Yksinäinen hälinän keskellä

[Äiti vain]

Hanki elämä!!
15 vuotta lapsilleni, miehelleni, kodilleni.
Koko ajan ihmisiä ympärillä, silti niin yksin. Jos joskus saisi rakkaan vierelleni istumaan. Halaamaan.
Olen äiti. En nainen, en ihminen, vain äiti.
Ystäviä minulla on, hienoja ihmisiä. Tarvitsevat minua nauvojakseen, mutta eivät löydä aikaa tukeakseen minua. Erakkoko olen?
Sydämmeni on jo rikki. Muserrettu monien ihmisten toimesta, Poltettu kuin jäte.

Ansaitsisinko aitoa rakkautta. Aitoa ystävyyttä.
Voisinko saada numeron, johon soittaisin kun tukehdun.
Olisiko minulle olemassa tukija, joka ymmärtäisi tuskani?

 

["ninas"]

Taisi marttyyriys iskeä? Ei tuo ole ihan vieras tunne itsellenikään, ei sillä... Se on kurja etteivät edes ystävät jaksa kuunnella kun sinulla on ongelmia. Minä suosittelisin sinua luomaan itsellesi uuden elämän. Olet antanut pitkään kohdella itseäsi vain äitinä, mutta nyt olisi hyvä sauma lähteä etsimään omaa elämää ja uusia kuvioita. Mistä sinä olet kiinnostunut tai mistä haaveillut? Jos olet hukannut omat haaveesikin, voi vielä aikaa taas herättää ne, mutta kannattaa yrittää.

 

["ninas"]

Ansaitsetko rakkautta tai ystävyyttä -totta kai, mutta tämä maailma on sellainen, että monet asiat pitää osata ottaa lupaa kyselemättä. Jos pidät itsestäänselvänä että tietyt asiat kuuluvat sinulle, tulet luultavasti saamaan ne, jos esität vain kainon vienon kysymyksen, sitä ei kukaan kuule.

 

[Äiti vain]

Hassua, miehenikin sanoo samaa, marttyyri.
;(
Elän unelmaani. Lapset, koti, turvallisuus.
Vain aito hellyys ja aito ystävyys huutaa tyhjyyttä.

Haaveilen paljon, mutta vielä ei ole niiden aika.

 

[minä myös]

Voi rakas "äiti vain",täältä kaukaa iso hali sinulle..

Kyllä tuli itku lukiessani tekstiäsi,niinminun kirjoitustani,tosin mulla vain kestänyt 9v,yksi lapsista vaikeasti vammainen enkä saa arvostusta että olen omaishoitaja,olen uhrannut oman urani,elämäni,mutta täysin tietoinen valintani,en kykenisi laittamaan erityislastamme vielä hoitoon...
Olen myös hyvin Yksin,kaikki annan lapsilleni,mies työlleen mutta missä minä itse olen

 

[minä myös]

Voi rakas "äiti vain",täältä kaukaa iso hali sinulle..

Kyllä tuli itku lukiessani tekstiäsi,niinminun kirjoitustani,tosin mulla vain kestänyt 9v,yksi lapsista vaikeasti vammainen enkä saa arvostusta että olen omaishoitaja,olen uhrannut oman urani,elämäni,mutta täysin tietoinen valintani,en kykenisi laittamaan erityislastamme vielä hoitoon...
Olen myös hyvin Yksin,kaikki annan lapsilleni,mies työlleen mutta missä minä itse olen

 

[minä myös]

anteeksi,ei ollut tarkoitus tuplana laittaa

 

[minä myös]

Ja samaa hemskutin marttyyri sanaa mieheni käyttää,jos joskus erehdyn itkemään kuinka väsyn lapseni kanssa tai että kaipaan työkavereita edes joille jutella,niin ainoa vastaus on aina että mene töihin,mutta se on täysin mahdotonta juuri nyt,parin vuoden kuluttua kyllä.

Lapset ovat minulle nyt kaikki kaikessa..enjaksa enää hoitaa suhdettamme,teen kuitenkin kaiken lähes yksin.

 

[Beep]

[QUOTE="ninas";24505380]Ansaitsetko rakkautta tai ystävyyttä -totta kai, mutta tämä maailma on sellainen, että monet asiat pitää osata ottaa lupaa kyselemättä. Jos pidät itsestäänselvänä että tietyt asiat kuuluvat sinulle, tulet luultavasti saamaan ne, jos esität vain kainon vienon kysymyksen, sitä ei kukaan kuule.[/QUOTE]


Tää on varmaan totta, mutta kun ei kaikki ihmiset vaan iskeydy tuohon muottiin, jotka vaan ottaa mitä haluaa.

 

[Äiti vain]

En halua "nostaa hälyä" itsestäni, juurikin sen takia, että päälisipuolin minun pitäisi olla onnellinen. En tosiaankaan halua kerjätä, menettäisin viimeisenkin itsekunnioitukseni.
Ehkä minä joskus olen vielä ihminen jollekulle. Ilman väkinäisyyttä.

 

["ninas"]

Tää on varmaan totta, mutta kun ei kaikki ihmiset vaan iskeydy tuohon muottiin, jotka vaan ottaa mitä haluaa.

Minulla oli nuorena todella huono itsetunto. En ole edelleenkään mikään kovis, mutta olen oppinut kaikenlaisia asioita elämän varrella. Se etteivät muut ihmiset huomaa minua tai täytä tarpeitani, ei tarkoita sitä etten olisi ansainnut sitä tai olisin jotenkin huonompi. Heillä eivät ehkä resurssit riitä siihen vaikka vaikuttavat äänekkäiltä ja pärjääviltä. Ehkä he eivät vain tajua. Minä voin ottaa noilta ihmisiltä sen mitä he pystyvät minulle tarjoamaan (hauskaa seuraa tms.) ja etsiä muualta muita asioita. Jonkinlaista omaa elämää kannattaa yrittä ylläpitää vaikka enimmäkseen olisikin kotona -vaikka edes virtuaalisesti tai mielikuvituksessaan.

Se on asia erikseen jos mies ei ymmärrä tai tue. Olen itsekin pettynyt siihen, miten mies suhtautuu minuun jos väsähdän joskus ihan totaalisesti. Hän ei edes yritä lohduttaa jos itken. Enimmäkseen elämä on onneksi meillä hyvää arkea ja hauskojakin hetkiä siellä lomassa.