Voisiko sittenkin olla diabetes?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja FANG-ANN-75
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

FANG-ANN-75

Aktiivinen jäsen
17.06.2004
6 695
1
36
Olen siis 33v. Niin kauan kuin muistan olen kärsinyt verensokerin heittelystä. Esim: kun opiskelin niin saatto sokeri laskea niin että vapisin ja olo kuin leijuisi. Kävelin koulun käytävää kuin sumussa sellaisella hetkellä ja tuli epätodellinen olo ja ajatukset meni sekaviksi. Tiedostin silti mitä tapahtuu ja sitten lainasin rahaa välipalaan(jos ei itel ollut) tai vedein edes sokrupalan nassuun.
Kun poika alkoi syksyllä eskarin saattoi multa jäädä lounas väliin kun lähin sitä hakeen klo 12. Pääsin hädintuskin raput alas kun olo heikkeni taas vapinaan asti. Oli pakko palata tekeen mukaan leipää.
Aina ollut samaa, jos en syö hyvin ja säännöllisesti niin alkaa vapina, heikko olo ja lopulta menen ihan vetkuksi ja pahimmillaan alkaa ajatukset ja tajunta meneen huonoksi. Aina olen tajunnut vielä ajoissa hankkia jotain suuhun onneksi ja se helpottaa jossain vaiheessa.

Aatonaattona oli joulukiireitä ja minä söin vain lounaaksi muutaman verilätyn ja päivälliseksi en mitään ruokaa. Muuten vaan leipää ja mehua. Sanoinkin miehelle etten tule pärjään tuolla ruualla ja niin siinä taas kävi :( vapinaa, heikko olo jne.

Kummassakin raskaudessa on tehty sokerirasituskoe oman painon takia(mulla ollut vuosia lievää ylipainoa) ja lasten suuren koon takia. Kokeet hyvät kummastakin!

Voisiko SILTI olla diabetes? Voiko niin käydä ettei muka testeissä näy. Vuosikaudet ollu tätä samaa, ehkä n. 15v ajan? Aina tiedän jo etukäteen miten käy jos en syö hyvin.

Kokemusta? Tietoa? Mietin et onko mitään mahkua päästä omalääkärin kautta testiin vai sanooko vaan et noo kyl se siitä. Eihän raskaudenkaan aikana mitn ollu. ???

Ps. Äidilläni on 2 tyypin diabetes jos siitä mitään apua tässä.
 
Paha sanoa. Luulis että olisi näkynyt raskausaikana. Ei sulla muita oireita ole, janoa, tiheää pissaamisen tarvetta, väsymystä? Siis jos puhutaan 1-tyypistä.

Mun miehellä on kans vähän sama ongelmaa, sen pitää saada sapusakaa paljon tiheämmän kuin mun. Mä voin hyvin olla vaikka koko päivän syömättä... :whistle: Et yksilöllisiä erojakin on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ammattilainen:
Paha sanoa. Luulis että olisi näkynyt raskausaikana. Ei sulla muita oireita ole, janoa, tiheää pissaamisen tarvetta, väsymystä? Siis jos puhutaan 1-tyypistä.

Mun miehellä on kans vähän sama ongelmaa, sen pitää saada sapusakaa paljon tiheämmän kuin mun. Mä voin hyvin olla vaikka koko päivän syömättä... :whistle: Et yksilöllisiä erojakin on.

Janoa ei oo. Nuorempana juoksin pissalla öisinkin MONTA kertaa :O mutta opetin itteni pois siitä. Väsymystä...ei oikeestaan.

Alkuperäinen kirjoittaja Rinsessa-Ryysynen:
No ei voi vaan pikemminkin insuliinin liikatuotantoa! Jos sulla olisi hoitamaton diabetes, sokerit NOUSISI, ei laskisi.

Eikö ne sokerit just laske kun on ollut pitkään syömättä? ja sitten nousee kun syö. Verikokeessa sokeriarvot on kyllä koholla
 
Alkuperäinen kirjoittaja EJK:
Mistä sinä oletat, että sokerit laskee silloin kun tulee huono olo?

Siitä, kun se tulee aina kun olen syömättä tai syönyt huonosti. Ja auttaa kun syö. Mutmut öö...oon nyt ihan pihalla. Niin kuin tuo yksi sanoi et pikemminkin kuulostaa et insuliinia on liikaa kun tarve syyä et saa paremman kunnon. Vai? Äh, emmä tiiä.
 
En mä usko että tuo on mitään vaarallista, mulla siis sama juttu. Pitää vain muistaa syödä säännöllisesti niinkuin kaikkien pitäis muutenkin syödä, että keholla on koko ajan energiaa käytettävänään. ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja FANG-ANN-75:

Niin, siis jos on hoitamaton diabetes niin silloinhan sokerit ovat koholla. Mutta sitten, kun on kyse hypoglykemiasta niin diabeetikoilla on vaara joutua koomaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
En mä usko että tuo on mitään vaarallista, mulla siis sama juttu. Pitää vain muistaa syödä säännöllisesti niinkuin kaikkien pitäis muutenkin syödä, että keholla on koko ajan energiaa käytettävänään. ;)

Mulle vaan jotkut naureskelee kun en voi kauaa olla syömättä ja aina kellon kaa liikenteessä suurpiirtein :laugh: :D ettei vaan jää ruoka väliin :whistle: . Olis kiva tietää onko jotain vialla että muutkin ymmärtäis. En vois ainakaan selviytyjiin osallistua :kieh:

Alkuperäinen kirjoittaja EJK:
Alkuperäinen kirjoittaja FANG-ANN-75:
Alkuperäinen kirjoittaja EJK:
Mistä sinä oletat, että sokerit laskee silloin kun tulee huono olo?

Siitä, kun se tulee aina kun olen syömättä tai syönyt huonosti. Ja auttaa kun syö. Mutmut öö...oon nyt ihan pihalla. Niin kuin tuo yksi sanoi et pikemminkin kuulostaa et insuliinia on liikaa kun tarve syyä et saa paremman kunnon. Vai? Äh, emmä tiiä.

Niin, siis jos on hoitamaton diabetes niin silloinhan sokerit ovat koholla. Mutta sitten, kun on kyse hypoglykemiasta niin diabeetikoilla on vaara joutua koomaan.

Ei kait koomaan voi joutua ilman insuliinia tai diabeteksen tablettilääkitystä!:o Siis sokerit voi kyllä laskea tosi matalalle josta tulee sitten heikotus ja se korjaantuu kun syö jotain.
 
Yhteistyössä