V
"vennu"
Vieras
Kun pitäis saada purkaa jollekin tätä kaikkea
Mä oon ollut ikuisuuden yksin, ja sitten yhtäkkiä elämääni tuli mies joka sai mut jo melkein rakastumaan itseensä. Mä olin onneni kukkuloilla ja luulin jo tavanneeni sen oikean, kunnes tulikin kylmä suihku niskaan ja mun sydän särkyi.
Mä olin niin rikki siitä kaikesta, erosta ei ollut varmaan kulunut edes vuorokautta, kun jo huomasin kirjoittelevani erään miehen kanssa facessa. Ei mulla ollut mitään sen kummempia taka-ajatuksia tai mitään, halusin vaan unohtaa kaiken tapahtuneen ja tuo mies ja ne keskustelut vei mun ajatuksia pois.
Vaan ne keskustelut on jatkuneet nyt joka päivä. Laastari on toiminut, en enää juuri ajattele tapahtunutta, vaan päinvastoin tuota uutta tuttavuutta. En voi sanoa olevani ihastunut, mutta odotan noita juttutuokioitamme ja jotenkin kaipaan hänen seuraansa. Meillä on paljon yhteisiä asioita, ja ollaan niin hyvin samoilla linjoilla toistemme kanssa, että kun toinen aloittaa lauseen, toinen sen lopettaa. Miehen puolelta oon aistivinani hienoista ihastumistakin ehkä, ja kyllähän se pikkuisen tuntuu hyvältä, sen mitä asiaa uskallan ajatella.
Mutta se, että mä en uskalla heittäytyä tähän yhtään mitenkään. Mun sydän on edelleen täysin paskana, ja kun oon sen saanut nyt jotenkin kaavittua kasaan, en todellakaan uskaltais sitä uudelleen altistaa samalle. En uskalla ajatella yhtään mitään, tiedän että oon ihan satavarma että tässäkin käy huonosti taas. Mutta en halua ajatella ja analysoida sen kummemmin, ehkä jos en ajattele mitään, mitään pahaa ei tapahdukaan?
Tää tilanne on jotenkin kamala ja ihana yhtäaikaa
En uskalla heittäytyä, en uskalla tuntea enkä uskalla ajatella että mies tykkäisi musta. Vaikka pakkohan sen on tykätä, ei se muuten mun kanssa yökaudet ois mesessä.
Saisko jotain viisaita sanoja, pliis?
Mä oon ollut ikuisuuden yksin, ja sitten yhtäkkiä elämääni tuli mies joka sai mut jo melkein rakastumaan itseensä. Mä olin onneni kukkuloilla ja luulin jo tavanneeni sen oikean, kunnes tulikin kylmä suihku niskaan ja mun sydän särkyi.
Mä olin niin rikki siitä kaikesta, erosta ei ollut varmaan kulunut edes vuorokautta, kun jo huomasin kirjoittelevani erään miehen kanssa facessa. Ei mulla ollut mitään sen kummempia taka-ajatuksia tai mitään, halusin vaan unohtaa kaiken tapahtuneen ja tuo mies ja ne keskustelut vei mun ajatuksia pois.
Vaan ne keskustelut on jatkuneet nyt joka päivä. Laastari on toiminut, en enää juuri ajattele tapahtunutta, vaan päinvastoin tuota uutta tuttavuutta. En voi sanoa olevani ihastunut, mutta odotan noita juttutuokioitamme ja jotenkin kaipaan hänen seuraansa. Meillä on paljon yhteisiä asioita, ja ollaan niin hyvin samoilla linjoilla toistemme kanssa, että kun toinen aloittaa lauseen, toinen sen lopettaa. Miehen puolelta oon aistivinani hienoista ihastumistakin ehkä, ja kyllähän se pikkuisen tuntuu hyvältä, sen mitä asiaa uskallan ajatella.
Mutta se, että mä en uskalla heittäytyä tähän yhtään mitenkään. Mun sydän on edelleen täysin paskana, ja kun oon sen saanut nyt jotenkin kaavittua kasaan, en todellakaan uskaltais sitä uudelleen altistaa samalle. En uskalla ajatella yhtään mitään, tiedän että oon ihan satavarma että tässäkin käy huonosti taas. Mutta en halua ajatella ja analysoida sen kummemmin, ehkä jos en ajattele mitään, mitään pahaa ei tapahdukaan?
Tää tilanne on jotenkin kamala ja ihana yhtäaikaa
Saisko jotain viisaita sanoja, pliis?