Yhteiskeskustelu 2023. Vanha.

Maanantai menee maatessa, tiistai siinä sivussa.
Keskiviikko ei oo kenenkään työpäivä eikä torstaina tohdi ruveta.
Eikä perjantainkaan työllä yksin eletä.
Ja joka pyhän oikein pitää, se ei lauantainakaan tee mitään.
Ja sunnuntai on suuri juhla.
Tällaista kiirettä täällä nykyisellään.
Jäikö sulle haikkusia yhtään?

Miten sun selkä, onko kipuja leikkauksen jälkeen? Montako nikamaa operoitiin?

(Sori, syksy oli kiireinen ja luin sun ja kaikkien tekstejä pikavauhtia)
 
En mä juuri niistä ole täällä kirjoitellutkaan.
Haikkuja on vielä, lain puitteissa kun ei tiineitä saa siirtää eikä teurastaa. Parissa vuodessa sekin on sitten historiaal
Keväällä luudutettiin ensin kaksi, sitten runsaan kuukauden päästä pari jatkoksi. Nyt tammiikuussa sitten katsotaan, pitääkö koko ruoto raudoittaa vai selvitäänkö vähemmällä. Selvää kuitenkin on, että helmikuun alkupuolella tehdään taas jotakin asian hyväksi.
Nyt mennään kipulääkityksellä, parempina päivinä saatan olla muutaaman tunninkin jalkeilla, huonommat kuluvat vallan seinähirren asennossa.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo

Sulle pitää saada menopeli jossa voit olla pitkälläsi!

Joku paikallinen PellePeloton avuksi ja visioimaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Kais
En mä juuri niistä ole täällä kirjoitellutkaan.
Haikkuja on vielä, lain puitteissa kun ei tiineitä saa siirtää eikä teurastaa. Parissa vuodessa sekin on sitten historiaal
Keväällä luudutettiin ensin kaksi, sitten runsaan kuukauden päästä pari jatkoksi. Nyt tammiikuussa sitten katsotaan, pitääkö koko ruoto raudoittaa vai selvitäänkö vähemmällä. Selvää kuitenkin on, että helmikuun alkupuolella tehdään taas jotakin asian hyväksi.
Nyt mennään kipulääkityksellä, parempina päivinä saatan olla muutaaman tunninkin jalkeilla, huonommat kuluvat vallan seinähirren asennossa.
Tsemppiä
 
Moro murut 💜
Sairasloma jatkuu vielä helmikuun loppuun asti. Tänään kävin kyssin kuntoutustutkimuspolilla. Nukkumiset on ihan peffallaan,ei oikein jaksa mitään. Kauppareissut ja iisit kotityöt väsyttää ihan totaalisesti.
Kohta olis päivällisen aika,grillimakkaraa juustolla ja salaattia pitäis vääntää. Viimeiset Joulun herkut syöty.
 
Moro murut

Fibro on ahterista.

Tsemppiä! Ja muista käydä useammin palstalla.
 
  • Rakkaus
Reactions: Kais
Krutin melkeinronklauksesta tuli mieleen...

Oon unohtanut kertoa, kun toissapäivänä oli käydä -ja vähän ekä kävikin- hassusti. Tultiin lenkiltä, oli jäätävä pisihätä ja suin päin rynnisin siis veskiin ja olin jo istahtamassa kun SE JOKIN liikkui lattialla. Kiljaisten pystyyn ja kunnon loikka takavasemmalle. Ja sit ulos.

Peukaloa pidempi torakka-täti!

Mies tuli ja nuiji sen hengiltä vessaharjakotelolla ja ongelma hoidettu.
 
Ootko sä varma että se oli täti? Jos täti oli muunsukupuolinen setä?
 
  • Haha
Reactions: Lispetti ja Kais

Yhteistyössä