#WhiteLivesMatter

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
The sun lehden artikkelissa ( ei onnistu linkitys ) kerrotaan et molemmat ryhmät oli heilutelleet aseita jo ennen ampumista.
Ketään ei tietenkään saa ampua, ei kai kukaan sellaista väitäkkään.
 
Kuten tuossa yhdessä viestissä kirjoitin, oli aseiden kanssa heiluttu jo ennen ampumista.
Näköjään oli ehtinyt kertaalleen suojella uhria.
Eli BLM henkilö oli vetänyt aseen esiin all lives matter riidan seurauksena jolloin oli uhrin mieskin ottanut aseen esiin.
Tästä voi päätellä että jollei hänen miehellään olisi ollut asetta hänet olisi todennäköisesti losautettu jo siihen. Tilanteen jälkeen nainen murhattiin raukkamaisesti.

Sun mielestä edelleen ainoa murhe on se että uhrin miehellä oli myös ase? Tosin lopputulos olisi ollut vähintään sama, muutamaa minuuttia aiemmin vain.
 
vierailija
Näköjään oli ehtinyt kertaalleen suojella.

Ei vaan uhrin mies ei ottanut asettaan esiin vasta ammuskelun alettua.
 
vierailija
Ja kun linkkejä ei voi laittaa niin kerrottakoon et (Trumpin hyväksymä ) Fox news uutisoi tapauksesta et ei ole todisteita liittyykö blm riita ammuskeluun ollenkaan.
Uhrin mieshän on sanonut ettei nähnyt ampujia.
 
Ei FOXnews noin uutisoinut. Ei ainakaan niissä uutisissa, jotka minä luin. Se että ei nimenomaan kirjoiteta "todistettavasti amupujat ovat BLM-aktivisteja aikaisemmasta sanaharkasta" ei ole sama asia kuin kirjoitettaisiin "ei ole todisteita". Sinun tahallisesti valheellinen sanavalintasi indikoi, että olisi ikään kuin todennäköistä, että ampujat eivät ole BLM-jengiä. Mitään tällaista oletusta ei voi FOXnewsin uutisten pohjalta tehdä.
 
vierailija
Näköjään oli ehtinyt kertaalleen suojella uhria.
Eli BLM henkilö oli vetänyt aseen esiin all lives matter riidan seurauksena jolloin oli uhrin mieskin ottanut aseen esiin.
Tästä voi päätellä että jollei hänen miehellään olisi ollut asetta hänet olisi todennäköisesti losautettu jo siihen. Tilanteen jälkeen nainen murhattiin raukkamaisesti.

Sun mielestä edelleen ainoa murhe on se että uhrin miehellä oli myös ase? Tosin lopputulos olisi ollut vähintään sama, muutamaa minuuttia aiemmin vain.
Poliisi saa tapoas rauhassa, jos on epäilyä, että toisella pahat mielessä, mut ei siis muut? Et jos riehuu vaikka rasistisesti tms. niin vain valkoiset saa käyttää asetta?
Koska floydinhan sai sun mielestä tappaa, koska sil oli korona, vai miten se nyt menikään.
 
vierailija
Onko MV-lehti mielestäsi sellainen luotettava media, jonka voisi odottaa toteuttavan vastuullista journalismia? Siksi.

Sitä paitsi kun nyt kävin lukemassa mv-lehden uutisen, siinä kerrottiin tapahtumat kuten ne oli lähteissä kerrottu.
Niin, valitahan aina voi ne lähteet jotka miellyttää itseään eniten.Sen takia en luekkaan juttuja vain yhdestä tai kahdesta lähteestä vaan useammasta.
Alkuperäisessä jutussa uhrin mies kertoi aseestaan ja sen esiin otosta edeltävässä nujakassa, osa lehdistä jätti sen omistaan pois.
Miksiköhän?
 
vierailija
Poliisi saa tapoas rauhassa, jos on epäilyä, että toisella pahat mielessä, mut ei siis muut? Et jos riehuu vaikka rasistisesti tms. niin vain valkoiset saa käyttää asetta?
Koska floydinhan sai sun mielestä tappaa, koska sil oli korona, vai miten se nyt menikään.
Muista nämä hyökkäyksesi seuraavan kerran kun öyhötät siitä miten "persut" eivät kunnioita tai osoita riittävällä tavalla myötätuntoa ja katumusta kun jotain mustaa miestä on kohdeltu kaltoin. Tikulla silmään jne.
 
vierailija
Ei FOXnews noin uutisoinut. Ei ainakaan niissä uutisissa, jotka minä luin. Se että ei nimenomaan kirjoiteta "todistettavasti amupujat ovat BLM-aktivisteja aikaisemmasta sanaharkasta" ei ole sama asia kuin kirjoitettaisiin "ei ole todisteita". Sinun tahallisesti valheellinen sanavalintasi indikoi, että olisi ikään kuin todennäköistä, että ampujat eivät ole BLM-jengiä. Mitään tällaista oletusta ei voi FOXnewsin uutisten pohjalta tehdä.
Mut sun mielestä voidaan olettaa, että oli blm väkeä, vaikka ampujia ei nähty?
 
vierailija
Niin, valitahan aina voi ne lähteet jotka miellyttää itseään eniten.Sen takia en luekkaan juttuja vain yhdestä tai kahdesta lähteestä vaan useammasta.
Alkuperäisessä jutussa uhrin mies kertoi aseestaan ja sen esiin otosta edeltävässä nujakassa, osa lehdistä jätti sen omistaan pois.
Miksiköhän?
Varmaan samasta syystä kuin ulkomaalaisten nimet ja etniset taustat jätetään pois rikosuutisoinnissa. Itsehän olen aina systemaattisesti vastustanut tuollaista. Mitenpä sinä? Nillitätkö nyt tässä tapauksessa jotenkin erityisesti vai oletko sinäkin aina systemaattisesti tällaista sensuuria vastaan?
 
vierailija
Ei FOXnews noin uutisoinut. Ei ainakaan niissä uutisissa, jotka minä luin. Se että ei nimenomaan kirjoiteta "todistettavasti amupujat ovat BLM-aktivisteja aikaisemmasta sanaharkasta" ei ole sama asia kuin kirjoitettaisiin "ei ole todisteita". Sinun tahallisesti valheellinen sanavalintasi indikoi, että olisi ikään kuin todennäköistä, että ampujat eivät ole BLM-jengiä. Mitään tällaista oletusta ei voi FOXnewsin uutisten pohjalta tehdä.
Police have not independently verified whether the supposed argument over “Black Lives Matter” occurred or if the fatal shooting was even connected.”

niin mitä tässä lukee?
 
vierailija
Mut sun mielestä voidaan olettaa, että oli blm väkeä, vaikka ampujia ei nähty?
Todennäköisyys sille on niin valtavan suuri, että olisi idioottimaista olla ottamatta sitä todennäköisimpänä skenaariona huomioon. Sitä paitsi toisissa uutisissa on sanottu, että kyseessä oli sama jengi. Miksi juuri nyt valkkaat vain sen tietyn lähteen ja argumentoit siltä pohjalta?
 
vierailija
Varmaan samasta syystä kuin ulkomaalaisten nimet ja etniset taustat jätetään pois rikosuutisoinnissa. Itsehän olen aina systemaattisesti vastustanut tuollaista. Mitenpä sinä? Nillitätkö nyt tässä tapauksessa jotenkin erityisesti vai oletko sinäkin aina systemaattisesti tällaista sensuuria vastaan?
Miksi suomen tapa uutisoida vaikuttaisi usan tapaan? usassa
nimetään epäillyt, suomessa taas ei.
Mä olen aika monta kertaa tässä ketjussa kertonut et ketään ei saa ampua, mut mun mielestä kyllä faktat pitää olla kohdillaan kun syyttelemään aletaan.
 
vierailija
Police have not independently verified whether the supposed argument over “Black Lives Matter” occurred or if the fatal shooting was even connected.”

niin mitä tässä lukee?
Juuri niin kuin kirjoitin. Tai itse asiassa vielä enemmän siihen suuntaan. Näköjään olit onnistunut tekemään käännösvirheen tai tulkitsemaan kääntämäsi väärin. Tuossahan siis sanotaan, että poliisi ei ole vahvistanut lehdelle asiaa. Sinä taas väitit, että ei ole todisteita. Tuon englanninkielisen lainauksen perusteella tilanne voi yhtä hyvin olla niin, että asia on täysin selvä ja todisteet varmat, mutta sitä ei vaan ole vielä haluttu kommentoida julkisuuteen.
 
vierailija
Todennäköisyys sille on niin valtavan suuri, että olisi idioottimaista olla ottamatta sitä todennäköisimpänä skenaariona huomioon. Sitä paitsi toisissa uutisissa on sanottu, että kyseessä oli sama jengi. Miksi juuri nyt valkkaat vain sen tietyn lähteen ja argumentoit siltä pohjalta?
Toiset uutiset kertoo mitä uhrin mies puhuu, tuo oli poliisin antama tieto.
 
Yhteistyössä