Kävin vyöhyketerapiassa noin puolenvuoden ajan. Ensiksi 10 kertaa "tehohoitoa", eli kävin kerran tai kaksi viikossa. Sen jälkeen kävin pari kolme kertaa kuussa. Tämän aikana kuukautiskivut hävisivät, vuoto ja vuotopäivät vähenivät, kuukautiset tulivat säänöllisiksi (näissä kaikissa minulla ollut ongelmia). Sitten olinkin jo raskaana =) Ja lapsettomuutta meillä oli takana nelisen vuotta. (tutkimuksiakin aiemmin tehty, mutta minusta eikä miehestäni ole löytynyt mitään isompaa "vikaa").
Nuo hinnat näkyvät vaihtelevan aika paljonkin paikkakunnasta rippuen. Itse maksoin 25e/kerta. Ja loppu vaihessa sain jo alennusta, kun kävin niin usein. Vimpat kerrat maksoin 20e/käynti.
Samalla sain myös "moksa" hoitoa niihin akupisteisiin, joidenka katsotaan olevan avuksi hoidossa.
Eli, suosittelen vyöhyketerapeutilla käyntiä =)