Ne alkoivat tässä muutama viikko sitten kun esikoinen leikki pihalla muiden talon lasten kanssa. Kohta käveli hirveästi itkien mua kohti, oli satuttanut selkänsä. Piti kättä selän takana, ja se näytti ihan siltä niinkuin käsi olis ollut poikki kyynärtaipeesta, siis kokonaan irti. Juoksin lapsen luo, ja voi sitä huojennusta kun olikin "vain" lähtenyt nahkat selästä pienestä kohtaa.
Tuon tapauksen jälkeen oon pelännyt koko ajan että jotain pahaa sattuu. Että putoaa puusta, hirttäytyy pyörätelineen pitkiin ketjuihin, jää auton alle, katkaisee niskansa kun pyörii alas rinnettä jne. Pelkään mennä parvekkeelle vauva sylissä, kun pelkään että pudotan vauvan vahingossa. Pelkään kun mies menee parvekkeelle vauva sylissä. Pelkään automatkoja ihan kamalasti, lyhyitäkin. Tarkastan koko ajan hengittääkö lapset kun nukkuvat. Pelkään että itse sairastun ja/tai kuolen. Pelkään menettäväni mieheni.
Miten tästä pääsee yli? Ajalla?
Tuon tapauksen jälkeen oon pelännyt koko ajan että jotain pahaa sattuu. Että putoaa puusta, hirttäytyy pyörätelineen pitkiin ketjuihin, jää auton alle, katkaisee niskansa kun pyörii alas rinnettä jne. Pelkään mennä parvekkeelle vauva sylissä, kun pelkään että pudotan vauvan vahingossa. Pelkään kun mies menee parvekkeelle vauva sylissä. Pelkään automatkoja ihan kamalasti, lyhyitäkin. Tarkastan koko ajan hengittääkö lapset kun nukkuvat. Pelkään että itse sairastun ja/tai kuolen. Pelkään menettäväni mieheni.
Miten tästä pääsee yli? Ajalla?