voispa melkein alkaa oksentamaan

UUTISET


Uutiset
Ulkomaat
Espanjalaismiestä syytetään äitinsä surmaamisesta, paloittelusta ja syömisestä

Tänään klo 5:57
Espanjalaismiehen epäillään surmanneen äitinsä Madridissa vuonna 2019.
Syytetty Alberto Sanchez oikeudessa Madridissa 21. huhtikuuta. FERNANDO ALVARADO, EPA/AOP
Espanjalaismiestä syytetään BBC:n mukaan oikeudessa Madridissa 66-vuotiaan äitinsä surmaamisesta, paloittelusta ja ruumiin osien syömisestä.
Poliisi löysi paloitellun ruumiin uhrin asunnosta Madridista vuonna 2019.
Syytetty oli espanjalaismedioiden mukaan entuudestaan poliisille tuttu äitiinsä kohdistamansa väkivallan vuoksi.


melkoisia hirviöitä maa päällään kantaa
Uhrin ystävä oli ilmaissut poliisille huolensa, ja tämän vuoksi poliisi meni uhrin asuntoon.
Uhrin ruumiin osia löytyi ympäri asuntoa ja niitä oli myös säilötty muovirasioihin. Joitakin ruumiinosia oli El Mundo -lehden mukaan valmiina kypsennystä varten.
Syytetty oli rikoshetken aikaan 26-vuotias. Hän oli tuolloin espanjalaismedioiden mukaan myöntänyt kuristaneensa äitinsä, syöneensä joskus tämän ruumiinosia ja antanut niitä joskus koiralle.
Oikeudessa syytetty sanoi, ettei muista ruumiin paloittelua eikä syömistä.
Syytetty on tiettävästi kärsinyt persoonallisuushäiriöistä sekä käyttänyt huumeita ennen pidätystään.
 
  • Surullinen
Reactions: Elena777

Yhteistyössä