Voisko palstan mustat myöntää olleensa väärässä Trumpin suhteen

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Kiitos mainio vertaus jonka kaikki muut ymmärtävät paitsi nuo kaksi meuhkaajaa. Noh, eilen vielä pyydettiin, etten poistuisi mutta kyllä tämä nyt menee niin överiksi, että huh huh näiden kahden kohdalla.

Koko maailman lehdistö jo kertoo että Powell on sanottu irti Trumpin joukoista, mutta nämä eivät vieläkään usko asiaa. Vaikka tieto tulee repujen ytimestä.

Ikivanha totuus on että uskovaisten kanssa ei voi keskustella tai väitellä koska mitkään tosiasiat eivät uppoa heihin. Vaikka tieteellistä faktaa löytyy
Missä mä olen sanonut ettei häntä ole erotettu?
 
vierailija
Mitä tämän ”uutisen” on tarkoitus tarjota lukijalleen?

”Trump ei ole ainoastaan kärsinyt katastrofaalista poliittista tappiota. Hän kärsii selvästi myös syvästä emotionaalisesta kriisistä. Tämä käytös on jopa epävakaampaa kuin tavallisesti. Kansan kielellä: hän on sekaisin.”

Millä perusteella hän on sekaisin/emotionaalisessa kriisissä?
Millä tavoin Trumpin käytös on epävakaata?

”Luonnollisesti muutos Trumpin käytöksessä ei jäänyt huomaamatta. Kriitikot, koomikot ja ulkomaalaiset tarkkailijat ovat kaikki arvuutelleet presidentin mielentilaa.”

Mutta tämä jutun kirjoittanut ihminen päätti ihan itse analysoida Trumpin mielentilan vaikka hänen todistajat: kriitikot/koomikot ja ulkomaalaiset tarkkailijat vasta arvuuttelevat presidentin mielentilaa.

Näihin tällaisiin uutisiin on jo niin tottunut, että näille nauraa melko makeasti. Voin vain kuvitella miten happama ilme naamallaan tämä iltalehden mielipide on kirjoitettu.
Ei kukaan arvuuttele Trumpin epävakautta. Onhan se näkynyt jo 4 v sitten. Fanit tietysti katsoo oranssisten sormien läpi ;)
 
vierailija
Hieno ketju. Tuhat viestiä jankkausta, mutta sinällään sekin on halpa hinta tuloksesta: Tämä vastapuolikaksikon höpinöistä ei kannata välittää enää mitään. Mutta, koska he ovat tämän palstan ydintä, niin kannattaa vetää johtopäätökset: Get away, get away your my getaway.... (MAXX)

Maxx - Get A Way (Official Video) - YouTube

Toisaalta tosiaan lohdullista, että niin paljon meitä "vierailijoita", joiden kanssa voisi ihan keskustella asioistakin.
 
vierailija
Onnittelut fiksulle harmaalle. Rikoit tonnin

Toinen kattila jo hyppeleekin hellalla *pokss pokss*
Huh huh. Yli tuhat viestiä kolmessa vuorokaudessa. Enpä olisi arvannut kun vähän tsoukkiluonteisesti torstaina provoilin aiheesta. Mutta suurimmat uskonsoturit saapuivat tänne puolustamaan sankariaan sinnikkäästi. He kävivät taisteluun QAnon-pohjaisella propagandalla ja pysyivät sinnikkäästi sanomisissaan. Nyt hetkeksi laantui ulina kun QAnon-tuomari heitettiin jopa Trumpin tiimistä pois.

Mutta ei epäilystäkään, etteikö sama inttäminen jatku muista vastaavista aiheista. Ajatelkaa, miten raskasta elämää kun perustotuuksiakin joutuu koko ajan uudelleen todistelemaan.

Tosiaan miten olis jos alettais jauhaa täällä seuraavista asioista:

Kuussakäynti on huijausta

Maa on litteä

Rudy Giuliani... eikun siis Joe Biden on lapsia raiskaava liskoihminen

Juutalaisten kansanmurha Natsi-Saksassa ei ole totta (Tämän kiistäminen on kai rikos, mutta tässä tämä nyt vain parodisena esimerkkinä. Enkä tiedä onko se Suomessa rikos, mutta monessa maassa on.)

Suomi on jalkapallon hallitsena maailmanmestari. (Paskapuhetta, että Suomi ei päässyt kisoihin. Pääsi ja jopa voitti. Näin jopa youtubesta videon jossa Mörkö-Marko ratkaisi homman Suomelle)

Älkää olko lampaita, ajatelkaa itse! Kyseenalaistakaa kaikki!

Ja nyt on aikaa kyseenalaistaakkin, koska en mä viitti tonne ulos lähtee, koska saattaapi hyvin olla että siellö mamut raiskaa mut alta aikayksikön.
 
Repesin :D Sä olet hyvä tässä!
 
vierailija
Kaikki muu olikin salalittohuumoria, paitsi viimeinen

Mamuseuduilla sattuu ja tapahtuu
No ei oteta sitä hommaa tähän ketjuun, koska sitten alkais pata porisemaan jo liikaa.

Tässä vitsi: Mitä yhteistä on sanapareilla teekkari/alkoholi ja persu/ma mu.

Kun teekkari on koulussa, se puhuu vain ryyppämisestä. Kun se ryypää, se puhuu vain koulusta.
Kun persu on IRL, se haluu mamut ulos. Kun se on palstalla, se haluu mamut joka ketjuun.
 
Jaa se olikin Lissu joka vielä linkitti vielä jotain. Olet niin kova peukuttelija ja hyville vastakommenteille röhönauraja, etten näe teissä oikein mitään eroa
Olet muuten ensimmäinen ihminen joka kuvaa nauruani röhönauruksi...ja mä en ymmärrä tuota peukuttamispakkomiellettä sulla ja jollakin toisella? Mitäpä jos pyytäisit ylläpidolta niiden poistamista, jos noin häirii?
 
Veikkauksia löytääkö Powell todisteet Hugo Chávezin osuudesta vaalivilpiin?

( tiedotustilaisuudessa näin kertoi?)

Lissu vois avata tätä juttua meille muille
Sidney Powell jatkaa edelleen Dominion keissin parissa mutta keissi on ilmeisesti erotettu team Trumpista. Ilmeisesti käytännön syistä?

Oon duunissa, palataan.(y)

Ohi, meni väärälle, vastaan myöh. (y)
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
No ei oteta sitä hommaa tähän ketjuun, koska sitten alkais pata porisemaan jo liikaa.

Tässä vitsi: Mitä yhteistä on sanapareilla teekkari/alkoholi ja persu/ma mu.

Kun teekkari on koulussa, se puhuu vain ryyppämisestä. Kun se ryypää, se puhuu vain koulusta.
Kun persu on IRL, se haluu mamut ulos. Kun se on palstalla, se haluu mamut joka ketjuun.
Hmm, ei pidä sisällyttää mamu -sanaa, se on niin hyvä täky ;)
 
vierailija
="Elena777
Olet muuten ensimmäinen ihminen joka kuvaa nauruani rö höna uruksi...ja mä en ymmärrä tuota peukuttamisp akk omi ellettä sulla ja jollakin toisella? Mitäpä jos pyytäisit yll äpid olta niiden po ista mista, jos noin häirii?==

Sinähän olet kuin ar cees heen o s u-ttu ka rhhuemo :eek:

Näyttäähän tämä : laugh : rröh ön aurulta. Ja itse peu kut telet kokoajan tr umppi mielisiä mu stia, lähinnä Lissua

Per ään kuu lut an sinulta syv äise väi syyttä, en aio pyytää mitään p ois tam ista ken enkä än tuo tokseen liittyen
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
talla
@Elena777
="Elena777
Olet muuten ensimmäinen ihminen joka kuvaa nauruani rö höna uruksi...ja mä en ymmärrä tuota peukuttamisp akk omi ellettä sulla ja jollakin toisella? Mitäpä jos pyytäisit yll äpid olta niiden po ista mista, jos noin häirii?==

Sinähän olet kuin ar cees heen o s u-ttu ka rhhuemo

Näyttäähän tämä : laugh : rröh ön aurulta. Ja itse peu kut telet kokoajan tr umppi mielisiä mu stia, lähinnä Lissua

Per ään kuu lut an sinulta syv äise väi syyttä, en aio pyytää mitään p ois tam ista ken enkä än tuo tokseen liittyen
Huuh huh huh

Pitipä muokata 15x ennen läpimenoa joten nikki jäi
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777

Yhteistyössä