S
sinkkuäiti
Vieras
Olen eronnut vuosi sitten omasta tahdostani ja minulla on yksi lapsi. Eron jälkeen on ollut paljon "kevyitä" suhteita ja useampi mies olisi halunnut enemmänkin mutta mä olen ollut se joka on pistänyt jarrut pohjaan. Ei vaan kiinnosta. Sitten on ollut sellaisia case impossible -tapauksia, jotka kiinnostavat juuri niiden mahdottomuuden takia. Suhteella ei ole juurikaan kehittymismahdollisuuksia...mikä mua vaivaa? olenko sitoutumiskammoinen? Lisäksi epäilen kaikkia miehiä, etteivät ne hyväksy lastani...Olen kaiken tämän sekasorron keskellä tullut siihen tulokseen että mieluummin elän yksin (ja siis lapseni kanssa) Vapaa-aikaa on aika kivasti kun isä hoitaa lapsen puoliksi. Miehet alkaa ällöttämään mua aina jossain vaiheessa enkä edes tiedä haluanko sellaista tyypillistä perhe-elämää. Nytkin on yksi kierroksessa. Aluksi olin tosi kiinnostunut siitä, mut yht'äkkiä se on alkanut ahdistamaan ja mietin koko ajan miten ja milloin kerron että haluan lopettaa suhteen. Olenko vähän outo?
