Yhteiskeskustelu 2023. Vanha.

Kaali on kuitenkin vielä aika halpaa.
Euron kilo?
Silloin ennenvanhaan(ennen Kaalinviljelijät ry:n perustamista) kaali oli tosi halpaa. Ei tosin tähän aikaan vuodesta. Mutta heinä-elokuussa kun osti puolen kiloo jauhelihaa, lätkäistiin kylkiäiseksi puolikas kaalinkerää. Jos pelkkää kaalia osti, se oli 5-10 penniä kilo.
 
Viimeksi muokattu:
Hoitaja soitti tänään, lääkäri antoi mulle 3 vaihtoehtoo lääkkeistä, joko kerran päivässä pistettävä insuliini, kertan viikossa pistettävä suolistohormooni tai tablettina otettava suolistohormooni ja mä valitsin edullisimman vaihtoehdon eli insuliinin.
Hoitaja soittaa taas ku lääkäri on kirjoittanut reseptin. Viime yö oli taas uneton,joskus kolmen jälkeen menin takaisin sänkyyn.
Suunitelma lähtee kirjastoon kävelemään meni mönkään kun en jaksanut lähtee. Kotitöitä kuitenkin sain vähän tehtyä.

Huomenna on liikunnanohjaajan tapaaminen ja vesijumppa,jospa sitten samalla jaksaisi kirjastossa käydä.
Semmonen päivä tänään, huomenna toivottavasti parempi.
Appelsiinilohta lounaalla ja päivälliseksi muussia ja lihapullia kastikkeessa.
 
Olen tarinoistasi päätellyt, että sairastelet aika paljon. Eikö silloin lääkekattosi tule täyteen vuoden aikana ja näin lääkkeiden kustannus loppujen lopuksi aika sama vuoden aikana.
 
Onha noita sairauksia kertynyt 😒😐ei oo vielä tullut yhtenäkään vuonna lääkekatto täyteen.Jotkut lääkkeet on aika edullisia. Jotain 5-7 e 3 kk lääkkeet,sitten on pari kalliimpaa lääkettä.
 
Onkos teillä jotain suunitelmia pääsiäisruokien suhteen ?
Matjessilliä ostin prismasta,niin siitä teen jotain ja lidlin isot blinit houkuttelisi.
Ehkä jotain kananmunista.
Pakasteessa on lehtitaikinaa,jotain maustettua rahkaa tai tuorejuustoa voisi laittaa sisälle ja koristella kypsänä sulatetulla leivontasuklaalla jota on pari isoa palasta.
 
mulla on 5 suuta ruokittavana, ainaski lammasta, sitte ehkä hirveetä ja vielä lohta
 
  • Tykkää
Reactions: Kais
Se on muuten porkkana tämän vuoden vihannes.
Onkos teillä jotain suunitelmia pääsiäisruokien suhteen ?
Matjessilliä ostin prismasta,niin siitä teen jotain ja lidlin isot blinit houkuttelisi.
Ehkä jotain kananmunista.
Pakasteessa on lehtitaikinaa,jotain maustettua rahkaa tai tuorejuustoa voisi laittaa sisälle ja koristella kypsänä sulatetulla leivontasuklaalla jota on pari isoa palasta.
Kai sitä vaan haikkulinjalla ollaan ja pysytään. Mut meillä on todennäköisesti pääsiäinen hyvin ulkolullinen, tiedossa klapitalkoita ja muuta sellasta. Niin, ja se traditionaalinen munajahti (siis lapsille, aikuiset saa sitten järjestää ihan omia jahtejansa virallisen ajan ulkopuolella) joka tietysti järjestetään johonkin metsään, niin siellä pikaruokana rahkaletut emännän reseptillä.
 
  • Tykkää
Reactions: Kais
Se on muuten porkkana tämän vuoden vihannes.

Kai sitä vaan haikkulinjalla ollaan ja pysytään. Mut meillä on todennäköisesti pääsiäinen hyvin ulkolullinen, tiedossa klapitalkoita ja muuta sellasta. Niin, ja se traditionaalinen munajahti (siis lapsille, aikuiset saa sitten järjestää ihan omia jahtejansa virallisen ajan ulkopuolella) joka tietysti järjestetään johonkin metsään, niin siellä pikaruokana rahkaletut emännän reseptillä.
Porkkana on muuten hyvä ja monipuolinen:)
👍
 
Porkkana on muuten hyvä ja monipuolinen
On se. Mutta tosta vuoden vihanneksesta tuli mieleen vanhat ajjaat, kun viljeltiin vielä tosissaan vihanneksia. Silloin katottiin jo edellisenä syksynä, ennen siementilauksia, mikä se tulevan vuoden vihannes on. Ja sen siemeniä ei tilattu, koska koko maailma tuntui aina olevan satokaudella täynnä just sitä. Sen sijaan yritettiin löytää aina joku uutuuskasvi.
 
  • Tykkää
Reactions: Kais

Yhteistyössä