O
Outoolo
Vieras
Tiedän että ensimmäisenä joku sanoo: "olet raskaana". Se ei oikein ole mahdollista, sillä meidän Seksielämämme on ollut tosi laimeaa jo pidemmän aikaa, mutta nyt n. viikko sitten innostuimme ihan kunnolla leikkimään, sen seurauksena mies laukesi sisään ja hain seuraavana aamuna "katumuspillerin".
2 lasta meillä on, nuorempikin jo 10-v. Olemme miettineet kolmatta, mutta molemmat on epävarmoja sen suhteen. Jos tulisin raskaaksi, ei kummallakaan olisi mitään sitä vastaan, mutta emme varsinaisesti ole yrittämässä.
Menkat oli vähän ennen joulua. Tavallisesti vuoto on runsasta ja kestää 5-6 päivää. Nyt kestivät 3 päivää ja olivat aika niukat.
Tänään alkoi jälleen hyvin niukka, rusehtava verinen vuoto ja "menkkamahakipu" on kestänyt kolmisen päivää. Saman ajan on vaivannut ummetus. Maha on pinkeä, kuin ilmapallo...
Olo on välillä heikko, oksettava. Pahimmillaan aamupäivästä.
Kummankaan raskauden aikana en kärsinyt (aamu)pahoinvoinnista.
Perussairauksina on kilpirauhasen vajaatoiminta (todettu 2007, lääkitys Thyroxin 0,1mg 1 tbl kerran päivässä)
ja 2010 löytyi kohdunkaulansyövän esiaste tasolla 3, hoidettiin sähkösilmukalla. Tämän vuoden kontrollissa ei havaittu solumuutoksia.
Vihaan gynekologista tutkimusta enemmän kuin hämähäkkejä(!), joten ihan hevillä en ole lääkäriin menossa jos ei olo ihan hirveäksi muutu.
Epäilen kyllä että vika on kilpirauhasen puolella, koska on muitakin oireita, kuten armoton väsymys, palelu, kuumeinen olo ilman kuumetta -pientä lämpöilyä kyllä on välillä, muistihäiriöt (saatan jatkuvasti unohtaa mitä olen ollut tekemässä tai sanomassa, mikään ei tahdo jäädä mieleen...), lihas- ja nivelkivut...
Toki stressiä on myös, voihan syy olla sekin.
Vaan jos joku täällä osaisi kertoa vaikka omasta kokemuksesta, jos on ollut vastaavaa?