Yksi lyönti tappoi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Yksi lyönti leukaan aiheutti neljän lapsen isän kuoleman Hyvinkäällä – menehtyi tulematta tajuihinsa

Julkaistu: 1.2. 20:16
adfserve

Neljän lapsen isä kuoli, kun ravintolan valomerkin jälkeen jälkeen häntä lyötiin kerran leukaan. Lyöjä vetosi oikeudessa huonoon onneen. Hovioikeus lievensi rangaistusta.
Neljän lapsen isä kuoli, kun häntä lyötiin ravintolan valomerkin jälkeen yhden kerran takaapäin yllätyksellisesti leukaan ulkona. Lyönnin seurauksena hän kaatui suorilta jaloilta asvalttiin ja löi päänsä. Lyöjä potkaisi uhria vielä kerran kylkeen keväällä 2015 Hyvinkäällä.

Uhri menehtyi päävammoihinsa tulematta enää tajuihinsa.

Hyvinkään käräjäoikeus tuomitsi lyöjän pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta yhden vuoden ja viiden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen joulukuussa 2015. Helsingin hovioikeus lievensi lyöjän rangaistuksen samoista rikoksista yhden vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi. Sen oheen 24-vuotias mies määrättiin 80 tunniksi yhdyskuntapalveluun.

Lyöjän mukaan hän ei voinut mitenkään odottaa, että yksi lyönti voisi johtaa kuolemaan. Lyöjän mukaan kyse oli ”onnettomuudesta tai huonosta onnesta”. Lyöjän mukaan ”toisen lyöminen ei yleensä aiheuta tämän kuolemaa vaan pikemminkin tappelun”.

Havaittuaan runsaan verenvuodon ja uhrin tajuttomuuden lyöjä hälytti paikalle ambulanssin kaverinsa kanssa. Lyöjä ilmoittautui itse hätäkeskukseen aamulla, kun kuuli uhrin kuolleen.

Tapahtumat saivat alkunsa ravintolasta, jossa uhri häiritsi lyöjän mukaan naisporukkaa. Lyöjä oli kehottanut uhria jättämään naiset rauhaan, jolloin uhri oli lyöjän mukaan uhannut tappaa lyöjän. Lyöjän kaverin mukaan kumpikaan ei ottanut uhkausta vakavasti, vaan kyse on normaalista ravintolahuutelusta.

Valomerkin jälkeen lyöjä huomasi uhrin tyttöporukan luona ulkona. Hän suuttui, juoksi uhrin luo ja löi tätä heijarilyönnillä takaviistosta leuan alueelle. Kun uhri kaatui, lyöjä vielä potkaisi vielä maassa maannutta uhria kylkeen. Uhri ei ehtinyt havaita iskua. Hän oli tilanteessa puolustuskyvytön.

Lyöjä on aiemmin, 2013, tuomittu törkeästä pahoinpitelystä ehdonalaiseen vankeusrangaistukseen. Helsingin hovioikeus katsoi, ettei miehen aikaisempi rikollisuus ja nyt tuomitun vankeusrangaistuksen pituus edellyttäneet ehdotonta vankeusrangaistusta. Hovioikeus piti uhrin kuolemaa eli teon seurausta lyöjän kannalta yllättävänä. Lyöjä hankki paikalle ambulanssin, ilmoittautui itse poliisille ja pyrki kuulusteluissa selvittämään tapahtunutta, minkä hovioikeus otti käräjäoikeuden tavoin jossakin määrin huomioon rangaistusta alentavana seikkana.

Uhrilta jäi neljä alaikäistä lasta, joille isä oli läheinen ja välit lasten ja isän välillä lämpimät. Lyöjä määrättiin maksamaan 6 000 euroa jokaiselle lapselle isän yllättävän ja väkivaltaisen kuoleman aiheuttamasta kärsimyksestä.
Sari Autio
 
Hyvä muistutus, miten pienestä elämä on kiinni.
Ja toisaalta hyvä vertauskohta siihen, miten eri tavoin samantyyppisistä rikoksista ihmisiä tuomitaan ja miten mediassa asiasta kerrotaan, kun vertaa siihen asema-aukion potkuun.
 
Tuollaisesta on valistettu mutta edelleenkään ihmiset ei tajua että jo yksi lyönti voi johtaa kuolemaan :( myös välillisesti kuten tässä tapauksessa (löi päänsä kaatuessaan).

(On muuten harvinaisen huonosti kirjoitettu juttu!)
 
Oikein hyvä muistutus siitä, että yksikin lyönti voi tappaa.
Opettakaa tämä myös lapsillenne. Yksi tönäisy, lyönti voi tappaa tai vammauttaa loppuelämäksi.
 
Kyllä saa olla harvinaisen tyhmä ihminen, joka ei ymmärrä, että lyönnin seurauksena ihminen voi kaatua ja saada pahat ja pysyvät vammat tai kuolla. Oikeasti mies tappoi toisen ihmisen ja selviää siitä ehdonalaisella tuomiolla. Ja vielä oli aiemmin pahoinpidellyt jonkun. Kyllä jo ensimmäinen pahoinpitely pitäisi osoittaa, että kyseessä on väkivaltainen ääliö, jolle ei yhtiskunnassa ole sijaa. Saunan taakse tuollaiset "miehet" joutais. No oli sentään itse älynnyt hoitaa velvolisuutensa eli soittanut ambulanssin ja ilmoittautunut poliisille.
 
Vaikuttiko tuomion pituuteen se, ettei hän ole oikeistolainen?
 
Vaikuttiko tuomion pituuteen se, ettei hän ole oikeistolainen?
Jos kyseessä on juttu joka tulee mieleeni niin nimenomaan oli. Siis äärisellainen. Tai sellaiseksi kutsuttu koska poliittisesta mielipiteestään ei tiedä edes hän itse.

Tuomion kannalta tarkoitus on hemmetin merkittävä tekijä.

Murhassa lainsäätäjä ei ole jättänyt oikeuslaitokselle harkintavaltaa vaan tuomio on aina elinkautinen.

Tommoinen tapaus sit on oikeuslaitoksen kannalta ongelmallisempi. Koska jos tekijä jää paikalle ja soittaa apua niin oikeuslaitoksella on pohtimista oliko tarkoitus tappaa vai ei.
 
Joo, mutta ei tuomion tulisi lyhentyä sen takia, ettei tekijä tiennyt uhrin voivan kaatua ja lyödä päänsä lyönnin seurauksena. Kyllä jokaisen aikuisen pitäisi ymmärtää tajuta kunnioittaa toisen fyysistä koskemattomuutta ja tietää, että lyönnin seuraukset voi olla vakavat.
 
Mä jos kukaan tiedän sen, että lyönti voi tappaa.
Jos lyön niin lyön viistoista senttiä läpi maalin enkä kutittele.
En pystyisi selittelemään asiaa mitenkään.

Muitakin tapoja on. Jääkaappini päällä on yhä puukko joka minun piti takavarikoida kun sen avulla yritettiin päästä käsiksi lompakkooni. Käsi siinä taisi katketa, en tiedä. Kukaan ei o tullu puukkoaan hakemaan, minun ei tarttenu lyödä ja kaikki on hengissä.
 
Joo, mutta ei tuomion tulisi lyhentyä sen takia, ettei tekijä tiennyt uhrin voivan kaatua ja lyödä päänsä lyönnin seurauksena. Kyllä jokaisen aikuisen pitäisi ymmärtää tajuta kunnioittaa toisen fyysistä koskemattomuutta ja tietää, että lyönnin seuraukset voi olla vakavat.

Kuinka moni ihminen voi pikaistuksissaan miettiä etukäteen seurauksia? Silloin kun aivojen primitiivinen osa ottaa mielen hallinnan, ei laki ja asetukset tule ensimmäisenä mieleen. Väitän, että jokaista ihmistä voidaan ärsyttää yli sellaisen kynnyksen, jonka jälkeen ihminen alkaa toimia fyysisesti vihamielistä ihmistä kohtaan. Toisille riittää pelkkä vittuilu, toiset vaativat jonkin fyysisen yllykkeen.
 
Tää on niitä asioita joka pitäis opettaa penskasta alkaen niin että tieto "ketään ei lyödä ikinä päähän" on jokaisella tiedossa.

Ja vielä silleen, että jokaikisestä päähän osumasta seuraa kolmen tonnin sakko. Vaikkei toiselle tulisi kuin mustelma.

Eihän tossa oo muuten mitään tolkkua. Muttia löytyy aina.
 
Keskenkasvuisen ipanan voimilla leuan päähän sivulta osuva lyönti voi viedä tajun aikuiselta mieheltä. Leuan päähän osuva lyönti saa aivot hölskymään pään sisällä tavalla joka vie tajunnan ja voi aiheuttaa aivovaurioita. Tilanne jossa takaapäin tullut lyöjä huitaisee heijarilla leuan päähän uhria joka ei ole mitenkään valmistautunut ottamaan iskua vastaan kuullostaa ihan varmalta aivovauriolta jo ennen pään kolahdusta asfalttiin.
 
Enpä tiedä. Epäuskottavan oloista. Miten jääkiekkoilijat eivät tätä hyödynnä? Harvemmin nyrkkeilijätkään tippuu tajuttomana kanveesiin. Puhumattakaan muista taistelulajeista.
 
Taistelulajeissa suojellaan leukaa ettei siihen tule sitä osumaa ja sitten kun se osuu niin ei tarvitse olla kummoinen kolaus kun nukkumatti tulee. Tosin usein se tyrmäys tulee ihan ohimoon tai otsaan osuvasta lyönnistä johon tarvitaan jo enemmän voimaa. Millon olet viimeksi nähnyt jääkiekkoilijan taklaavan päähän? (vink vink Se on kiellettyä) päähän kohdistuva taklaus on SM-liigassakin lopettanut monen uran.
 
Toinen vaikuttava tekijä on esimerkiksi esiin nostamassasi nyrkkeilyssä ottelijat ovat valmiita ottamaan lyönnit vastaan. Samoin jääkiekossa taklaukset. Sillon sattuu kun ei olla valmiina. Esimerkkinä Patrik Laine. Iso poika joka taklaa mielellään ei ollut keskialueella hereillä syötön saadessaan ja vastapuolen peluri tuli vastapalloon seurauksella että valot oli pois ennen kun pate osu jäähään.
 
Enpä tiedä. Epäuskottavan oloista. Miten jääkiekkoilijat eivät tätä hyödynnä? Harvemmin nyrkkeilijätkään tippuu tajuttomana kanveesiin. Puhumattakaan muista taistelulajeista.
Ei kai jääkiekossa ole tarkoitus iskeä vastustajaa tajuttomaksi vaan tehdä maaleja? Ja nyrkkeilyssä se toinen ainakin yritää estää/väistää lyönnit
 
Kuinka moni ihminen voi pikaistuksissaan miettiä etukäteen seurauksia? Silloin kun aivojen primitiivinen osa ottaa mielen hallinnan, ei laki ja asetukset tule ensimmäisenä mieleen. Väitän, että jokaista ihmistä voidaan ärsyttää yli sellaisen kynnyksen, jonka jälkeen ihminen alkaa toimia fyysisesti vihamielistä ihmistä kohtaan. Toisille riittää pelkkä vittuilu, toiset vaativat jonkin fyysisen yllykkeen.
No ehkä just ton takia fiksut ihmiser osaa välttää tuollaiseen tilanteeseen joutumisen.
 
Yhteistyössä