Toggle sidebar

Vuodatusta tukiverkon puutteesta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "väsynyt"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
V

"väsynyt"

Vieras
Iski taas vaan niin paska fiilis, että pakko saada ulos. Olimme ristimässä ihanaa pientä tyttövauvaa. Siellä oli paljon välittäviä sukulaisia ja varsinkin innokkaita hoitajia.

Meilläkin on suku lähellä ja perhettä paljon. Mutta. Oma äitini ei halua hoitaa lapsenlapsia, on lapsensa kasvattanut. Vieläkin yksi 10-vuotias kotona. Isäni tekee vaativaa työtä, ja on harvoin käytettävissä. Anoppi on mieleltään vähän sekaisin, sekä fyysisesti huonokuntoinen. Joudumme käymään hänelle kerran viikossa ruokakaupassa, julkisilla kulkuvälineillä tunnin matkan päässä. Itku tulee, kun miettii, ettei kukaan ole halunnut auttaa meitä raastavan vaativan vauvavuoden aikana, vaikka ihan vieressä ovat. Hyvä jos edes kuukausittain näemme. Vaikea jättää lasta sellaiselle hoitoon, jota ei tunne, jos joskus vaikka pystyisikin.

Me ei käydä miehen kanssa missään ja siitä on tullut ihan normi. Lapsi on 1v 2kk ja kerran ollaan oltu yhdessä jossain pari tuntia. Silloinkin oli kiire kotiin, kun ei vieras isovanhempi pärjännyt lapsen kanssa.

On niin katkera ja surullinen olo. Olen niin sairaalloisen kateellinen niille, joilla isovanhemmat haluavat tulla auttamaan, muodostaa suhteen lapsenlapseen ja ottaa hoitoon, että vanhemmat saisi levähtää.
 
Tiedän tunteesi. Nykyajasta on vain tullut kylmää. Kaikki ajattelevat omaa etuaan, paljonko aikaa, vaivaa ja ehkä myös kustannuksia esim. sen vauvan hoitaminen vie. Sitten mietitään itsekkäästi, että olen hoitanut omat lapseni, lasteni lapsia en enää hoida, ja onhan niillä lapsilla työ ja palkka, ostakoot kotiapua. Myös lapset miettivät, ettei heillä ole velvollisuutta auttaa vanhempiaan, hankkikoot eläkkeillään maksullista apua.

Voitteko järjestää miehen kanssa kaksistaan kotona omaa aikaa? Lapsi nukkumaan ja yölliset syömingit pystyyn....
 
Älähän nyt. Ymmärrän että olet väsynyt, mutta mitä ihmettä hyödyt katkaruudesta? Meillä on ollut ihan sama homma kahden lapsen kanssa, suku kaukana ja yhden käden sormilla ovat olleet 17v aikana laskettavissa ne kerrat, kun ovat pyydettäessä tulleet auttamaan (parin pvän hotellireissuja kotimaassa tai ulkomailla kahdestaan). Aina ei ole ollut niin helppoa mutta siitä on selvitty. Kun tehdään päätös hankkia lapsi ei kannata ajatella sukulaisten olevan jotenkin auttamisvelvollisia. Teillä on terve lapsi, iloitkaa siitä, katkeruudella et saavuta muuta kuin pahan olon!
 
Ei oo tukiverkkoa meilläkään, varsinkin kuopuksen aikana raskasta -sairasti tosi paljon. Ja kun naapuri vielä valitti että kaikki lapsista vapaa aika menee nukkumiseen, kun lapset valvottavat. Mietin että mikä on "lapsi vapaa aika!"
 
Olen kyllä onnellinen lapsesta enkä oikeastaan tätä asiaa syystä ole aiemmin miettinyt. Tänään tuli vaan paha olo, kun näki onnesta halkeavia isovanhempia. Ei meillä vain. Ja on se iso menetys lapsellekin. Kyllä minun mummoni oli yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä.
App
 
Meillä on samanikäinen lapsi kuin teillä, emmekä ole saaneet hoitoapua yhtään sen enempää kuin tekään. Osa isovanhemmista on kuollut, osa asuu satojen kilometrien päässä. Koen kuitenkin, että yhden noin pienen lapsen kanssa jää aikaa parisuhteelle iltaisin vielä ihan hyvin. Nytkin on lapsi jo nukkumassa ja ilta vasta nuori :)

Vaikka en "omaa aikaa" kaipaakaan, surettaa tietysti se ettei lapsi pääse näkemään sukulaisia viikottain. Ihanahan se on pienelle, kun saa olla huomion keskipisteenä...
 
[QUOTE="väsy";26072760]Olen kyllä onnellinen lapsesta enkä oikeastaan tätä asiaa syystä ole aiemmin miettinyt. Tänään tuli vaan paha olo, kun näki onnesta halkeavia isovanhempia. Ei meillä vain. Ja on se iso menetys lapsellekin. Kyllä minun mummoni oli yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä.
App[/QUOTE]

tiedän tuon tunteen, ja siinä on syy, miksi en ota aina kutsuja vastaan, tuon tapaisiin juhliin, jossa tiedän olevan välittävä suku paikalla.

omaan arkeen tottuu, mutta silti kirpaisee nähdä muuta.
 
meillä tukiverkkojen puute johtuu siitä, että suku on vähintään 2 tunnin ajomatkan päässä. Eipä mekään olla päästy miehen kanssa kahdestaan vuoteen sitten lapsen syntymän, mutta en ole siitä katkera. Sisaruksillani ja mieheni siskolla asuvat vanhemmat lähellä ja he saavat viikottain hoitoapua (ja miehen siskon lapset saattavat olla yhteen putkeen useampiakin päiviä isovanhemmillaan (3, 4 ja 6 -vuotiaat). parhaat ystäväni asuvat 400 km päässä, joten heistäkään ei apuja ole.

Tiedettiin jo kun alettiin lasta "hankkimaan", että meillä ei ole tukiverkkoja ja se hankaluus vaan hyväksyttiin. Nyt toista lasta odotan ja tiedän, että tulevat pari vuotta ovat varmasti rankkoja. Asutaan sen verran sivussa, että mll:n hoitajien palkkaus tms. Maksullinen hoitoapu maksaa hunajaa, joten sitä ei haluta tehdä.

Meillä yhteisiä hetkiä on kun lapsi nukahtaa illalla kasilta. Sitten saunotaan ja istutaan kylpytynnyrissä ja rupatellaan rauhassa ja ehkä otetaan lasilliset kuoharia.. Ainiin ja työpäivinä mies lähtee kuudelta aamulla ja tulee illalla kuudelta kotiin, joten olen paljon lapsen kanssa kahdestaan.
 
Oma tukiverkostoni koostuu ystävistä joilla on myös pieniä lapsia. Vuoroin ollaan vieraissa ja yökyläilyäkin sitä mukaa mitä isommiksi lapset kasvaa. Raastoin hermoni ja kaiken oikeudentajuni verille eron tultua, lapset sairastivat, minä väsyin hermoromahdukseen saakka ja ketään ei kiinnostanut. Lopulta kyllästyin ja lakkasin kiusaamasta itseäni ja lapsia, ja muutin takaisin pk-seudulle kotikulmiltani. Apua verrattain harvoin tarvitsen, mutta nykyään on saatavilla paremmin kuin koskaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Mummeliisa
[QUOTE="väsynyt";26072560]Iski taas vaan niin paska fiilis, että pakko saada ulos. Olimme ristimässä ihanaa pientä tyttövauvaa. Siellä oli paljon välittäviä sukulaisia ja varsinkin innokkaita hoitajia.

Meilläkin on suku lähellä ja perhettä paljon. Mutta. Oma äitini ei halua hoitaa lapsenlapsia, on lapsensa kasvattanut. Vieläkin yksi 10-vuotias kotona. Isäni tekee vaativaa työtä, ja on harvoin käytettävissä. Anoppi on mieleltään vähän sekaisin, sekä fyysisesti huonokuntoinen. Joudumme käymään hänelle kerran viikossa ruokakaupassa, julkisilla kulkuvälineillä tunnin matkan päässä. Itku tulee, kun miettii, ettei kukaan ole halunnut auttaa meitä raastavan vaativan vauvavuoden aikana, vaikka ihan vieressä ovat. Hyvä jos edes kuukausittain näemme. Vaikea jättää lasta sellaiselle hoitoon, jota ei tunne, jos joskus vaikka pystyisikin.

Me ei käydä miehen kanssa missään ja siitä on tullut ihan normi. Lapsi on 1v 2kk ja kerran ollaan oltu yhdessä jossain pari tuntia. Silloinkin oli kiire kotiin, kun ei vieras isovanhempi pärjännyt lapsen kanssa.

On niin katkera ja surullinen olo. Olen niin sairaalloisen kateellinen niille, joilla isovanhemmat haluavat tulla auttamaan, muodostaa suhteen lapsenlapseen ja ottaa hoitoon, että vanhemmat saisi levähtää.[/QUOTE]

Meillä jossain määrin sama tilanne. Mun vanhemmat eivät ole enää elossa ja miehen vanhemmat asuvat niin kaukana että nähdään 2-3kertaa vuodessa. Lähellä olevat sukulaiset ja ystävät ovat kaikki joko pienten lasten vanhempia itsekin taikka sitte vuorotyössä. Jos tulisi joku tosi hätä niin toki sitte löytyy auttajia, mm anoppini kyllä matkustaa sitte meille, mutta siis tälläsessä normaaliarjessa jos haluamme lapset jonnekin hoitoon niin viemme joko MLL:n lapsiparkkiin tai palkkaamme kotiin lastenhoitajan. Oisko teillä tälläisiä vaihtoehtoja käytettävissä?
 
Meillä on kaksi lasta (6 v. ja 3½ v.) eikä lainkaan sukulaistukiverkkoja. Naapureista ja joistakin tuttavaperheistä on hätätapauksessa apua, mutta he eivät ole varsinaisesti kiinnostuneista vastavuoroisesta hoitosysteemistä koska heillä itsellään on aina tarvittessa sukulaiset hoitoapuna. Tähän mennessä olemme käyneet miehen kanssa vuorotellen kavereiden kanssa tuulettumassa. Kahdestaan emme oikeastaan kuuteen vuoteen olleen missään, mutta nyt kun pienempi lapsista on vähän rohkaistunut ja meillä parempi rahatilanne, tilasin MLL:n hoitajan meille ja hän oli tänään meillä 3h ja ensi viikollauudelleen kun menemme miehen kanssa kahdestaan konserttiin. Ajattelin tästä lähtien maksaa kerran kuussa meille illan ulkona jotta saamme hetken aikaa kahdestaankin.
 
On. Eniten surettaakin se kaikki, mistä lapseni jää paitsi. Mieheni on samanlaisesta tilanteesta lapsena 'kärsinyt' ja on pperheen puuttumisesta usein jopa masentunut.

Ap
 
[QUOTE="vieras";26073026]Meillä on kaksi lasta (6 v. ja 3½ v.) eikä lainkaan sukulaistukiverkkoja. Naapureista ja joistakin tuttavaperheistä on hätätapauksessa apua, mutta he eivät ole varsinaisesti kiinnostuneista vastavuoroisesta hoitosysteemistä koska heillä itsellään on aina tarvittessa sukulaiset hoitoapuna. Tähän mennessä olemme käyneet miehen kanssa vuorotellen kavereiden kanssa tuulettumassa. Kahdestaan emme oikeastaan kuuteen vuoteen olleen missään, mutta nyt kun pienempi lapsista on vähän rohkaistunut ja meillä parempi rahatilanne, tilasin MLL:n hoitajan meille ja hän oli tänään meillä 3h ja ensi viikolla uudelleen kun menemme miehen kanssa kahdestaan konserttiin :) Ajattelin tästä lähtien maksaa kerran kuussa meille illan ulkona siten että MLL:n hoitaja tulee jotta saamme hetken aikaa kahdestaankin.[/QUOTE]

Lisään että meilläkin se tilanne että äitini (joka olisi ollut ihana mummo ja hoitaja lapsille, on kuollut), isääni ei ole yhteyksiä ja miehen vanhemmat ovat aivan liian kaukana ja jo liian sairaita hoitamaan vilkkaita lapsia.
 
[QUOTE="aloittaja";26073049]On. Eniten surettaakin se kaikki, mistä lapseni jää paitsi. Mieheni on samanlaisesta tilanteesta lapsena 'kärsinyt' ja on pperheen puuttumisesta usein jopa masentunut.

Ap[/QUOTE]

Meillä siis sama tilanne mutta ja toki se ajoittain surettaa että lapsilla on niin vähän sukulaisia (ei esim. yhtään serkkua, ja miehen vanhempia tavataan 1-2 krt/v, Skypellä pidetään yhteyksiä) ympärillään mutta en halua/osaa masentua tilanteesta johon itselläni ei ole ollut osaa eikä arpaa enkä voi itse siihen vaikuttaa. Meillä on kuitenkin hyvä ydinperhe ja olen siitä valtavan kiitollinen. Sekään ei ole mikään itsestään selvyys että oma perhewen saa...
 
[QUOTE="aloittaja";26073049]On. Eniten surettaakin se kaikki, mistä lapseni jää paitsi. Mieheni on samanlaisesta tilanteesta lapsena 'kärsinyt' ja on pperheen puuttumisesta usein jopa masentunut.

Ap[/QUOTE]

Meillä siis sama tilanne mutta ja toki se ajoittain surettaa että lapsilla on niin vähän sukulaisia (ei esim. yhtään serkkua, ja miehen vanhempia tavataan 1-2 krt/v, Skypellä pidetään yhteyksiä) ympärillään mutta en halua/osaa masentua tilanteesta johon itselläni ei ole ollut osaa eikä arpaa enkä voi itse siihen vaikuttaa. Meillä on kuitenkin hyvä ydinperhe ja olen siitä valtavan kiitollinen. Sekään ei ole mikään itsestään selvyys että oma perheen saa...
 
kuulostaa NIIN harmillisen tutulta. Itse kun olin lapsi niin oltiin usein mummolla ja papalla ja tykättiin hirmuisesti viettää aikaa siellä. Nyt aikuisenakin isovanhemmat ovat kovin läheisiä ja soitellaan viikottain ja käydään usein kylässä. Omat vanhempani eivät ole juurikaan kiinnostuneita lapsen lapsistaan ja harmittaa kovasti mistä kaikesta lapset jää paitsi. kateellisena kuuntelen kun muut puhuvat kuinka äiti ja isä auttavat heitä. Olen kuitenkin asian kääntänyt niinpäin, että vanhempani he siinä häviävät. Ja ei lapseni vaikuta asiasta olevan moksiskaan. Mutta rankkaa on ollut, etenkin kun erosin ensimmäisestä miehestäni. Silloin koin olevani niin yksin. Silloin kaipasin sitä, että joku olisi auttanut lastenhoidon kanssa, mutta selvisin siitäkin ja vanhempi poikani on jo 9v.
 
Ymmärrän kyllä tunteen, itselle tulee joskus samanlainen fiilis, kun näkee ja kuulee ihania sisaruussuhteita. Minulla ei ole sisaruksia. Mutta sitten taas mennään eteenpäin ja elämä on mukavaa. Voimia ap:lle, hyvä on, jos on ajatuksia siitä, että puolison kanssa voisi viettää enemmän aikaa. Kannattaa käyttää vaikka juuri ne illat hyväksi, istua koneella vaikka vähän harvemmin. Se on kuin panisi rahaa pankkiin! Itsekin pitäisi tehdä niin vähän useammin...
 
Niin tuttu tilanne meilläkin. isovanhemmat ei vain ole kiinnostunut lapsen lapsistaan. Me ollaan palkattu väestöliitosta hoitaja kerran kuussa ja saadaan miehen kanssa vapaata. Lapset tykkää kovasti hoitajasta, on jo eläkeikäinen. Nyt ollaan huomattu, että mummoja vähän ottaa päähän kun lapset puhuvat vaan tästä hoitajasta ja mitä kivaa ovat hänen kanssaan tehneet. Luulen, että meillä ne on isovanhemmat jotka menettää jotain eli vanhana lastenlasten avun.
 
Eikös yleensä jokainen itse hoida lapsensa? Itselläni ollut äiti ja anoppi lähellä, mutta heti ensimmäisestä ilmoittivta jo hoitaneen omat lapsensa. En kyllä mihinkään apua kaipaakaan, helpiksi ole lapseni opettanut säännöllisellä rytmillä.
 
[QUOTE="vieras";26073216]Niin tuttu tilanne meilläkin. isovanhemmat ei vain ole kiinnostunut lapsen lapsistaan. Me ollaan palkattu väestöliitosta hoitaja kerran kuussa ja saadaan miehen kanssa vapaata. Lapset tykkää kovasti hoitajasta, on jo eläkeikäinen. Nyt ollaan huomattu, että mummoja vähän ottaa päähän kun lapset puhuvat vaan tästä hoitajasta ja mitä kivaa ovat hänen kanssaan tehneet. Luulen, että meillä ne on isovanhemmat jotka menettää jotain eli vanhana lastenlasten avun.[/QUOTE]

Itse sinä vanhempasi hoidat, eikä lapsesi.
 

Uusimmat

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa