yksinäisyyttä. Voi harrastaa vaikka joka ilta yksin tai lasten kanssa, ja tuntea olon yksinäiseksi..
...Koska puuttuu se joku tärkeä ihminen jolle voi soittaa jos auto kolisee, joku joka iloitsee ja nauraa kanssasi kun lapsesi oppii uuden asian, joku jolta myös sinä saat joululahjan ---

 

["salaisuus"]

Mikä on nuori. Itse olen 31.
Ei "säpinä" poista yksinäisyyttä. Voi harrastaa vaikka joka ilta yksin tai lasten kanssa, ja tuntea olon yksinäiseksi..
...Koska puuttuu se joku tärkeä ihminen jolle voi soittaa jos auto kolisee, joku joka iloitsee ja nauraa kanssasi kun lapsesi oppii uuden asian, joku jolta myös sinä saat joululahjan ---

Mä osaan kyllä viedä auton korjaamolle ja osaan soittaakin sinne. Mun vanhempani ja kavereitani ja sukulaisia on nähneet lasteni kehitystä ja oon saanut myös joululahjoja vaikka nykyään en kun ollaan sovittu niin ja se on paljon järkevämpää niin. Parisuhteissa ei ole mitään mitä voisin kaivata mulla ainoastaan menisi hermot pahasti jos joku ulkopuolinen alkaisi puuttumaan mun ja lasteni asioihin yhtään.

 

[vierass]

Ootteko nuoria äitejä? En ole yh mutta nautin välillä siitä että on aikaa itselle. En kaipaa säpinää koko ajan ympärilleni.

Tietysti siitä välillä nauttii parisuhteessakin.
Mutta eri asiat kuitenkin.

 

[Asiankannattaja]

Just luin lehdestä, että naiset osaavat tuntea ittensä yksinäiseksi parisuhteessakin, jos mies ei ole riittävän "läsnä". Mies taas ei tommoista kykene hoksaamaan niin kauan kuin taloudessa on vaimo ja lauma pieniä ihmisiä.

Eron jälkeen taas nainen on vähemmän yksin, kun kuvaan astuu enempi lapset, ystävättäret, harrastepiirit ja joogakerhon sihteerin hommat.
Eron jälkeen taas mies on todella yksin ja sosiaalinen hylkiö.

 

["Miss"]

Just luin lehdestä, että naiset osaavat tuntea ittensä yksinäiseksi parisuhteessakin, jos mies ei ole riittävän "läsnä". Mies taas ei tommoista kykene hoksaamaan niin kauan kuin taloudessa on vaimo ja lauma pieniä ihmisiä.

Eron jälkeen taas nainen on vähemmän yksin, kun kuvaan astuu enempi lapset, ystävättäret, harrastepiirit ja joogakerhon sihteerin hommat.
Eron jälkeen taas mies on todella yksin ja sosiaalinen hylkiö.

Mä olen aina ollut todella yksinäinen eron jälkeen. Parisuhteissa en koskaan kokenut sitä.

 

[meah]

Just luin lehdestä, että naiset osaavat tuntea ittensä yksinäiseksi parisuhteessakin, jos mies ei ole riittävän "läsnä". Mies taas ei tommoista kykene hoksaamaan niin kauan kuin taloudessa on vaimo ja lauma pieniä ihmisiä.

Eron jälkeen taas nainen on vähemmän yksin, kun kuvaan astuu enempi lapset, ystävättäret, harrastepiirit ja joogakerhon sihteerin hommat.
Eron jälkeen taas mies on todella yksin ja sosiaalinen hylkiö.

Kyllä mä allekirjotan tän ennemmin kuin yksinäisyyden yh:na.

Lasten isän kanssa viimeiset ajat mä tunsin itseni huomattavasti enemmän yksinäiseksi, kuin sen jälkeen kun erottiin.

Tosin kuvaan ei astunut sen enempää ystävättäret ja lapset saati joogakerho (tai mun tapauksessa ehkä "heppatyttökerho"), ne oli olemassa koko ajan.
Mutta mun mielestä illat ja viikonloput kotona ihan vaan lasten kanssa, tai ihan vaan yksin oli ihania, mukavia, miellyttäviä, seesteisiä.
Vähemmän yksinäistä oli oikeasti yksin, kuin yrittää elää ihmisen kanssa, jonka kanssa ei viihdy, osaa enää olla, ei ole mitään yhteistä eikä mitään sanottavaa, ja jos ei jaksa riidellä, saa omia sanomisiaan/tekemisiään/menemisiään vartioida jatkuvasti.

 

["Neiti X"]

ap, mä olin itse juuri aikeissa aloittaa jonkun samankaltasen ketjun, ja tulin tänne sivulle ja tässä olikin sitten heti tämä ketju. Itse yh -elämää 2,5v olen tässä vietellyt ja aika yksinäistähän se on ja niillä kavereillahan on ne omat perheet, joiden parissa vapaat menee ja sit taas lapsettomilla kavereilla on bilemenoja tai sitten vähintäänkin joku oma kulta, jonka kanssa sit tietty kuherrellaan menemään kaikki vapaat. Niinhän se pitääkin. Mutta tästä kaikesta tulee just itellekin se olo, että pitäs varmaan hankkia se suhde sit vaan siihen, että olis jotain aikuista seuraa. Sillon kun taas pääsee itsekin käymään kylässä kavereilla ja näkee ihmisiä, niin pää tuulettuu ja on hetken iloinen siitä vapaudestaan.

Ooonkin tässä ollut sitä mieltä, että parempihan se näin, kun jonkun kenen tahansa kanssa vaan tai sit oikeesti kurjissa olosuhteissa , siis huonossa suhteessa. Mutta kuinka paljon tämmöset ajatukset nostaa rimaa niin ylös, ettei siihen kukaan voi ikinä yltää... Tänään iski sit semmonen uusi tunne ja tuska tässä, että oonko mä itsekäs, kun lapset joutuu elää tämmöstä arkea vaan siksi että mä haikailen jotain saamarin sielunkumppania (jota ei ikinä löydy ) ... Ja siis tottakai meillä enimmäkseen on mukavaa yhdessäoloa eikä sinällään olis syytä olla tyytymätön, mutta just tänään on tämmönen päivä, että tää typerä murju tuntuu kurjalta ja haluisin meille oikeen kodin ja hyvän perheen .. Tarvis ehkä olla niitä samassa elämäntilanteessa olevia ystäviä...

 

[Määääää]

Meillä ei oo lapsia mutta oon yksinäinen täs suhtees. On ny jokunen hyvä kaveri mut sellasta lapsellista hulluttelua määki kaipaan Enkä usko, että oon ensimmäinen joka parisuhteessa yksinäinen.

 

["Liisi"]

[QUOTE="salaisuus";30496902]Mä osaan kyllä viedä auton korjaamolle ja osaan soittaakin sinne. Mun vanhempani ja kavereitani ja sukulaisia on nähneet lasteni kehitystä ja oon saanut myös joululahjoja vaikka nykyään en kun ollaan sovittu niin ja se on paljon järkevämpää niin. Parisuhteissa ei ole mitään mitä voisin kaivata mulla ainoastaan menisi hermot pahasti jos joku ulkopuolinen alkaisi puuttumaan mun ja lasteni asioihin yhtään.[/QUOTE]


Vaikka et itse kaipaa parisuhdetta, niin suurin osa ihmisistä kaipaa. Ja se on ihan normaalia. Kyse ei ole auton huollosta, vaan elämän jakamisesta toisen aikuisen kesken.

 

[hhhhhh]

Yksinäiset, miksi ette hanki uusia (samassa tilanteessa olevia) kavereita, joista myöhemmin saatte luultavasti ystäviä? Laittakaa ystävänhaku ilmoitus esim facebookkiin, suomi24 jne sivulle?