Jos täällä on yksinäisiä äitejä, niin kertokaa millaista yksinäisyyttä teillä on.
Mulla on joskus hyviä päiviä mutta sitten on huonojakin, jolloin yksinäisyys puskee päällimmäisenä pintaan. Omat vanhemmat ja sisarukset asuu kaukana ja nähdään ehkä neljä kertaa vuodessa. Omalla paikkakunnalla suurinta (ja ainoaa) läheisyyttä tunnen vain miestäni kohtaan ja kaikki muut on "moikataan kadulla" -osastoa. Onneksi olen tottunut olemaan yksin, muuten olisin varmaan jo kaivautunut maan alle mätänemään. Mutta on yksin yksinäisenä oleminen hiukan eri asia kuin yksin lapsen kanssa oleminen. Huolettaa aivan kamalasti, että lapsi kärsii tästä jotenkin. Onneksi hän on vasta vuoden, niin ehdin tsempata itseäni äiti-lapsi-kerhoihin... Joskus vaan tuntuu niin toivottomalta :'(
Mulla on joskus hyviä päiviä mutta sitten on huonojakin, jolloin yksinäisyys puskee päällimmäisenä pintaan. Omat vanhemmat ja sisarukset asuu kaukana ja nähdään ehkä neljä kertaa vuodessa. Omalla paikkakunnalla suurinta (ja ainoaa) läheisyyttä tunnen vain miestäni kohtaan ja kaikki muut on "moikataan kadulla" -osastoa. Onneksi olen tottunut olemaan yksin, muuten olisin varmaan jo kaivautunut maan alle mätänemään. Mutta on yksin yksinäisenä oleminen hiukan eri asia kuin yksin lapsen kanssa oleminen. Huolettaa aivan kamalasti, että lapsi kärsii tästä jotenkin. Onneksi hän on vasta vuoden, niin ehdin tsempata itseäni äiti-lapsi-kerhoihin... Joskus vaan tuntuu niin toivottomalta :'(