M
"mä"
Vieras
okei siis tarina olis toooosi pitkä meidän elämästä, mutta nyt viimeisimpänä mä oon ihan rikki. Onneksi neljä ihanaa lasta kannattelee minua ja se kaikki mitä kahdessa kymmenessä vuodessa on rakennettu myös maallista mammonaa.
Kuvittelin, että voin antaa anteeksi rakkauden voimalla syrjähypyn, mutta ei, se ei näytä olevan mahdollista, ei ainakaan helppoa.
Ukko riiustanut alkuvuoden työpaikkansa sihteerin kanssa. Tämä eukko tehnyt ehdotuksen ainakin jo viime syksynä, silloin ukko vielä kieltäytyi, mutta nyt sitten ehdottanut itse onko tarjous vielä voimassa ja siitä se sitten alkuvuonna läks...
En jaksanut ja halunnut itse kysyä ja sanoa vaikka hyvin tiesin jo ekasta panosta... että nyt on menty rajan yli. Lopulta ukko tuli töistä fritsu kaulassa, siis liki nelikymppinen mies FRITSU kaulassa kotiin töistä keskellä kirkasta päivää... teinikin hiukan katteli ja ihmetteli. Plääh no siitä se sit mun romahdus alko kun molemmat ihan virallisesti tiesi ja siinä samassa selvis lapsille, ihan omaa tyhmyyttään ukko prkl. noh sanoi sit olevansa niiiiin rakastunut toiseen (nuorempi kahden lapsen, vielä todella pienten, yksinhuoltaja)
No mä sit lopulta päätin taistella... nyt en vaan enää tiedä, luottamus ei palaa sitten millää. Jokainen miehen työpäivä on tuskaa, vannonut että elää ja rakastaa ja yrittää vain ja ainoastaan perheelleen, mutta... ei kadu tekoaan, ei anteeksipyyntöä ei mitään
Onko liikaa vaadittu, mä tekisin mitä vaan tän kaiken eteen, mutta en tiedä pystynkö kohta, kun tuntuu, että minusta tehdään syyllistä. En halua roikkua
Kiitos jos jaksoit lukea vuodatukseni...
Kuvittelin, että voin antaa anteeksi rakkauden voimalla syrjähypyn, mutta ei, se ei näytä olevan mahdollista, ei ainakaan helppoa.
Ukko riiustanut alkuvuoden työpaikkansa sihteerin kanssa. Tämä eukko tehnyt ehdotuksen ainakin jo viime syksynä, silloin ukko vielä kieltäytyi, mutta nyt sitten ehdottanut itse onko tarjous vielä voimassa ja siitä se sitten alkuvuonna läks...
En jaksanut ja halunnut itse kysyä ja sanoa vaikka hyvin tiesin jo ekasta panosta... että nyt on menty rajan yli. Lopulta ukko tuli töistä fritsu kaulassa, siis liki nelikymppinen mies FRITSU kaulassa kotiin töistä keskellä kirkasta päivää... teinikin hiukan katteli ja ihmetteli. Plääh no siitä se sit mun romahdus alko kun molemmat ihan virallisesti tiesi ja siinä samassa selvis lapsille, ihan omaa tyhmyyttään ukko prkl. noh sanoi sit olevansa niiiiin rakastunut toiseen (nuorempi kahden lapsen, vielä todella pienten, yksinhuoltaja)
No mä sit lopulta päätin taistella... nyt en vaan enää tiedä, luottamus ei palaa sitten millää. Jokainen miehen työpäivä on tuskaa, vannonut että elää ja rakastaa ja yrittää vain ja ainoastaan perheelleen, mutta... ei kadu tekoaan, ei anteeksipyyntöä ei mitään
Onko liikaa vaadittu, mä tekisin mitä vaan tän kaiken eteen, mutta en tiedä pystynkö kohta, kun tuntuu, että minusta tehdään syyllistä. En halua roikkuaKiitos jos jaksoit lukea vuodatukseni...
