Voisiko joku auttaa? Raskaana ja huolestunut

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kiitollinen avusta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kiitollinen avusta

Vieras
Hei,

Olen viikolla 22+0 ja nyt viime päivinä on muutaman kerran tuntunut outoa vihlontaa alapäässä. Ei satu mutta vihlaisee ja menee sitten heti ohi.

Muutamat viime päivät tuo koko alakerran seutu on muutenkin ollut "kipeä". Siis lihakset vähän kipeinä samaan tapaan kuin joskus kun pyöräilee pitkästä aikaa. En ole mielestäni tehnyt mitään erikoista, mutta toisaalta olen saattanut jännittää kävellessä eri tavalla, kun nyt on liukasta. Paikat ei kuitenkaan ole kunnolla kipeät eli ihan normaalisti voin olla, mutta välillä kun esim. nousen ylös niin huomaan alakerran lihasten olevan jumissa.

Voiko tämä olla jotain ihan normaalia? Heti huolestuin, että alkaako mulla jo paikat aueta, mutta toisaalta yhtään supistuksia (tai mitään muutakaan häikkää) ei ole ollut.
 
Kuulostaa ihan normaalilta raskauden edetessä. Iselläni vihlaisi myös välillä kävellessä (tuntui erityisesti alhaalla oikealla) ja sohvalta noustessa. Supistukset tuntuu enemmänkin kuukautiskivuilta, eli tuskin ovat niitä.
 
Liitoskipuja minäkin veikkaisin.

Mutta mulla nuo tuollaiset kivut vikoilla viikoilla oli niitä avaavia kipuja ja vauvan laskeutumista paikoilleen.

Ehdotan että otat ihan varmuudeksi yhteyttä neuvolaan.
 
Voiko ne liitoskivut siis tuntua hetkellisenä vihlontana alapäässä? Voi kunpa olisikin niitä. Olen koko päivän ollut murheissani siitä, että lapsi aikoo jo syntyä. En olisi koskaan uskonut olevani näin onnellinen liitoskivuista:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Voiko ne liitoskivut siis tuntua hetkellisenä vihlontana alapäässä? Voi kunpa olisikin niitä. Olen koko päivän ollut murheissani siitä, että lapsi aikoo jo syntyä. En olisi koskaan uskonut olevani näin onnellinen liitoskivuista:)

Ne on just sellaisia äkillisiä vihlaisuja, ja tuntuu siellä lantion/lonkan liitoksissa. Voit toki käydä neuvolassa näytillä, jos huolestuttaa kovin :)
 
Liitoskivuilta kuulostaa. Ne tuntuvat alakropan joka kolkassa vihlontana yhtäkkisesti tai sitten pitemmän aikaan sattuu. Alaselkä voi olla kipeä ettei kykene kävelemään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Liitoskipuja minäkin veikkaisin.

Mutta mulla nuo tuollaiset kivut vikoilla viikoilla oli niitä avaavia kipuja ja vauvan laskeutumista paikoilleen.

Ehdotan että otat ihan varmuudeksi yhteyttä neuvolaan.

Tämä tietysti heti pisti huolestuttamaan, mutta supistuksia tai mitään muita tuntemuksia mulla ei ole ollut. Ei tunnu menkkamaisia jomotuksia tai muuta vain tuo alakerta (siis nivusista häntäluuhun) on jumissa ja välillä vihlaisee.

Neuvola mulla onneksi onkin tällä viikolla ja aion tietysti siellä kysyä asiaa, mutta huolestuttaa niin, että on pakko saada kysyä teiltä asiasta jo nyt.
 
rv 20 tienoilla kohtu kasvaa vauhdilla, joten uskoisin että noi sun tuntemukset johtuisivat vain paikkojen mukautumisesta. Eli kohdun kasvukipuja ja lisäksi vielä noita kuuluisia sukkapuikkovihlaisuja.

Tietysti alapään tulehduskaan ei ole täysin poissuljettu mahdollisuus.
 

Yhteistyössä