Aikuistyypin diabetes on tyypillinen elintasosairaus ja usein sen saa kuriin jo ruokavalioremontilla ja liikunnalla. Ymmärtääkseni insuliinia ei läheskään aina tarvitse piikittää.
Puolisollani on diabetes, tosin ykkönen eikä se vaikuta elämään mitenkään erityisesti, viihteellä kävimme normaalisti ennen lapsen syntymää -tietenkin hänen täytyy muistaa laskea insuliiniannokset. Vain kerran alkoholi laski verensokeria niin, että hän oli aamulla sekava.
Alhaisesta verensokerista kärsiessään henkilö ei enää ehkä reagoi normaaliin puheeseeen tai ymmärrä kärsivänsä siitä. On tärkeää saada hänet ottamaan jotain sokeripitoista ja nopeasti vaikuttavaa, esim. tuoremehu on hyvä. Meillä onkin mukana yleensä pikkupurkki sitä. Kun ensimmäisen kerran joutuu mukaan verensokerin laskua seuraamaan se voi olla hieman pelottavaa, täytyy jaksaa jauhaa/tuputtaa ja varmistaa että toinen juo/syö jotain sokeria nostavaa. Vähän sama asia kuin keskustelut toisinaan pikkulasten kanssa. Eli kyllä siitä selviää. =)
Jotain kannattaa tosiaan pitää mukana ainakin alussa, liikuntakin voi laskea sokeria ja jos on paljon tekemistä säännölliset ruokailut jäävät helposti väliin. Ihminen, jolla on diabetes oppii kuitenkin nopeasti tunnistamaan uhkaavan sokerinlaskun ja pystyy siis ehkäisemään sen helposti syömällä. Ulkopuoliset eivät edes huomaa mitään. Eikä meilläkään montaa kertaa näiden neljän yhteisen vuoden aikana tuota ole sattunut, ehkä noin 6 kertaa. Ja puolisoni ei ole niitä kaikkein tunnollisimpia verensokerin mittauksen tai järkevien ruokien ja ruokailuaikojen kanssa. Itsekin huomaan yleensä, jos sokeri alkaa olla vähän matalalla. Hänellä ensioireena on poikkeava puhenuotti ja pian sen jälkeen merkityksettömien asioiden toistaminen.
Ei siis hätää, kuulostaa asian perehtymättömästä hurjemmalta kuin onkaan. Ja tietohan on runsaasti saatavissa.
