Voisiko joku kertoa mielipiteensä tästä

Tää on ihan kamalaa, aamulla olin vielä onnellisesti raskaana ja menin gynelle.

Mutta gyne ei nähnyt muuta kuin raskaussäkin, sikiökaikuja ei ollut, säkki vastasi rv4+2, kohtu oli kasvanut alkuraskauteen sopien. Kuukautisten mukaan rv olisi 6+1, mutta ei ole tietoa milloin hedelmöittyminen olisi tapahtunut.

Olisikohan mahdollista, että raskaus olisi vasta niin alussa, että sikiötä ei näy? Viime kierto oli 53pv, mutta se olikin ensimmäinen hormonikierukan poistamisen jälkeen.

Vai odotanko tässä nyt sitten vuotoa alkavaksi tai jotain?

Kontrolli viikon päästä, mä niin toivon, että sillon näkyisi sikiökin. Entä jos ei näy, joudunko sitten kaavintaan?

Ihmettelinkin jo miksei mitään raskausoireita ole (turvonneen vatsan, lämpöjen nousun ja kipeiden rintojen lisäksi).

Niin, ja vuotoja ei ole eikä kipuja vatsassa. Selkää on polttanut jo muutaman päivän, mutta ei ihan alaselkää vaan vähän ylempää.

Anteeksi vuodatus, mutta tuntuu, että mies ei oikein ymmärrä =(
 
Älä vielä heitä kirvestä kaivoon :hug:
Jos on vielä noin aikaista, ei ultrassa välttämättä vielä näy. Odottele vain rauhassa, äläkä hätiköi kaavintaanmenoa tai pillerityhjennystä.
Vasta jos tulee tosi kovia kipuja, kirkasta, punaista verta, muuttunutta valkovuotoa joka mahdollisesti haiseekin oudolle tai muuta selkeästi poikkeavaa, niin takasin lääkäriin.
Alkuraskaudessa niitä muita oireita ei nyt ihan kamalasti olekkaan ja nekin on niin yksilöllisiä, ettei kannata panikoida. Tuulimunaraskaus on tietty mahdollinen, muttei diagnoosi yleensä ole kovin luotettava noin varhaisessa vaiheessa. Viikolla 8 pitäisi olla enempi tietoa, esim. sikiökaiku, veren hcg, eli istukkahormonin määrä jne.
Tsemppiä =)
 
KeepCool
Inhottavaa elää epätietoisuudessa! Mutta sitähän se raskaus on; epätietoisuuden sietämistä.
Mäkään en heittäisi vielä kirvestä kaivoon! Sun raskaus on vasta niin alussa ja jos kiertosikin on ollut noin super-pitkä, kaikki rv-heilahdukset on varmasti ihan ok.
Ja lisäksi, mulla on käsitys, että ultrankaan rv-arvio ei ole kovin tarkka. Yritä jaksaa odottaa!!!
Itse oon potenut keskenmenoa nyt muutaman päivän ja usko pois, kyllä sen sitten tietää ja tuntee, kun se osuu kohdalle. Aaltoilevaa kk-kipua, alaselkä kipeänä, kirkasta verenvuotoa (aluksi tosin ei runsasta) ja hytymiä.
Yritä jaksaa ajatella positiivisesti! Negatiiviset ajatukset ei auta mitään!!! Zemiä!
 

Yhteistyössä