Voisitko mennä saunaan pariskunnan kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja .......
  • Ensimmäinen viesti
.......
Olin viettämässä iltaa kolmestaan kahden kaverini kanssa. Nämä siis seurustelevat keskenään. Ensinnäkin oli virhe mennä mukaan illanviettoon, koska tunsin koko ajan olevani ylimääräinen kolmaspyörä.

Myöhemmin nää kaksi halus lämmittää saunan ja minut pyydettiin mukaan kysymällä "Siis tuleeks Mirva meidän kanssa?"
Ymmärsin olla menemättä saunaan ja hengailin yksinäni pari tuntia, kun toiset saunoivat.

Oon kyllä molempien kaveri ja tunsin molemmat ennen kuin alkoivat seurustelemaan. Olisin ehkä voinut mennä saunaan jos oltais kaikki oltu vain kavereita. Nyt ajatus tuntui tosi kiusalliselta, kun toiset on yhdessä. Ajattelin, että mua ei tosiaankaan kaivata mukaan saunomaan, kun nää kaksi haluaa kuitenkin olla siellä kahdestaan, minkä kyllä ymmärrän. Silti oli törkeää jättää minut yksin pariksi tunniksi.
 
Ap.
Olin viettämässä iltaa kolmestaan kahden kaverini kanssa. Nämä siis seurustelevat keskenään. Ensinnäkin oli virhe mennä mukaan illanviettoon, koska tunsin koko ajan olevani ylimääräinen kolmaspyörä.

Myöhemmin nää kaksi halus lämmittää saunan ja minut pyydettiin mukaan kysymällä "Siis tuleeks Mirva meidän kanssa?"
Ymmärsin olla menemättä saunaan ja hengailin yksinäni pari tuntia, kun toiset saunoivat.

Oon kyllä molempien kaveri ja tunsin molemmat ennen kuin alkoivat seurustelemaan. Olisin ehkä voinut mennä saunaan jos oltais kaikki oltu vain kavereita. Nyt ajatus tuntui tosi kiusalliselta, kun toiset on yhdessä. Ajattelin, että mua ei tosiaankaan kaivata mukaan saunomaan, kun nää kaksi haluaa kuitenkin olla siellä kahdestaan, minkä kyllä ymmärrän. Silti oli törkeää jättää minut yksin pariksi tunniksi.
Pointtina oli siis se, että oonko jotenkin rajoittunut kun en halunnut heidän kanssaan saunaan vain siksi kun he ovat yhdessä? Ajattelin jotenkin, että he haluavat olla siellä saunassa alasti kahdestaan. Jos mukana olisi ollut joku neljäs, niin olisin voinut mennä, koska silloin ei jotenkin olisi tuntunut niin kiusalliselta.

Voisitteko te mennä vastaavassa tilanteessa mukaan kylpemään?
 
Ap.
Tän vierailun jälkeen ymmärrän entistä paremmin, miksi kukaan ei halua hengailla vastarakastuneiden parien kanssa. :D Tai ainakin pitää olla sit isommalla porukalla viettämässä aikaa.
 
Ap.
[QUOTE="Vieras";26505051]Jos kutsuu vieraita niin ei silloin isäntäväki lähe moneksi tunniksi saunoo .[/QUOTE]

Näinhän sitä luulis. Minuakin vielä pyydettiin mukaan sellaisella sävyllä, että oikeasti mua ei kaivattu mukaan. Ei sillä, en olisi muutenkaan välttämättä halunnut mennä.
 
Kuule, aika tökerö isäntäpariskunta sulle sattui.

Tuollainen saunomis-juttu olisi pitänyt sopia etukäteen. Mä (esimerkiksi) en halua saunoa kaverilla. Ja jos saunon, saunon kotona ja silloinkin kaikkein mieluiten ihan yksin. Toki yleensä ensin lasten kanssa ja sitten jään yksin lauteille nautiskelemaan ja rentoutumaan ja mies kuivattelee lapset ja laittaa iltapalan... Saunomisen jälkeen en edes jaksa yleensä seurustella vaan haluan vain nauttia rennosta olosta. Joten ei kiitos, en halua saunoa kaverilla.

En koskaan osallistu illan veittoihin, joihin liittyy saunominen. Hassua, sillä nuorempana olen saunonut missä milloinkin ja milloin minkäkinlaisen porukan seurassa. Nykyisin vain miellän saunomisen sellaiseen rentoutumiseen ja hiljaisuuteen -ja omaan aikaan :)
 
"nana"
kyl sen kuulee ja vaistoaa jos on oikeesti vähän ei toivottu saunaseuralainen. Fiksuinta olis ollu et kaveris olis sanonu et mennää me naiset eka yhdessä ja sit mä voin mennä viel vähäks aikaa "peten" kanssa jos kerta kahdestaa halusivat olla. Itse en enää mee ollenkaa kolmanneks pyöräks vaikka kuin joku pyytäis koska vastarakastuneet on tolloimpia ihmisiä ja kyttäytyvät tosi tyhmästi muita kohtaan. Ja joo onhan sitä itekki oltu vastarakastuneita mut silti! Sekasaunat on muuten ihan ok kaveriporukassa tai niin et kaikil on parit eikä kukaa oo ylimääränen
 
Siis ylipäänsä voin toki saunoa pariskunnan kanssa, jos molemmat on mut halukkaita ottamaan mukaan, molemmat mulle tuttuja ja asetelma sellainen, että minäkin olen tervetullut. Tuollaista toimintaa kuin aloittajalla, pitäisin ihan tökerönä. Vastarakastuneet parit on kyllä oikeasti joskus ihan kamalia, onneksi sellaisia ei lähipiirissä ole vuosikausiin enää ollut :p
 
En ole koskaan ollut sekasaunassa, mutta ei mulla periaatteessa ole mitään sellaista vastaankaan. Jos olisi tietynlainen porukka ja ilmapiiri niin varmaan voisin mennäkin. En kyllä tuossa kuvailemassasi tilanteessa, jossa et selvästikään ollut tervetullut saunomaan. Todella epäkohteliasta ja inhottavaa käytöstä kavereiltasi kutsua sinut ensin kylään ja mennä sitten pariksi tunniksi saunomaan. Olisivat pitäneet kahdenkeskisen iltansa joskus toiste.
 
"vieras"
Jos kyseessä on joku pidempi yön tai viikonlopun yli kestävä kyläily ni mä en näe sitä pahana asiana, että pariskunta saunoo pari tuntia ja vieras on yksin. Kai mä olen sitten vähän outo.
 
"tii-"
No en ehkä kolmanneksi pyöräksi olisi mukaan halunnut, vaikka muuten en vastusta sekasaunomista. Aika tökeröä pariskunnalta saunoa parituntia, itse olisin ehkä käynyt jonkun max. puoli tuntia saunassa ettei toisen tartte pitkään yksin olla (paitsi jos tietäisin että sillä on vaikka joku tunnin tv-ohjelma jonka haluaa katsoa rauhassa).
 
rietas
Voisin mennä ja olen mennytkin, mutta tuossa tapauksessa en tietenkään, jos jo kysyjän äänensävy paljastaa, ettei haluta oikeasti kutsua mukaan. Ja tuossa tilanteessa se on kyllä todella tökeröä, jumittaa kaksistaan saunaan ja jättää vieras omilleen.
 
vierailija
Minulle kävi sillee, et olin menossa kaverin luokse. Kysyin sopiiko hänelle ja hänen avopuolisolle, jos käyn heidän ulkosaunassa? Olen mies ja ikää on siinä neljänkympin kohdilla. Olen sinkku. Nainen vastasi viestillä. Kolmestaan voisimme mennä, kun hänainakin haluaisi myös saunaan! Panikoin ja viestitin jotain vastausta paniikissa. Nainen laittoi jälleen viestiä, että on hän muidenkin miehen kavereiden kanssa käynyt saunoo. Joo yritin selitellä ja kaarella, että juuri hänen tulo saunaan on sillee kiusallista, että tiedän että hänen näkemisensä suihkussa saunan lasioven lävitse aiheuttaa aivan 100% varmuudella minulle seisokin! Olemme aikaisemmin avoimesti puhuneet vehkeistä. Sattumalta kullini on viitisen senttiä hänen miehen vehjettä lyhyempi. En minä siitä pituudesta itse välitä. Kenties päin vastoin kiihotun jos livenä näkee viitosen pidemmän varren. Sheivaan alapääni ja olen sheivannut 15- vuotta. Voin esimerkiksi käydä yleisissä saunoissa ja ei siinä. Minulla ei seiso tietenkään miesten saunassa. Lisäksi tämä kaverini nainen on super nätti. Vaalea a kupin tisut juuri sellaisista pidän. Itseäni tyydytän niin ajattelen usein, että olen heidän kolmas pyörä. Nussiessani juuri se saa minut tulemaan kun vuoroin pannaan.
 

Yhteistyössä